Uutiset

Uusi minialbumi MERRYltä

14.02.2019 2019-02-14 13:32:00 JaME Lähde: Yhtyeen kotisivu Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Adolfiina

Uusi minialbumi MERRYltä

Vuoden 2017 M-ologyn seuraaja on pian täällä.


© LIVE PHOTO●SUGURU NAKAMURA
Visuaalinen rokkiyhtye MERRY julkaisee uuden minialbumin 17. huhtikuuta.

for Japanese sheeple -niminen albumi sisältää kuusi kappaletta. Näistä viisi on kokonaan uusia. Kuudes laulu sheeple oli alun perin hankittavissa vain yhtyeen keikoilta. Joulukuun 24. 2018 se kuitenkin julkaistiin myös iTunesissa. Kappale on yhtyeen historian ensimmäinen, johon sanoitukset on kirjoittanut kitaristi Yuu.

Minialbumi tulee saataville kolmena eri versiona. Tavallinen painos sisältää vain CD:n. Rajoitetulla versiolla on lisäksi DVD, jossa on viiden kappaleen verran videomateriaalia 12. toukokuuta Ebisun Garden Hallissa järjestetyltä keikalta. Kolmas versio on saatavilla vain yhtyeen faniklubin, CORE:n jäsenille. Se sisältää kaksi CD:tä ja blu-ray-levyn.

Lisäksi MERRY on ilmoittanut aloittavansa 2. maaliskuuta twoman-kiertueen nimeltä Chimimouryou 2019. Kiertueella MERRYn nähdään esiintyvän monien eri yhtyeiden, kuten defspiralin, Psycho le Cémun, MUCCun, metronomen ja DEZERTon kanssa. Toukokuun 5:ntenä yhtye lähtee for Japanese sheeple -nimiselle oneman-kiertueelle uutta minialbumia markkinoimaan.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi CD + DVD 2019-04-17 2019-04-17
First Press Limited Edition MERRY
Minialbumi CD 2019-04-17 2019-04-17
Regular Edition MERRY
MAINOS