Uutiset

GIOVANNI soittaa ensimmäisen oneman-keikkansa – faneja kannustetaan äänittämään esiintyminen

14.01.2020 2020-01-14 10:14:00 JaME Lähde: Skream Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Anu

GIOVANNI soittaa ensimmäisen oneman-keikkansa – faneja kannustetaan äänittämään esiintyminen

Josén laulaja-kitaristi Souta Habuka on perustanut uuden bändin.


© GIOVANNI. All rights reserved.
Josén keulahahmona tunnettu Souta Habuka on perustanut yhtyeen nimeltä GIOVANNI. Kyseessä on bändiprojekti, joka pyörii vahvasti Habukan ympärillä. Hän itse vastaa laulusta ja kitarasta. Loput jäsenet ovat The Cheserasera -yhtyeen basisti Yusaku Nishida, TRY TRY NIICHEn kosketinsoittaja Wokuyama sekä juJoen rumpali Yusuke Sato.

Josén lopetettua vuonna 2018 Habuka tähtäsi ensin soolouralle. Hän julkaisi muutaman oman singlen, mutta totesi sitten kaipaavansa bändityöskentelyä. Näistä ajatuksista muotoutui lopulta GIOVANNI.

Kokoonpanon ensimmäinen oneman-keikka GIOVANNI 1st järjestetään Kichijouji Planet K:lla 28. tammikuuta. Esiintymisen aikana jäsenet aikovat soittaa kaikki kappaleensa vielä julkaisemattomalta debyyttialbumiltaan. Yhtye on lisäksi rohkaissut faneja nauhoittamaan keikan oman personoidun "livealbumin" luomiseksi.

Alla GIOVANNIn ensimmäinen musiikkivideo Nanpasen de warau. Videon ohjaaja YUTA KOBAYASHI työsti myös useita Josén musiikkivideoita, kuten esimerkiksi Utopia no seikatsun.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS