Uutiset

Odotus jatkuu – X JAPANilla ei ole vielä suunnitelmia tälle vuodelle

23.01.2020 2020-01-23 10:59:00 JaME Lähde: YOSHIKI CHANNEL Kirjoittaja: Lucy C.H. Kääntäjä: Anu Copyeditor: Meri

Odotus jatkuu – X JAPANilla ei ole vielä suunnitelmia tälle vuodelle

YOSHIKIn ilmoituksen mukaan bändin jäsenten väliset sopimusasiat hankaloittavat esiintymisten järjestämistä.


© X JAPAN
X JAPANin hartaasti odotettu albumi ei näillä näkymin ole ilmestymässä lähiaikoina. YOSHIKI kommentoi asiaa videolähetyksessään aiemmin tässä kuussa sanoen, ettei vuodelle 2020 ole tällä hetkellä tiedossa X JAPANin toimintaa. Asiasta puhuessaan hän nosti esiin bändin jäsenten väliset sopimusasiat sekä fanien painostuksen.

Lähetyksessä YOSHIKI sanoi muun muassa: "...tässä yhtenä päivänä kuulin sanan 'albumi' ja sain ihottumaa, siitä on muodostunut neuroosi. – – Äänitykset ovat olleet valmiina kaksi vuotta ja kansitaidekin on lähestulkoon valmis. Toisaalta X JAPANista on tullut minulle liian raskas taakka. Häpeällistä. – – Joskus minulle muistutetaan, etten voi tehdä virheitä tämän levyn julkaisun suhteen. Ei tälläisessä tilanteessa. [Ymmärrettävästi] fanit ovat kärsimättömiä."

Hän jatkoi: "Bändin jäsenet allekirjoittavat sopimuksen minulle kuuluvan tahon kanssa. Tämä itsessään on musiikkialalla varsin epätyypillistä, mutta meidän tapauksessamme tilanne on erityisen herkkä. Sopimukset uusittiin vuonna 2017. Sen jälkeen osa jäsenistä on maksamattomien laskujen johdosta tehnyt sopimuksen jokaiseen tapahtumaan. Viime vuonna pyysin bändiä soittamaan yhdessä, mutta se ei ollut mahdollista, mikä oli hyvin masentavaa."

X JAPANin viimeisin yhteinen konsertti järjestettiin syyskuussa 2018 Makuhari Messessä, Chibassa. Loppuvuodesta 2018 ilmestyi myös YOSHIKIn ja HYDEn single Red Swan, jota markkinoitiin aluksi nimellä X JAPAN feat. HYDE ja yhtyeen ensimmäisenä julkaisuna vierailevan laulajan kanssa. Fanit kuitenkin vastustivat tätä markkinointikikkaa bändin muiden jäsenten panostuksen puuttumisen vuoksi. Sittemmin nimi vaihdettiin muotoon YOSHIKI feat. HYDE. Japanin media spekuloi huhuja, joiden mukaan kyseinen sotku kiristi bändin jäsenten välisiä suhteita, mutta Toshl on kiistänyt asian omalla YouTube-kanavallaan.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS