Uutiset

Acid Mothers Temple Suomeen

09.08.2012 2012-08-09 09:03:00 JaME Lähde: Tiketti, Viralliset kotisivut Kirjoittaja: Anu & Karma

Acid Mothers Temple Suomeen

Kokoonpano soittaa syksyllä Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella.


© Acid Mothers Temple - Summery Agency
Psykedeelistä, noise-vaikuttaista musiikkia esittävän Acid Mothers Templen maailmankiertue ulottuu myös Suomeen.

Vuonna 1995 aloittanut yhtye esiintyy Suomessa kolmella keikalla: Helsingin Korjaamolla, Tampereen Klubilla ja Jyväskylän Lutakossa. Keikat ovat 30.10.-1.11., edeltävässä järjestyksessä, ja ikäraja jokaiselle on 18 vuotta. Klubille ja Korjaamolle lippuja myydään Tiketissä 10.8. alkaen, Lutakko myy Jyväskylän-keikalle lippuja kotisivuillaan.

Ahkerasti ulkomailla esiintyvä rock-bändi on nähty Suomessa ennenkin, mutta viimeisimmästä konsertista on ehtinyt kulua jo seitsemän vuotta. Vuonna 2005 yhtye soitti täällä kaksi keikkaa, Tampereella ja Helsingissä. Keväällä Acid Mothers Temple kiersi Pohjois-Amerikassa, loka-marrakuussa se nähdään Suomen ohella ainakin Isossa-Britanniassa, Norjassa, Tanskassa, Belgiassa ja Ranskassa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
30.10.20122012-10-30
Konsertti
Acid Mothers Temple & the Melting Paraiso U.F.O.
Kulttuuritehdas Korjaamo
Helsinki
Suomi
  
31.10.20122012-10-31
Konsertti
Acid Mothers Temple & the Melting Paraiso U.F.O.
Klubi
Tampere
Suomi
  
01.11.20122012-11-01
Konsertti
Acid Mothers Temple & the Melting Paraiso U.F.O.
Lutakko
Jyväskylä
Suomi
MAINOS