Uutiset

Shirakawa Sayaka jättää RAYn

05.01.2021 2021-01-05 18:52:00 JaME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Christine, Anu Kääntäjä: Adolfiina

Shirakawa Sayaka jättää RAYn

Ryhmä julkaisi hiljattain uuden kappaleen ja on kertonut tähtäävänsä toimintansa kasvattamiseen.


© RAY/SOVA LLC. All rights reserved.

Shoegaze-vaikutteisen RAYn jäsen Shirakawa Sayaka aikoo jättää ryhmän alkuvuodesta 2021. Tiedonantonsa mukaan hänellä on ollut vaikeuksia koulu- ja idolityön yhteensovittamisessa eikä hän halunnut jatkaa toimintaansa RAYssä tilanteessa, jossa ei pysty antamaan ryhmälle kaikkeaan. Hänen viimeinen esiintymisensä ryhmän kanssa, nimeltään Hikari, pidetään Shinjuku BLAZEssä 23. helmikuuta.

RAY siirtyi hiljattain marraskuussa uuden levy-yhtiön, SOVAn, alaisuuteen. Saman yhtiön artisteihin kuuluu muun muassa myös tipToe-idoliryhmä, johon RAYllä on jo ennestään läheiset suhteet. Tavoitteena on, että uusi yhteistyökumppani tarjoaisi RAYlle mahdollisuuden kasvattaa toimintaansa tinkimättä kuitenkaan ryhmän luovasta identiteetistä.

Lisäksi ryhmä julkaisi Youtubessa uuden kappaleen 19. joulukuuta. Kappale on nimeltään Resignation ja sen on kirjoittanut noisepop-yhtye shinda boku no kanojon laulaja-kitaristi Ishikawa. Hän myös nauhoitti kappaleen kitara- ja syntetisaattoriosuudet. Hänen yhtyetoverinsa kawakami puolestaan vastaa bassoraidoista.

RAYllä on aikaisempaakin yhteistä historiaa shinda boku no kanojon kanssa. He ovat muun muassa coveroineet yhtyeen kappaleen Kanojo ga tsumetaku warattara. Nimenomaan aikaisempi yhteistyö johti myös uuden Resignation-kappaleen syntyyn.

Kappalejulkaisun yhteydessä RAY julkaisi myös uuden visuaalisen ilmeensä, jossa valokuvat yhdistyvät digitaaliseen kuvitukseen. Kuvat on luonut digikuvataiteilija from_photobooth.

Voit kuunnella Resignationin alta.

MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS