Uutiset Lehdistötiedote

envyn uutta pitkäsoittoa kuullaan maailmanlaajuisesti

29.01.2020 2020-01-29 12:43:00 JaME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Christine, Helka Copyeditor: Anu

envyn uutta pitkäsoittoa kuullaan maailmanlaajuisesti

Julkaisua levittävät useat levy-yhtiöt ympäri maailmaa.


© envy. All rights reserved.
Post-hardcore-bändi envy julkaisee uuden kokopitkän ensi kuussa.

THE FALLEN CRIMSON sisältää 11 uutta kappaletta, jotka nauhoitettiin heti bändin kesäkuisen Euroopan-kiertueen jälkeen. Albumi saapuu kauppoihin Japanissa ja Aasiassa 5. helmikuuta, ja maailmanlaajuisesti se on saatavilla 7. helmikuuta.

Julkaisu on bändin uuden, vuonna 2018 debytoineen kokoonpanon ensimmäinen yhteinen levytys. Vuodesta 2016 lähtien envy eli varsin myrskyisää aikaa, sillä tuolloin osa alkuperäisistä jäsenistä, kuten laulaja Tetsuya Fukagawa, jätti bändin. Fukagawa kuitenkin palasi vuonna 2018. Samalla bändi toivotti jäsenistöönsä tervetulleeksi myös killien YOshin, 9mm Parabellum Bulletin Yoshimitsu Takin sekä Heaven In Her Armsin Hiroki Watanaben ja aloitti näin uuden aikakautensa.

Tuleva kokopitkä albumi julkaistaan Aasiassa Sonzai Recordsin kautta, ja Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa julkaisua levittää Temporary Residence Ltd. Euroopassa ja Etelä-Afrikassa albumin julkaisee Pelagic Records. Linkit sekä fyysisten että digitaalisten versioiden ennakkotilaukseen löytyvät täältä.

Viime kuussa bändi oli jälleen kiertämässä Eurooppaa. Kiertuemaihin kuuluivat Iso-Britannia, Belgia, Ranska sekä Saksa.

Alla katsottavissa THE FALLEN CRIMSONin teaser-video.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2020-02-05 2020-02-05
envy
Albumi 12" vinyyli 2020-02-05 2020-02-05
envy
Albumi CD 2020-02-07 2020-02-07
envy
Albumi 12" vinyyli 2020-02-07 2020-02-07
envy
Albumi CD 2020-02-07 2020-02-07
envy
Albumi 12" vinyyli 2020-02-07 2020-02-07
envy

Aiheeseen liittyvät videot

MAINOS