Keikkaraportti

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007

20.07.2007 2007-07-20 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Katrin

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007

D'espairsRay iloitteli Turun rantafestareilla.


© JaME
Lämpimänä lauantaiaamuna kävelin Ruisrockin alueella kohti Rantalavaa. Aurinko paistoi kirkkaasti muutamien pilvien leijaillessa taivaalla ja saapuessani Rantalavalle, olivat jo lukuisat D'espairsRay-fanit linnoittautuneet aitojen eteen odottamaan, vaikka D'espairsRaytä ennen soittikin toinen bändi. Paikalla oli kuitenkin huomattavasti vähemmän faneja kuin Tuska-festivaaleilla, jossa D'espairsRay oli esiintynyt Ruisrockia edeltävänä viikonloppuna. Tuskan esitystä muistellen halusin nähdä bändin kunnolla, joten päätin siirtyä mahdollisimman lähelle lavaa, joka oli vielä helpompaa kuin Tuskassa. Muistan naureskelleeni, että kyllä nämä festarikeikat ovat erilaisia kuin onemanit, tilaa ympärilläni riitti vaikka muille jakaa!

Hieman ennen esiintymisaikaa taivaalta alkoi tipahdella muutamia sadepisaroita yleisön niskaan ja yleinen supina yleisössä oli: "Ei kai NYT". Pisarointi kuitenkin lakkasi jossain vaiheessa sound-checkin aikana, ja fanit raikasivat yllättäen huutamaan kun Rantalavan screeniltä näytettiin lyhyt haastattelu Hizumin kanssa. Jännitys tiivistyi roudareiden valmistellessa instrumentteja ja tekniikkaa, ja vihdoin DAMNEDin intro lähti soimaan ja yleisö hullaantui. Meno erosi heti onemaneista, normaalisti keikan alkaessa olen tottunut siihen, että takana olevat ihmiset hyökkäävät kohti lavaa ja odotin tälläkin kertaa tuttua painetta. Mutta sitä ei koskaan tullut. Keikka alkoi rauhallisissa merkeissä ja olin jo varma, että D'espairsRay aloittaisi Tuskan tapaan MIRRORin ensimmäisellä kappaleella DAMNEDilla, mutta intro loppuikin lyhyeen ja sen sijaan alkoi Angeldust. Kappale on alusta alkaen suhteellisen vauhdikas ja toimi hyvin yleisön lämmittelykappaleena.

Seuraavaksi lähti soimaan uusimman levyn nimikkokappale ja tässä vaiheessa tajusin, että Tuskan tavoin oli jälleen MIRRORin kappaleita luvassa. MIRRORin englanninkielisiin osioihin olivat Ruisrockissa fanit kuitenkin varautuneet, ja pieni, mutta suhteellisen äänekäs fanijoukko lauleskeli sanoja Hizumin mukana. Jäsenet eivät olleet aivan yhtä energisiä kuin edellisenä viikonloppuna, johtuen kenties monestakin seikasta, kuten esimerkiksi matkustamisen tuomasta väsymyksestä tai mahdollisesti vaikkapa tuntemattomasta esiintymisympäristöstä, mutta loppujen lopuksi D'espairsRay näytti toimivan myös mainiosti auringonpaisteella, hiekkarannalla. Seuraavana kappaleena yleisöä tanssitti TRICKSTƏR ja sen jälkeen Squall-singlellä ilmestynyt Desert. SIXty∞NINen aikaan yleisön äänet alkoivat pikkuhiljaa väsyä. Paikalle oli eksynyt vain harva fanikantaan kuulumaton ja ihailijat joutuivat metelöimään puuttuvan yleisönkin edestä. Energiaa kaikille kuitenkin antoi se, kun Hizumi kertoi seuraavan kappaleen olevan Closer to ideal. Yleisö innostui jälleen ja energia tarttui selvästikin myös bändiin. Päästyään tunnelmaan Karyu ja Zero vaihtelivat puolia, joka nostatti kiljaisujen aallon.

Seuraavaksi tunnelma rauhottui Screenin myötä, jota seurasi myös suhteellisen rauhallinen kappale Squall. Rauhallisuus sai luvan loppua näiden kahden kappaleen jälkeen, sillä Hizumi murisi mikrofoniinsa seuraavan kappaleen nimen: "Garnetto". Yleisö kirjaimellisesti räjähti huutamaan ja kiljumaan ja yhdessä ihmiset heiluttelivat käsiään Gärnetin alkusointujen tahdissa. D'espairsRayn jäsenet näyttivät vaikuttuneilta vanhan kappaleensa vaikutuksesta yleisöön. Gärnetin jälkeen Hizumi käytti yleisön innostusta hyväkseen ja sai koko yleisön taputtamaan yhdessä tahtia. Hän kehotti muutamaan otteeseen yleisöä huutamaan tahdissa bändin nimeä, ja lopulta yleisö tajusi taputuksen tarkoituksen ja koko yleisö taputti samaan aikaan "D'espairsRay! D'espairsRay!" huutojen kaikuessa kuten DVD:illä olen nähnyt huudettavan Japanin keikoilla.

