Aktiivinen 1989

LUNA SEA

LUNA SEA
© LUNA SEA. All rights reserved.
laulu
RYUICHI
kitara, viulu
SUGIZO
kitara
INORAN
basso
J
rummut
Shinya
LUNA SEA on yksi tunnetuimmista japanilaisista rock-yhtyeistä. Yhtye omaa ainutlaatuisen musiikkityylin, joka yhdistelee niin tummempia sävyjä - kuten punkkia, metallia ja goottirockia - kevyempiin balladeihin ja tarttuviin pop-säveliin.

Tyylien laaja kirjo tekee bändistä helposti lähestyttävän sekä visual kein faneille että valtavirran musiikkia kuunteleville. Tämä tunnusomainen soundi sekä näyttävät asut ja meikit tekivät LUNA SEAsta yhden oman aikansa vaikutusvaltaisimmista visual kei -bändeistä.

Heidän musiikkinsa ei ole ennakoitavissa, vaan se tuntuu uudistuvan jokaisen uuden julkaisun myötä. Basisti J:n nopeat bassokuviot ja laulaja RYUICHIn karismaattinen ääni ovat itse asiassa ainoat levyjulkaisusta toiseen samoina pysyvät piirteet. Tämä jatkuva kehitys on yksi bändin suurimmista vahvuuksista, joka on auttanut yhtyettä pysymään yhtenä Japanin arvostetuimmista bändeistä tähän päivään saakka.

Alun perin LUNA SEA lopetti toimintansa vuonna 2000, mutta vuonna 2010 he ilmoittivat paluustaan. Siitä lähtien he ovat pitäneet kiertueita sekä kotimaassaan Japanissa että ulkomailla. Muutama uutukainen julkaisukin on heiltä saatu: muun muassa vuonna 2013 ilmestyi uusi studioalbumi A Will. Nähtäväksi jää mitä yhtyeen tulevaisuus tuo tullessaan.
Kirjoittaja: Ma'J Kääntäjä: Matron, täydentänyt Anu, Elina ja wisteriachan
MAINOS

Tuoreimmat artikkelit

LUNA SEA julkaisee kaksi klassikkoalbumiaan uudelleen nauhoitettuina versioina © LUNA SEA. All rights reserved.

Uutiset

LUNA SEA julkaisee kaksi klassikkoalbumiaan uudelleen nauhoitettuina versioina

Alun perin 90-luvulla julkaistut albumit MOTHER ja STYLE saavat nyt tuoreet äänitykset.

"Tiedätkö visual kein?" – MAVERICK DC GROUPin tapahtuma Nippon Budokanilla 27.12.2022 © TAKAHIRO TAKINAMI, Miawa Tomita

Keikkaraportti

"Tiedätkö visual kein?" – MAVERICK DC GROUPin tapahtuma Nippon Budokanilla 27.12.2022

Arlequin, girugamesh, MUCC, Kizu, D’ERLANGER ja DEZERT osallistuivat erityiseen konserttiin kunnioituksesta visual keitä kohtaan. Sessiobändeissä soitti myös muita tunnettuja visual kei -tähtiä, kuten HYDE ja PATA.

Vuoden 2022 kohokohtia: THE LAST ROCKSTARSin julkistustilaisuus © THE LAST ROCKSTARS. All rights reserved.

Haastattelu

Vuoden 2022 kohokohtia: THE LAST ROCKSTARSin julkistustilaisuus

YOSHIKI, HYDE, SUGIZO ja MIYAVI esittelivät yhteisen projektinsa mittavan keskustelutilaisuuden muodossa.

SUGIZO ja INORAN striimaavat yhteiskonsertin © SUGIZO x INORAN. All rights reserved.

Uutiset

SUGIZO ja INORAN striimaavat yhteiskonsertin

"SUGIZO vs INORAN PRESENTS BEST BOUT 2021~L2/5~" striimataan maailmanlaajuisesti ZAIKOn kautta 9. kesäkuuta.

Uusimmat julkaisut

Albumi CD 2023-11-29 2023-11-29
Regular Edition LUNA SEA
Albumi CD 2023-11-29 2023-11-29
Regular Edition LUNA SEA
Single Digitaalinen julkaisu 2020-04-28 2020-04-28
LUNA SEA
Taidekirja Kirja 2020-02-01 2020-02-01
LUNA SEA
Albumi CD + DVD 2019-12-18 2019-12-18
Limited Edition Type B LUNA SEA
Albumi CD + DVD 2019-12-18 2019-12-18
Limited Edition Type A LUNA SEA
MAINOS