Keikkaraportti

GARI - Lutakko, Jyväskylä 14. heinäkuuta 2007

23.07.2007 2007-07-23 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Adeleine

GARI - Lutakko, Jyväskylä 14. heinäkuuta 2007

GARI konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa.


© JaME
Kun astuin sisään Jyväskylän Lutakon ovista, takanani oli väsyttävä päivä Animecon IV:ssa, joka järjestettiin tuttuun tapaan Jyväskylän yliopistolla. Parin kilometrin kävelymatka yliopistolta keikkapaikalle kului sateenvarjon alla; sää oli koko päivän ollut erittäin märkä ja epäsuotuisa conille, mutta eipä se menoa oikeastaan näyttänyt haittaavan. Uitetun koiran näköisiä cosplayaajia ei näkynyt, asuja varjeltiin tarkoin ja aktiviteetit pidettiin sisätiloissa. Johtuikohan kenties säästä vai muuten tuntemattomammasta esiintyjästä, mutta Lutakon edessä ei jonottajia pahemmin ollut, kuten jrock-keikoilla Suomessa on totuttu yleensä näkemään.

Kello oli vasta vähän yli seitsemän, ja electrorock-yhtye GARIn keikan arveltiin alkavan kahdeksan aikoihin, joten minulla oli vielä hyvin aikaa. Jätettyäni tavarat narikkaan ja noustuani Lutakon yläkertaan johtavat portaat bongasin nopeasti kaverini puolityhjästä keikkasalista. Eturiviin tosin oli jo linnoittautunut mukavanlaisesti porukkaa ja salin sivulla myytiin yhtyeen tavaraa, jota oli myyty myös animeconissa, oli T-paitoja, levyjä ja julisteita. Ystäviemme kanssa sitten lähdimme anniskelualueen kautta keikkaa odottelemaan. Kellon lähetessä kahdeksaa asetuimme lavan eteen, ehkä noin neljänteen riviin, josta oli erinomainen näköala lavalle. Sille nousi Kahvi ilmoittamaan keikan olevan niitä harvoja joilla saa kuvata, ja pian valot salissa hämärtyivät ja kaiuttimista alkoi kuulua intro jonka tahtiin jäsenet astuivat yksitellen lavalle rumpali Kei Kusakaben johdolla.

Varsinainen keikka alkoi biisillä F.A.M.E., jonka yleisö suurimmilta osin kuunteli seisoen hiljaa paikallaan edessäni olevaa tyttöä lukuun ottamatta. Muutaman biisin jälkeen alkoivat muutkin yleisöstä liittyä hänen villiin menoonsa ja settilistan puolivälin paikkeilla ainakin yleisön etuosa oli kunnolla mukana hyppimässä ja moshaamassa. Laulaja YOW-ROW näytti tyytyväiseltä ja veti parastaan, ja juonnoissakin hän luki paperilapulta vähän suomea, tosin en tiedä pettivätkö korvani vai huusiko hän "Hyvää iltaa Helsinki!". Yhtyeen kitaristi, lyhyttukkainen ja silmälasipäinen Yutaka Dokko, soitti kaksivartista kitaraansa omiin maailmoihinsa uppoutuneena. Laiha mustapukuinen kitaristi taittuneena isot kuulokkeet päässään laulamaan alhaalla sijaitsevaan mikrofoniinsa oli oikein hyvin GARIn musiikkiin sopiva näky, modernin elektroninen.

Kappaleet soitettiin yksi toisensa jälkeen punaisiksi ja sinisiksi valoilla värjättyjen savuefektien tehostamina, siniset efektit mielestäni loivatkin mukavasti perinteisen yksinkertaisen taustan muusikoille. GARI oli iloisen energinen, erityisesti pörröisesti punapäinen basisti Naoki Fujimoto YOW-ROW'n lisäksi, ja laulajan ansioksi on energisyys tosiaan luettava, se ja suloinen sympaattisuus paikoin paikkailivat hänen lauluaan. Toiseksi viimeisen Life is beautiful!!!!:n simppeleitä huudahduksia YOW-ROW laulatti myös yleisöllä, ja varsinainen keikkasetti päättyi timeless continueen. Jäsenet heittelivät rumpukapulansa ja plektransa yleisöön, jossa kävi ihan aaltomainen sukellus tavaroiden perään. Yhtye poistui lavalta, mutta väki jäi vielä innoissaan taputtamaan ja huutamaan encorea. Hetken kuluttua GARI ilmestyikin lavalle ja laulaja kertoi tyytyväisenä mikrofoniin kuinka heidät nyt oli ensimmäistä kertaa kutsuttu uudestaan lavalle, yllätys oli iloinen ja että he varmasti haluavat tulla Suomeen uudestaan, kutsuipa vielä yleisönkin Japaniin. Yhtye soitti vielä viimeisen kappaleen ja tanssimme mukana, tanssittavuus on minusta yksi GARIn musiikin mukavimpia piirteitä. Lopuksi lensivät uudet rumpukapulat ja keikka loppui siihen.

Konsertin jälkeen oli kuitenkin samassa tilassa luvassa vielä nimmaritilaisuus ja yhtyeelle nyt lämmennyt yleisö muodosti pitkän, salia kiertävän jonon pöydän eteen.

Set list:

~SE~
1. F.A.M.E.
2. Drop Zone
3. FOOT STAMP
4. SPEEDMASTER II
5. Bug Filter
6. TWO STEP COLORS
MC
7. PHYSIQUE
8. WIPE OUT!
9. -waterpuzzle-
10. After Glow
MC
11. BEHIND THE MASK
12. type4
13. RHYMERACER
14. COZMIK>WORLD
15. LOVE SONIC,SECOND FUTURE
16. Life is beautiful!!!!
17. timeless continue


Kuvista kiitos Heikki Mitikalle.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
14.07.20072007-07-14
Konsertti
GARI
Lutakko
Jyväskylä
Suomi

GARI Animeconissa

GARI - Lutakko, Jyväskylä 14. heinäkuuta 2007 © JaME

Keikkaraportti

GARI - Lutakko, Jyväskylä 14. heinäkuuta 2007

GARI konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa.

Haastattelu GARIn kanssa © JaME

Haastattelu

Haastattelu GARIn kanssa

JaME sai mahdollisuuden haastatella GARIa hieman ennen heidän Euroopan kiertueensa viimeistä keikkaa Jyväskylässä, Suomessa.

GARI yllätti Ranskassa © JaME

Uutiset

GARI yllätti Ranskassa

GARIsta Ranskan Japan Expon yllätyshitti.

Haastattelussa GARI © Soundlicious

Haastattelu

Haastattelussa GARI

Bändin laulaja YOW-ROW kertoo odotuksistaan Ranskaan sijoittuvan Japan Expo -vierailun suhteen. GARI saapuu tänä kesänä myös Suomen Animeconiin.

GARI esiintyy Animeconin yhteydessä © Soundlicious

Uutiset

GARI esiintyy Animeconin yhteydessä

Jyväskylän Animeconista löytyy myös musiikkiohjelmaa.

MAINOS