Dir en greyn odotettu ensiesiintyminen Suomessa sijoittui korsolaisen Ankkarockin viimeiselle päivälle.
Puistolavan edellinen esiintyjä oli jo ennen puoli kolmea aloitellut Amorphis. Yleensä en tykkää muiden bändien perään kailottamisesta toisten esiintymisen aikana, mutta varsin komeat, lantiolle ylettyvät ruskeat dreadlocksit omaava laulaja Tomi Joutsen vaikutti onneksi varsin hyväntuuliselta. Tyytyväisyyttä saattoi toki lisätä se, että tungos oli jo kiitettävän kokoinen, muistettaessa kellon osoittaneen vasta iltapäivää, ja että yleisö oli myös innokkaasti mukana tämän sangen alakuloisen musiikin tahdeissa. Siksi olikin vaikea sanoa mikä osuus porukasta oli Dir en greyn vuoksi tullutta, mikä Amorphiksen - suurin osa taisi koostua kaikkiruokaisista festarinautiskelijoista. Ennen viimeisen kappaleen esittelemistä Tomi osoitti eturivin hartaina odottaville nuorille kysymyksen "Mikä sen seuraavan bändin nimi olikaan..?", tietäen vastauksen tulevan takaisin kuin kuorolaulantana. Jännitys alkoi tiivistyä.
Ruisrockin tapaan myös Ankkarockissa yleisölle näytettiin yhtyeen lyhyt haastattelu ennen esiintymisen alkua, eikä Dir en grey ollut poikkeus. Kaorun ilmaantuminen kuvaan sai aikaan fanien huutopurskahduksen, jonka yli puhetta oli vaikea kuulla. Onneksi kiljuminen hiljeni hieman kameran siirtyessä tulkkina toimineeseen mieheen. Dir en greyn johtohahmo kehui Helsingin lähialueen luontoa ja vertasi Ankkarockia Niigatassa järjestettävään Fuji Rock -festivaaliin. Jutustelu päättyi Kaorun mainintaan japanilaisesta kylvystä ja kylmästä oluesta, mikä luonnollisestikin herätti seuraavan ilonräjähdyksen fanikannassa.
Kyseessä oli monen muun suomalaisen fanin tavoin ensimmäinen Dir en grey -keikkani ja mainion G.D.S.-intron alkaminen muistutti itseäni siitä, että viimeinkin kuuntelen sitä niin sanotusti tositoimissa, siellä minne se kuuluukin. Shinya saapui lavalle ensimmäisenä, valkoiseen paitaan sonnustautuneena. Muut jäsenet noudattivat varsin tiukasti perinteisen rentoa tumma t-paita & siniset farkut -yhdistelmää. Heti aluksi Kyo avasi paitansa pyörähtäen samalla ympäri.
Suurin osa lauluista oli odotetustikin kahdelta uusimmalta levytykseltä. Ensimmäiset kappaleet vierivät ohi kuin pienessä huumassa, mutta Agitated Screams of Maggots herätti tajuntani jollain tasolla. The Marrow of a Bone -albumin kiistelty helmi on oivallisen tunteikasta kuunneltavaa: I'll rape your daughter / on your grave -osuus yksinkertaisesti täytyy saada laulaa mukana. Tuolloin visioin ympärilleni tutun pimeää Tavastian salia, kirkkaan auringon ja kuluneen nurmen sijaan. Ajatus oli kieltämättä sangen houkutteleva, mutta ei tunnelma näissäkään olosuhteissa aivan toivoton ollut.
Kyo oli riisunut paitansa kokonaan jo joidenkin kappaleiden jälkeen, normaalia, mutta myöhemmin vasemman rintalihaksen alapuolelle ilmaantui viiltelevän liikkeen saattelemana kuuluisa vaakasuora haava. Tarpeeksi jatkettuaan Kyo maistoi vertaan teatraalisin elkein. Yleisö tuntui olevan vähintäänkin ekstaasissa, enkä itse ollut ehtinyt varautua asiaan - mielessä kai kummitteli ennakko-odotus pikaisesta festarisetistä, johon ei ylimääräistä "viihdettä" mahtuisi. Tämän esityksen lisäksi Kyolta nähtiin runsaasti erikoisia tanssiliikkeitä sekä horjuvia, eksyneen oloisia askelia, kaiken kaikkiaan todistaen yleisön hullaannuttamisen olevan varsin hyvin hallussa.
Mielessä pyörii myös loppupuolella kuultu Lie Buried With a Vengeance. Ylipäätään Dir en greyn soundi oli sinällänsä positiivisen raskas, mutta se on siinä ja siinä tuliko fuck, fuck, fuck, fuck / fuck you, fuck you -termistöä viljeltyä keikalla liikaa useamman vastaavanlaisen laulun johdosta. Levyltä en ole samaa huomannut, mutta livenä asia iskee selkeämmin. Dir en grey on kunnioitettavasti koskettanut sanoituksissaan ja teemoissaan erityisen haastavia aiheita, kuten insestiä, raiskausta, aborttia, nuorten väkivaltaisuutta... kyse ei siis liene osaamisen tai ymmärtämyksen puutteesta. Vahvatkin sanat menettävät shokeerausarvonsa nopeasti, mikäli niitä käyttää kuin ilmaa.
Erityisesti Kyon ja Kaorun lavaesiintyminen oli juuri sitä mitä odotinkin, videoilta tuttuine liikkeineen kaikkineen - erityisesti Kaorun näyttävän leveä kitarasooloasento piristi. Myös Kyon äänenkäyttö tuli esille mukavasti ja Dir en greyn tyyliin ilmassa raikasikin vuoroin laulua, vuoroin mörinää, ulinaa tai pieniä kiljahduksia. Die nosti kitaransa muutamaan otteeseen lähelle kasvojaan yleisöä ihastuttaen. Varsinainen huipennus tuli kuitenkin basisti Toshiyalta, joka nosti keikan lopuksi mikkitelineen näyttävästi ylösalaisin eteensä, ennen sen hylkäämistä.
Dir en grey katosi lavalta heiteltyään ensin faneille vesipulloja ja muuta härpäkettä. Jone tuli jälleen esiin juttelemaan mukavia, eikä lavan eteen jumiutunut kansa hievahtanutkaan. Lopuksi hänen oli livautettava ilmoille karu totuus, osoitettuna paikan kaikkein innokkaimmille faneille: mies kiinnitti huomion vauhdikkaina toimiviin roudareihin ja totesi, että puolet backlinestahan oli jo poissa. Toden totta pienoinen merkki encoren mahdollisuuden hupenemisesta.
Ankkarockin reaktion nähtyään voi vain toivoa yhtyeen palaavan mahdollisimman pian takaisin Suomeen - tämä ennakkovilkaisu tuntui ainoastaan kasvattaneen tarvetta kokonaiselle oneman-konsertille.
-
Kuvista kiitos Heikki Mitikalle.
