Uutiset

Hyväntuulista metalcorea kesään – ISCREAM NEVER GROUND julkaisee esikoisalbuminsa

01.06.2020 2020-06-01 18:16:00 JaME Lähde: Viralliset sivut Kirjoittaja: Ruchesko, Anu

Hyväntuulista metalcorea kesään – ISCREAM NEVER GROUND julkaisee esikoisalbuminsa

Aso Viva Revolution sisältää myös valikoiman aiempien minialbumien hittejä.


© ISCREAM NEVER GROUND. All rights reserved.
Melodista metalcorea soittavan ISCREAM NEVER GROUNDin ensimmäinen täysipituinen albumi ilmestyy keskiviikkona 3. päivä.

11-raitainen levytys sisältää uusien laulujen ohella myös bändin parhaita paloja, sillä kappaleista kuusi on kerätty aiemmilta minialbumeilta. Nimikkoraita Aso Viva Revolution puolestaan ilmestyi digitaalisena singlenä maaliskuussa. Musiikkivideo kuitenkin julkaistiin vasta eilen.

ISCREAM NEVER GROUND eli tarttuvammin ING on tuttu esimerkiksi G∀LMETon faneille, sillä laulaja MIKI oli perustamassa bändin 2017. Loppuvuodesta 2018 hän kuitenkin jättäytyi pois toiminnasta raskautensa vuoksi. Yhtye palasi parrasvaloihin tammikuussa 2019 uudistetun jäsenistön voimin. Sattumoisin mukana on nyt perustajan kaima: kitaraa soittava Miki.

Alla Aso Viva Revolution sekä aiempi musiikkivideo Endless Relay.


 ING Spotifyssa
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

ISCREAM NEVER GROUND © ISCREAM NEVER GROUND. All rights reserved.
ISCREAM NEVER GROUND

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2020-06-03 2020-06-03
ISCREAM NEVER GROUND
MAINOS