Uutiset

DEAD ENDin kitaristi YOU on kuollut

19.06.2020 2020-06-19 13:21:00 JaME Lähde: Viralliset sivut Kirjoittaja: Anu

DEAD ENDin kitaristi YOU on kuollut

Metalli- ja rockpiireihin lähtemättömän jäljen jättänyt muusikko on menehtynyt 56-vuotiaana.


© YOU. All rights reserved.

© YOU. All rights reserved.
Heviyhtye DEAD ENDin kitaristi ja pääsäveltäjä YOU eli Yuji Adachi on kuollut. Hänen kerrotaan menehtyneen tiistaina 16. kesäkuuta verenmyrkytykseen. Yhtye tiedotti asiasta julkisuuteen tänään. Hautajaiset pidetään yksityisesti perheen kesken.

YOU aloitteli uraansa 80-luvulla soittamalla useissa eri kokoonpanoissa, kuten esimerkiksi TERRA ROSAn ja JESUKSEN jäsenenä, kunnes liittyi DEAD ENDiin 1986. DEAD END nousi nopeasti menestykseen ja he olivat yksi harvoista japanilaisista yhtyeistä, jotka tuolloin saivat osakseen huomiota myös Yhdysvaltojen musiikkimedioissa ja radiokanavilla. Yhtye hajosi vuonna 1990.

ZERO-albumin kansi vuodelta 1989.

Bändi teki sittemmin paluun 2009. Heinäkuussa 2014 he konsertoivat Ranskassa pidetyssä Japan Music Fest -tapahtumassa yhdessä uutta sukupolvea edustavien Sadien ja SuGun kanssa. Paluuvuosiensa aikana DEAD ENDin jäsenet levyttivät kaksi uutta studioalbumia ennen kuin toiminta hiljeni jälleen 2015. YOU julkaisi musiikkia myös soolona, viimeisimpinä albumin ANDROMEDIA vuonna 2019 sekä ensimmäisen akustisen levyprojektinsa YOUCOUSTICin tänä keväänä.

DEAD ENDin musiikki ja tyyli tekivät syvän vaikutuksen lukuisiin varhaisiin visual kei -muusikoihin. Moni heistä osallistui vuoden 2013 tribuuttialbumille nimeltä DEAD END Tribute - SONG OF LUNATICS -. Levyllä esiintyi jäseniä muun muassa Kuroyumesta, L'Arc~en~Cielista, DIR EN GREYstä, Janne Da Arcista, VERSAILLES'sta ja LUNA SEAsta.

Twitterissä YOUn kuolemaa on kommentoinut muun muassa ruotsalaisen Arch Enemy -yhtyeen Michael Amott sekä YOUn esiintymisiä usein kuvannut valokuvaaja Keiko Tanabe.



Alla Spotifyn tarjontaan sisältyvä vuoden 1987 levytys GHOST OF ROMANCE.


Muokkaus klo 15.58: Lisätty maininta akustisesta albumista.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS