Arvostelu

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD

20.02.2007 2007-02-20 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Katrin

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD

D'espairsRayn uusin DVD - odotusten arvoinen?


© D'espairsRay
Konsertti DVD

LIQUIDIZE

D'espairsRay

Saatuani kyseisen DVD:n käsiini lähes juoksin televisioni ääreen sitä katsomaan. Synkähköä musiikkia tekevä D'espairsRay on jo pitkään kuulunut lempibändeihini, joten odotin innolla näkeväni uusia livejä tutuista biiseistä ja samaten ennennäkemättömiä esityksiä uudemmista kappaleista, jotka olivat marraskuun keikan jälkeen jääneet unholaan.

LIQUDIZEa olin odottanut julkaisemisilmoituksesta lähtien kärsimättömänä, joten on sanomattakin selvää, että minulla oli sydäntälähellä olevan bändin uusimmalle live-DVD:lle erittäin suuret odotukset.

Päävalikon jälkeen DVD alkaakin heti keikkapaikan lavaa kuvatessa. Valot ovat sammutettuina ja teknomaisen intron soidessa eriväriset valot valaisevat lavaa yleisön huutaessa taustalla. Pian lähtevätkin esitykset pyörimään DVD:n ensimmäisen kappaleen 「Tatoeba」kimi...ga...shinda...ran ollessa DVD:n ensimmäinen kappale. Kyseinen kappale onkin mainio alku niin oneman-konsertille kuin DVD:llekin, biisi heijailee rankan ja melodisen välillä ja tuo aivan oikean tunnelman kehiin.

Seuraavaksi tunnelmaa kehitellään vauhdikkaammaksi kappaleilla gensyoku, Dears ja in vain. Dearsin aikana huomasin hytkyväni sohvalla musiikin tahtiin. Bändin karisma ja keikan fiilis huokuivat vahvasti ulos TV ruudusta. Kyseisten vauhdikkaampien biisien aikana ei voi olla huomaamatta Tsukasan ainutlaatuisia rumpalin taitoja, jotka jäävät usein huomaamatta muiden jäsenten viedessä suurimman osan katsojan huomiosta. DVD:llä kuva-aika onkin jaettu kiitettävän tasapuolisesti kaikkien jäsenten kesken.

Edellämainittujen rankempien biisien jälkeen onkin vuorossa Coll:setillä ilmestynyt Infection, joka livenä oikealla keikalla kuin DVD:lläkin hohtaa todellisena helmenä muiden kappaleiden seasta. Biisin aikana taisin tuijottaa tv-ruutua suu auki, ihaillen Hizumin upeaa ääntä, joka pääse oikeuksiinsa kappaleessa.

Infectionin jälkeen katsojan huomio pidetään hallussa muutamilla live-pätkillä toisista biiseistä tai keikoilta. Pätkien jälkeen alkavatkin tutun ja turvallisen Reddish -DIVA version-:in alkusoinnut ja kuva siirtyy punaiseen silinteriin sonnustautuneeseen Karyuun. Huomasin jälleen pomppivani samassa tahdissa Hizumin, Karyun ja Zeron kanssa, nauraen samalla Zeron hellälle hymylle ja Karyun hauskoille ilmeille. Biisin esitys on erittäin vauhdikas ja sai ainakin minut heti janoamaan jatkoa.

Jatkona onkin aina yhtä kauniin kuuloisella introlla varusteltu "Forbidden". Huomioni enemmän kiinnittivät kuitenkin seuraavana tulleet, kaksi uudempaa kappaletta Kogoeru Yoru ni Saita Hana ja MAZE. Kogoeru Yoru ni Saita Hanan alkaessa osasinkin jo odottaa kappaleen upeita lauluosioita enkä joutunut pettymään. Jälleen Hizumin laulu pääsee oikeuksiinsa, ja kiistattomasti myönnän miehen todella olevan lahjakas. Seuraavana oleva MAZE onkin aivan yhtä hieno. Rankempi biisi saa jälleen katsojan mukaan voimakkaaseen tunnelmaan ja kyseisen kappaleen osio onkin jälleen DVD:n parhaimmistoa.

MAZEn jälkeen seuraa rauhallisempi Hai to ame, jonka kauniit taustasoinnut ja Hizumin tunteikas laulaminen, sekä bändin jäsenten vakava olemus tuovat pienen haikeuden tunteen mukanaan. Hai to amen jälkeisen hiljaisuuden perässä seuraa matala ja vahva rumpukompi, jota ei voi olla tunnistamatta. Hizumin nostaessa kätensä ylös ja yleisön tehdessä kyseisen kappaleen introon kuuluvat käsiliikkeet sinisten valojen reunastaessa lavaa nousi ihoni kananlihalle ja kyyneleet melkein kihosivat silmiini. Epäilyn häivääkään ei ole, kyseessä on Garnet. Kyseinen kappale on DVD:llä aivan maaginen ja kylmät väreet eivät luovuta seuraavankaan kappaleeseen mennessä.

aberu to kainin introsta ei voi erehtyä ja varmistuksen saakin sekä yleisön että D'espairsRayn hyppiessä rajusti biisin nopeaan tahtiin. Kappaleen aikana tulee ihmeteltyä miten pojat oikein jaksavat esiintyä täysillä jatkuvasti, hiestä märän Hizumin pyörähdellessä piruetteja kuvaruudussa.

Kappaleen jälkeen on jälleen luvassa lisää pieniä pätkiä.
Uusimpana julkaistu kappale Closer to ideal yllättääkin seuraavana, mutta huomiota siltä viekin sen jälkeinen PIG. Rankahko, mutta vauhdikas biisi tuo jälleen pisteet kotiin. Biisin aikana ei voi olla huomaamatta Hizumin melodisempaa toteutusta kyseisestä biisistä, joka tuo uuden, kiinnostavan sävyn mukaan.

PIGin rankkaa sävyä pitää yllä seuraaja Born, jonka aikana sekä bändi että yleisö jaksavat riehua vauhdikkaasti. Tämä on juuri sitä synkän vahvaa puolta D'espairsRaysta mistä pidän. Biisi on livenä nähtynä aivan yhtä upea kuin edeltäjänsä.
Vauhti ei hidastu vaan 「Fuyuu Shita Risou」:n alkaessa saavat D'espairsRayn jäsenet yleisön sekä keikalla että ruudun äärellä pysymään vauhdissa mukana. Rankempaa mättöä kappale edustaakin kunniakkaasti, ja jälleen poikien taidot pääsevät esille.

Ennen seuraavaa kappaletta, murder freaksia, bändi nostattaa yleisön todelliseen huipuunsa ja biisin alkaessa tekevät ruudussa näkyvät fanit samanaikaisesti kappaleeseen kuuluvia käsiliikkeitä joukolla, mikä on hienoa katseltavaa. Tuttu kappale loistaa näkyvästi muiden joukosta. Biisin jälkeen Hizumi vielä huudattaa yleisöä ja D'espairsRay poistuu lavalta suosionosoitusten saattelemana.

Yleisöä kuvataan huutamassa encorea ja bändi saapuukin lavalle uudestaan, Hizumi ja Zero pukeutuneina keikkapaitoihin. Encoren ensimmäisenä biisinä on mekaanisen soundin omaava Subliminal, joka saa mahtavan vastaanoton yleisöltä. Bändin esitys onkin pienen levon jälkeen energiaa täynnä, meno on rauhallisesta todella kaukana.

Viimeisenä vuorossa on itselleni hieman tuntemattomampi Facism, joka toimii yllättävän hyvänä livekappaleena. Biisin keskivaiheilla Hizumi pyytää yleisöä menemään kyykkyyn. Näylle ei voi olla nauramatta suuren väkijoukon kyykistyessä Hizumin pyynnöstä, Karyun istuen rennosti vahvistimensa päällä, Zeron hymyillessä leveästi ja Tsukasan katsellessa rumpujensa takaa yleisöä huvittuneesti. Biisin viimeisiin huuto-osioihin yleisö kuitenkin pomppaa ylös hyppimään. Kappaleen jälkeen oneman-konsertti loppuukin bändin nostattaessa tunnelmaa vielä musiikkinäytöllä ja huudatuksilla. Itselläni olo oli kuin itse olisi seissyt kyseisen keikan katsojien joukossa koko konsertin ajan.

Ekstrana DVD tarjoaa hieman backstage materiaalia niin D'espairsRayn vuosipäivästä kuin soundcheckistäkin. Kuvauskohteena ovat myös bändin fanit, joita kuvataan keikkapaikalla, sekä myöhemmin heidän kiiruhtaessaan ilmaiseen konserttiin, jonka näkeminen ihmetyttää hieman.
Epäselväksi jää millainen tuo viimeisenä näytetty keikka on mahtanut olla ja mikä sen tarkoitus oli, mutta yleisesti koko DVD:stä jää erittäin positiivinen mielikuva, sen ollessa ehdottomasti D'espairsRayn paras DVD tähän asti. Kaikki odotukseni täytettiin täysin ja DVD sai ainakin minut janoamaan entistäkin vahvemmin bändin tulevia julkaisuja ja mahdollisuuksia jälleennäkemisiin keikoilla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Konsertti DVD 2006-12-20 2006-12-20
D'espairsRay

D'espairsRay Suomen festivaaleilla

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007 © JaME

Keikkaraportti

D'espairsRay - Ruisrock, Turku 7. heinäkuuta 2007

D'espairsRay iloitteli Turun rantafestareilla.

Haastattelu D'espairsRayn kanssa Ruisrockissa © JaME

Haastattelu

Haastattelu D'espairsRayn kanssa Ruisrockissa

Haastattelimme rumpali Tsukasaa ja basisti Zeroa Ruisrockin nimikirjoitustilaisuuden jälkeen.

D'espairsRay - Tuska, Helsinki 1. heinäkuuta 2007 © JaME

Keikkaraportti

D'espairsRay - Tuska, Helsinki 1. heinäkuuta 2007

D'espairsRay esiintyi Suomen tunnetuimmalla metallifestivaalilla.

D'espairsRay - Mirror © JaME

Arvostelu

D'espairsRay - Mirror

D'espairsRayn kauan odotettu toinen kokopitkä albumi arvostelussa. Täyttikö levy suuret odotukset?

Tietoa festareiden päivämääristä ja lipuista © JaME / JrockSuomi

Uutiset

Tietoa festareiden päivämääristä ja lipuista

Päivitystä Tuska Open Airin, Ankkarockin, Ruisrockin ja Provinssirockin yksityiskohdista.

D'espairsRay - Squall © JaME / JrockSuomi

Arvostelu

D'espairsRay - Squall

Arviossa Euroopassa suositun bändin uusin single.

D'espairsRay myös Ruisrockiin! © JaME

Uutiset

D'espairsRay myös Ruisrockiin!

Goottirokkarit nähdään kaupunkifestari Tuska Open Airin ohella myös luonnonkauniissa Ruissalossa.

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD © JaME

Arvostelu

D'espairsRay - LIQUIDIZE DVD

D'espairsRayn uusin DVD - odotusten arvoinen?

D'espairsRay tulossa Helsingin Tuskaan! © JaME

Uutiset

D'espairsRay tulossa Helsingin Tuskaan!

Tuska Open Air jatkaa Ankkarockin aloittamaa jrock-trendiä.

MAINOS