Uutiset

Merry Christmas, Mr. Lawrence esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla ja Areenassa

12.01.2018 2018-01-12 12:47:00 JaME Lähde: Yle Areena & Yle Teeman esittely (2016) Kirjoittaja: Anu

Merry Christmas, Mr. Lawrence esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla ja Areenassa

Huomenna televisiossa esitettävässä elokuvassa nähdään useita japanilaisia muusikoita. Pääosarooleissa näyttelevät Ryuichi Sakamoto ja David Bowie.


© Laurent Durieux / Milan Records. All Rights Reserved.
Muusikko Ryuichi Sakamoton tähdittämä Merry Christmas, Mr. Lawrence (1983) esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla tänä viikonloppuna. Lähetys alkaa lauantaina 13.1. klo 23.24, mistä lähtien elokuvan voi katsoa Areenasta 30 päivän ajan.

Toisen maailmansodan aikakauteen sijoittuva Merry Christmas, Mr. Lawrence kertoo japanilaisten joukkojen ylläpitämästä sotavankileiristä. Nagisa Oshiman ohjaama elokuva käsittelee aiheinaan kahden erilaisen kulttuurin kohtaamista ja sitä, miten tämä kahtiajako vaikuttaa vallankäyttöön.

Rooleissa näyttelee useita aikansa merkittäviä japanilaismuusikoita. Tärkein osa on Ryuichi Sakamotolla, joka myös sävelsi filmin soundtrackin. Hänet tunnetaan monipuolisesta muusikon urastaan ja etenkin elokuvasävellyksistään. Elokuvassa Sakamoto esittää vankileiriä johtavaa kapteeni Yonoita, jonka huomio kiinnittyy majuri Jack Celliersiin. Celliersiä näyttelee David Bowie.

Sivuosissa nähdään muusikot Kan Mikami ja Yuya Uchida. Folk rock -laulaja Mikami esittää luutnantti Itoa. Mies tunnetaan blues-vaikutteisesta tyylistään, joka nosti hänet laajaan suosioon 70-luvulla.

Muusikko-tuottaja Yuya Uchida puolestaan näyttelee vankilan komendanttia elokuvan alussa. Uchida aloitti musiikillisen uransa rockabilly-artistina ja muun muassa esiintyi yhtenä The Beatlesin lämmittelijöistä Japanissa 1966. 70-lukuun mennessä hän oli viehättynyt ulkomailta löytämäänsä psydekeelisen rockin suuntaukseen ja loi kulttiyhtyeeksi nousseen Flower Travellin' Bandin.

Rokkareiden ohella huomion arvoista on 80-luvun alussa vasta lähinnä koomikkona tunnetun Takeshi Kitanon roolisuoritus. Kersantti Gengo Haran esittäminen oli hänen ensimmäinen tärkeä vakava roolinsa.

Alla Ryuichi Sakamoton säveltämä tunnuskappale ja elokuvan traileri.





Päivitys: Hahmojen taustatiedot korjattu.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Ryuichi Sakamoto: Coda

Ryuichi Sakamoto: Coda nähdään Ylellä konserttitaltioinnin kera © Ryuichi Sakamoto: async at the Park Avenue Armory. All Rights Reserved.

Uutiset

Ryuichi Sakamoto: Coda nähdään Ylellä konserttitaltioinnin kera

Dokumentti ja async-konsertti esitetään Yle Teemalla yhteen putkeen. Ohjelmat voi katsoa myös Yle Areenasta.

Ryuichi Sakamoto: Coda esitetään Oulussa © All Rights Reserved.

Uutiset

Ryuichi Sakamoto: Coda esitetään Oulussa

Maineikkaasta säveltäjästä kertova dokumentti nähdään seuraavaksi Oulun Musiikkivideofestivaaleilla.

Dokumenttiraportti: Ryuichi Sakamoto: Coda © All Rights Reserved.

Kulttuuriartikkeli

Dokumenttiraportti: Ryuichi Sakamoto: Coda

Ohjaaja Stephen Nomura Schible valottaa säveltäjäsuuruuden sielunelämää taiteellisessa henkilökuvassa.

Ryuichi Sakamoto -dokumentti esitetään Season Film Festivalilla © Sakamoto Ryuichi - Universal Music Classics

Uutiset

Ryuichi Sakamoto -dokumentti esitetään Season Film Festivalilla

Sakamoton elämää ja ajatuksia valottava dokumentti nähdään ensi kuussa Helsingissä.

Merry Christmas, Mr. Lawrence esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla ja Areenassa © Laurent Durieux / Milan Records. All Rights Reserved.

Uutiset

Merry Christmas, Mr. Lawrence esitetään Yle Teema & Fem -kanavalla ja Areenassa

Huomenna televisiossa esitettävässä elokuvassa nähdään useita japanilaisia muusikoita. Pääosarooleissa näyttelevät Ryuichi Sakamoto ja David Bowie.

MAINOS