Esityksen toiseksi viimeinen kappale oli HOLLOW, joka on tähän mennessä yksi parhaimmista kuulemistani livekappaleista. Tuskassa D'espairsRay todisti HOLLOW:n olevan idyllinen livejä varten, varsinkin kun on kyseessä eri kieltä puhuva yleisö kuin he itse. Kappaleen lallatuskohdat onnistuivat hyvin myös Ruisrockiin eksyneiltä ja kappaleen tunnelma jäi lämpimästi mieleeni.
Hizumi julisti viimeisen kappaleen olevan Kaleidoscope, joka on kyllä kaunis kappale, mutta olisi mielestäni kuulunut paremmin esityksen keskelle, sillä se sai aikaan haikean tunnelman. Kappaleen jälkeen Hizumi kiitti yleisöä englanniksi ja bändi poistui lavalta heittäen tapansa mukaan vesipullonsa, Karyu ja Zero plektransa ja Tsukasa rumpukapulansa yleisöön.

Keikan loputtua yleisö alkoi hiljalleen tehdä lähtöä, kunnes D'espairsRayn julistettiin jakavan nimikirjoituksia samaisena päivänä. Yleisö räjähti kiljumaan ja suurin osa väkijoukosta kokoontuikin mainitulle alueelle odottamaan tilaisuuden alkua. Jono nimikirjoituspöydän ääreen oli paljon pidempi kuin Tuskassa, johtuen mahdollisesti siitä, että tilaisuudesta informoitiin paremmin. D'espairsRayn jäsenet näyttivät iloisilta, mutta väsyneiltä ja vilkuttivat faneille hymyillen lähtiessään takaisin backstagelle, fanien huutaessa kiitoksiaan ja hyvästejä takaisin.

Ruisrockin esitys erosi suuresti marraskuisesta onemanista, ja melko paljon myös Tuskan performanssista. Faneja ei ollut paljoa paikalla, mikä tekee tunnelmasta hieman latteamman, sillä toisin kuin monet muut bändit festareilla, tuikituntematon japanilainen bändi D'espairsRay ei Ruisrockin normaalilta yleisöltä saa paljoa katsojia, varsinkaan aikaisin iltapäivällä. Vaikka bändi kärsi niin lukuisista teknisistä vioista kuin muistakin ongelmista, onnistui koko esitys mielestäni kuitenkin hyvin. Uskolliset fanit rohkaisivat bändiä ja saivat D'espairsRayn jäsenten olon varmemmaksi.

DAMNED intro
Angeldust
MIRROR
TRICKSTƏR
Desert
SIXty∞NINe
Closer to ideal
Screen
Squall
Garnet-
HOLLOW
Kaleidoscope

-

Keikkakuvista kiitos caitleenille.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
29.06.20072007-06-29
07.07.2007
Kiertue
D'espairsRay
  
29.06.20072007-06-29
Konsertti
D'espairsRay
"El Grito" Casa Musical
Madrid
Espanja
  
01.07.20072007-07-01
Konsertti
D'espairsRay
Tuska Open Air
Helsinki
Suomi
  
03.07.20072007-07-03
Konsertti
D'espairsRay
Klubben
Tukholma
Ruotsi
  
07.07.20072007-07-07
Konsertti
D'espairsRay
RUISROCK
Turku
Suomi

D'espairsRay Suomen festivaaleilla

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007 © JaME

Keikkaraportti

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007

D'espairsRay iloitteli Turun rantafestareilla.

Haastattelu D'espairsRayn kanssa Ruisrockissa © JaME

Haastattelu

Haastattelu D'espairsRayn kanssa Ruisrockissa

Haastattelimme rumpali Tsukasaa ja basisti Zeroa Ruisrockin nimikirjoitustilaisuuden jälkeen.

D'espairsRay - Tuska, Helsinki 1. heinäkuuta 2007 © JaME

Keikkaraportti

D'espairsRay - Tuska, Helsinki 1. heinäkuuta 2007

D'espairsRay esiintyi Suomen tunnetuimmalla metallifestivaalilla.

D'espairsRay - Mirror © JaME

Arvostelu

D'espairsRay - Mirror

D'espairsRayn kauan odotettu toinen kokopitkä albumi arvostelussa. Täyttikö levy suuret odotukset?

Tietoa festareiden päivämääristä ja lipuista © JaME / JrockSuomi

Uutiset

Tietoa festareiden päivämääristä ja lipuista

Päivitystä Tuska Open Airin, Ankkarockin, Ruisrockin ja Provinssirockin yksityiskohdista.

D'espairsRay - Squall © JaME / JrockSuomi

Arvostelu

D'espairsRay - Squall

Arviossa Euroopassa suositun bändin uusin single.

D'espairsRay myös Ruisrockiin! © JaME

Uutiset

D'espairsRay myös Ruisrockiin!

Goottirokkarit nähdään kaupunkifestari Tuska Open Airin ohella myös luonnonkauniissa Ruissalossa.

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD © JaME

Arvostelu

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD

D'espairsRayn uusin DVD - odotusten arvoinen?

D'espairsRay tulossa Helsingin Tuskaan! © JaME

Uutiset

D'espairsRay tulossa Helsingin Tuskaan!

Tuska Open Air jatkaa Ankkarockin aloittamaa jrock-trendiä.

MAINOS