Uutiset

Hajoamis- ja taukouutisia

10.03.2016 2016-03-10 18:27:00 JaME Lähde: Viralliset kotisivut, I-LAn blogi Kirjoittaja: Ruchesko, Christine Kääntäjä: allisapp

Hajoamis- ja taukouutisia

Kaikki polut päättyvät joskus.


© Gekijo★METALicche. All rights reserved.
Viime aikoina useat eri bändit ovat ilmoittaneet jäävänsä tauolle tai hajoavansa.


Vuonna 2013 perustettu metallikolmikko Gekijo★METALicche on päättänyt hajota. Päätös syntyi, kun kitaristi Tatematsu Midori ja rumpali Zenda Tsubasa ilmoittivat haluavansa lähteä bändistä. Näin ollen myös vokalisti Nishino Migaki ja säveltäjä Yoshingwie Masamsteen päättivät jatkaa uraansa toisissa projekteissa.

Heidän debyyttialbuminsa Upgrade julkaistiin vuoden 2015 toukokuussa King Recordsin kautta. Viimeinen keikka puolestaan pidettiin 31. lokakuuta Osakan GRAND Cafella.

---

Post-hardcore-yhtye ARTEMA on kertonut hajoavansa 20. toukokuuta. Bändin kotisivuilla julkaistussa viestissään jäsenet kertoivat uskovansa, että jäsenistön viimeisin julkaisu Artemate Party oli heidän parhaimmistoaan. He ilmoittivat kuitenkin uskovansa bändin kasvaneen äärirajoilleen, joten he haluavat keskittyä täysillä omiin projekteihinsa. ARTEMA kiittää fanejaan tukemisesta ja pyytävät anteeksi yhtäkkistä ilmoitusta.

Viimeinen kiertue LASTEMA ~rasu☆tema~ alkaa 8. huhtikuuta Niigata CLUB RIVERSTillä ja päättyy oneman-keikkaan Shibuya club asialla 20. toukokuuta.

---

Myös metalcore-bändi a DROP OF JOKER on ilmoittanut hajoavansa huhtikuussa.

Jäsenten viestissä kerrotaan, että bändin tulevaisuuteen liittyvät eriävät mielipiteet ovat saaneet heidät päättämään hajoamisesta. a DROP OF JOKERin jäsenet lähtevät omille poluilleen oneman-keikkansa DROP×DROP×DROP-FINAL-:in jälkeen 30. huhtikuuta Osakan Amerikamura club DROPilla. Myös bändin entiset jäsenet lim, 73 ja chami vierailevat konsertissa.

Vokalisti Eve, kitaristi mi-ya ja basisti KARIN keskittyvät uusiin projekteihin, mutta rumpali ALi on päättänyt jättäytyä pois musiikkiskenestä.


----


Sinfonista metallia soittava SKYWINGS puolestaan jää pienimuotoiselle tauolle, sillä kitaristi-vokalisti I-LAn jalka murtui painonnostosession aikana. Kaikki tulevat keikat on peruttu, mutta bändin neljännen studioalbumin, WINGS WINDin tuotanto jatkuu.

---

Rockbändi Scars Borough jää tauolle 26. maaliskuuta pidettävän konsertin jälkeen. Jäsenet kiittivät virallisilla kotisivuillaan faneja vuosia jatkuneesta tukemisesta, mutta ilmoittavat tauon olevan välttämätön jäsenten omien tavoitteiden takia. He kuitenkin lupaavat esiintyvänsä viimeisillä keikoillaan täysillä.

Scars Borough perustettiin vuonna 2008 ex-ELLEGARDEN-rumpali Hirotaka Takahashin toimesta. Bändi on julkaissut uransa aikana neljä studioalbumia. Viimeisin albumi Nemon ilmestyi vuoden 2014 heinäkuussa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2016-00-00 2016-00-00
SKYWINGS
Albumi CD 2014-07-16 2014-07-16
Scars Borough
Albumi CD 2015-08-19 2015-08-19
ARTEMA
MAINOS