Uutiset

Soolouraa aloitteleva Shibutani Subaru tähtää kansainvälisyyteen

30.04.2019 2019-04-30 08:52:00 JaME Lähde: Viralliset sivut, natalie.mu Kirjoittaja: Christine & Anu

Soolouraa aloitteleva Shibutani Subaru tähtää kansainvälisyyteen

Kanjani∞:sta eronnut Shibutani korostaa haluavansa levittää musiikkiaan nyt ympäri maailmaa.


© Shibutani Subaru. All rights reserved.
Shibutani Subaru on ilmoittanut aloittavansa soolouran.

Warner Musicin tuella hän on perustanut levy-yhtiön nimeltä World art. Nimi viittaa hänen toiveeseensa tavoittaa kuulijoita ympäri maailmaa. Ensimmäisen sooloalbumin on määrä ilmestyä syksyllä.

Levymerkin oheen on perustettu myös Shubabu-niminen faniklubi. Klubi on aluksi avoinna vain Japanissa asuville, mutta sen on tarkoitus avautua myöhemmin myös muille.

Shibutani erosi Kanjani∞-popryhmästä viime keväänä 14 vuoden jälkeen. Treeniajat mukaan lukien hän vietti Johnny's-agentuurin alaisuudessa yhteensä 22 vuotta. Kanjani∞ on sittemmin jatkanut kuusijäsenisenä.

Shibutani on aiemmin pienimuotoisesti kokeillut soolotyöskentelyä. Vuonna 2015 hän tähditti elokuvaa Misono Universe ja levytti siihen liittyen soolosinkun Kioku / Kokoro odoreba. Lisäksi hän on julkaissut Uta-nimisen cover-albumin.

Uutta musiikkia odotellessa Shibutanin kotisivuilta voi katsoa videon hänestä studioäänitysten parissa. Sivusto on selailtavissa japanin kielen ohella myös englanniksi ja kiinaksi.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS