Uutiset

Keiji Hainon projekti Nazoranai esiintyy Kuudes Aisti -festareilla

04.04.2013 2013-04-04 14:42:00 JaME Lähde: Kuudes Aisti Kirjoittaja: Anu

Keiji Hainon projekti Nazoranai esiintyy Kuudes Aisti -festareilla

Kokeellisen musiikin legenda Keiji Haino nähdään Kuudes Aisti -festivaalilla heinäkuussa.


© Kuudes Aisti
Kuudes Aisti -festivaali on julkistanut esiintyjälistaansa Nazoranain. Projektin muodostavat kokeilevan soundin muusikot Keiji Haino, amerikkalainen Stephen O’Malley (SUNN0)))) ja australialainen Oren Ambarchi.

Japanilainen Keiji Haino aloitti psykedeelisen rockin parissa 70-luvulla. Kokeellisen musiikin saralla hän on sittemmin noussut legendan asemaan. Vaikka teokset saattavat ensikuulemalta vaikuttaa kaoottisilta, on Hainon kerrottu suhtautuvan musiikin luomiseen hyvin vakavasti. Taiteellisen näkemyksensä lisäksi mies tunnetaan elintavoistaan; hän ei syö lihaa eikä omalaatuisen musiikin herättämistä epäilyksistä huolimatta käytä ollenkaan alkoholia tai huumausaineita.

Kolmipäiväisen festarin aikataulun mukaan Nazoranain musiikkia kuullaan lauantaina 6. heinäkuuta. Festivaali järjestetään Kuudennen Linjan sisäpihalla ja lähialueilla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
06.07.20132013-07-06
Konsertti
Keiji Haino
Kuudes Aisti
Helsinki
Suomi
MAINOS