Uutiset

COMA-CHIn tuleva albumi on esihistoriallisen Jomon-kauden innoittama

24.02.2018 2018-02-24 15:44:00 JaME Lähde: Artistin virallinen Twitter-tili Kirjoittaja: Anu & Ellu

COMA-CHIn tuleva albumi on esihistoriallisen Jomon-kauden innoittama

JOMON GREEN on artistin ensimmäinen täysipituinen levytys viiteen vuoteen.


© COMA-CHI. All Rights Reserved.
Hip hop -artisti COMA-CHI julkaisee uuden albuminsa 18. maaliskuuta. Edellisestä täysipituisesta levytyksestä onkin ehtinyt kulua yli viisi vuotta; tällä välin hän vietti muun muassa uransa kymmenvuotisjuhlaa vuonna 2016.

Alkuperäiskansoista laajalti inspiroituineen artistin uutuuslevyn nimi JOMON GREEN viittaa hänen mukaansa Japanin historian Jomon-kauteen (noin vuodet 10 000 eaa. – 300 eaa). Kausi tunnetaan etenkin ainujen esi-isien keramiikkataiteesta.

COMA-CHIn uusin single, kaksiraitainen Cycle ilmestyi digitaalisesti 16. helmikuuta. Nimikkokappaleen kerrotaan kuvaavan sitä, kuinka vanhan ja menneen tilalle tulee aina jotakin uutta. Artisti toteaa, että kun tämän kierron ymmärtää, ei asioista luopuminen tunnu enää yhtä pelottavalta.

Singlen teossa ja äänittämisessä mukana olivat SANABAGUN.-yhtyeen Ippei Sawamura, Ryozo Obayashi ja Tsukasa Sumigaki. He esiintyvät myös alla olevalla musiikkivideolla.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2018-03-18 2018-03-18
COMA-CHI
MAINOS