Uutiset

Garden of the Lilium on esitellyt ensimmäisen laulunsa

30.05.2020 2020-05-30 19:07:00 JaME Lähde: Yuri Twitterissä Kirjoittaja: Ruchesko, Anu

Garden of the Lilium on esitellyt ensimmäisen laulunsa

Nyt tiedetään, miltä Rakshanan Yurin johtama uusi metalliprojekti kuulostaa.


© Garden of the Lilium. All rights reserved.
Rakshasan keulanaisena tunnettu laulaja Yuri on hiljattain perustanut uuden yhtyeen. Garden of the Lilium on nimetty johtajansa mukaan, sillä hänen nimensä Yuri on merkitykseltään latinaksi lilium eli suomeksi lilja. Uunituoreen projektin ensimmäinen tyylinäyte, kappale DAWN AFTER DARK, julkaistiin fanien kuunneltavaksi tänään.

Garden of the Liliumin musiikkia työstää Los Angelesissa asuva säveltäjä Yoshinori. Instrumentteja soittavat Vanquietin kitaristi Asapi☆, juuri hajonneen ZETTAI CLUBin basisti Ichinose sekä HAGANEn rumpali Kanako.

Yuri on jo pitkään edistänyt naisten metalliskeneä Japanissa. Hän perusti Tengusakuran Tokiossa maaliskuussa 2006. Bändi toimi vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen Yuri esiintyi Albionin riveissä 2012-2015. Vuonna 2018 hän levytti Saint Seiya -tunnari Pegasus Fantasyn yhteistyössä italialaisen Trick or Treat -yhtyeen kanssa.

Kuuntele uusi debyyttikappale DAWN AFTER DARK alta.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Garden of the Lilium © JaME
Garden of the Lilium
Rakshasa © JaME
Rakshasa
MAINOS