Kulttuuriartikkeli

Kirjavinkkaus: Osamu Dazain Epäkelpo ihmiseksi

11.06.2025 Kirjoittaja: Secu

Esittelyssä Osamu Dazain pääteoksen Epäkelpo ihmiseksi uusi suomennos suoraan japanista.

Tässä vinkkauksessa esitellään Osamu Dazain (1909-1948) pääteos Epäkelpo ihmiseksi, joka on suomennettu ensimmäistä kertaa suoraan japanin kielestä (人間失格 Ningen shikkaku, 1948). Aiempi vuonna 1969 ilmestynyt Aapo Junkolan suomennos Ei enää ihminen on käännetty Donald Keenen englanninnoksesta No Longer Human, joka ilmestyi 1958. Tänä vuonna on ilmestynyt myös Dazain novellikokoelma Yllätysvieras ja muita novelleja (kääntänyt Pekka Masonen, 2025, kustantanut Mala Fide). Tsugaru : kulkija käy kotona -matkakertomuksesta julkaistaan uusi painos arviolta tämän vuoden marraskuussa. Teoksen on kääntänyt Kai Nieminen, kustantaja on Basam Books. Vinkkasimme matkakertomuksen ensimmäisestä painoksesta täällä.
Kirjailijanuransa aikana Dazai ehti julkaista lukuisia novelleja ja romaaneja, joista tunnetuimpia ovat Dazain tuotannon loppupään romaanit: Laskeva aurinko (1965) ja Epäkelpo ihmiseksi. Dazai teki kaksoisitsemurhan rakastajattarensa kanssa kesällä 1948, joten Epäkelpo ihmiseksi jäi viimeiseksi teokseksi. Suomentajan esipuheessa Saku-Petteri Urpo esittää, että teoksen suosiota ja ajattomuutta selittävät ”yleisinhimillisiksi kuvatut ihmiseksi kelpaamattomuuden kokemukset”. Dazain tuotantoa on kuvailtu omaelämäkerralliseksi ja paikoin tunnustukselliseksi, vaikka teoksissa ei kirjailijan elämää ja yhteiskuntaa sellaisenaan dokumentoidakaan, niistä otetaan vain inspiraatiota ja materiaalia. Teoksen suomennosprosessista ja Dazaista voi lukea lisää suomentajan esipuheesta. Kirjassa esiintyvät japanilaiset termit suomentaja on selittänyt lopussa.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Lukuiloa!

Nimi: Epäkelpo ihmiseksi Tekijä: Osamu Dazai Kääntäjä: Saku-Petteri Urpo Genre: käännöskirjallisuus Julkaisuvuosi: 2025 Kustantaja: Sammakko
Sisältövaroitus: teos sisältää itsemurhien ja päihde- sekä lääkeriippuvuuksien kuvailua.

Epäkelpo ihmiseksi kuvaa päähenkilö Yōzō Ōban elämää maaseudulla varakkaan perheen poikana vietetystä lapsuudesta aikuisuuteen, pääosin 1930-luvun Japanissa. Hyvistä lähtökohdista huolimatta päähenkilö kamppailee aikuisena naissuhteiden, päihteiden, päämäärättömyyden, rahahuolien ja vastuiden ja velvollisuuksien kanssa. Tarinan edetessä Ōba onnistuu työllistämään itsensä sarjakuvapiirtämisellä ja menee jopa naimisiin. Elämän keveys on kuitenkin vain ohikiitävä välähdys.
Kirja kuvaa eristäytyneisyyden ja erilaisuuden aiheuttamaa yksinäisyyttä sekä epätoivoista yhteyden etsintää muihin ihmisiin: perheenjäseniin, ystäviin, rakastettuihin. Ōba oppii jo varhain selviämään erinäisissä tilanteissa ja ihmiskohtaamisissa esittämällä narria, naurattamalla ja juksaamalla peittääkseen kömpelyytensä ja pelkonsa, sama taktiikka ei meinaakaan toimia enää aikuisena ja Ōba on hukassa. Tarina osoittaa, miten vaikeaa sosiaalisessa verkostossa ja yhteiskunnassa toimiminen voi olla silloin, kun muut ihmiset näyttäytyvät hämmentävinä mysteereinä, joiden ajatuksista ja aikeista ei saa selkoa. Siten minuus ja koko ihmisyys on yksi iso musta aukko ja kysymysmerkki, aivan kuin Ōba katsoisi peiliin, jonka kuvajainen on utuinen, ilman piirteitä ja teräviä rajoja.
Teoksen kirjoitustyyli on tajunnanvirtamainen kokoelma erilaisia hetkiä ja muistoja päähenkilön melko rappiollisen elämän varrelta. Siitä huolimatta tarina on väkevä, riipaiseva kuvaus ihmiselon koko kirjosta. Teosta luonnehtii päämäärätön ja hallitsematon ajelehdinta elämän vastavirrassa, joka ei tunnu tasoittuvan kuin lyhyiksi hetkiksi. Urpon suomennos tavoittaa ihailtavasti teoksen alavireisen sävyn ja paikoin lohduttoman, raskaan tunnelman, vaikka kohtauksissa välillä huumoria viljelläänkin. Kieli on rikasta ja eläväistä. Sivuhahmot ja tapahtumapaikat piirtyvät voimakkaasti esiin, kun taas Ōba jää häilyväiseksi, vain hänen kamppailunsa jättää jäljen.
Häilyväinen on myös kirjan kannessa kuvattu musta hahmo metsäisessä ympäristössä. Värimaailma tuntuu kuvastavan dramaattisen teoksen tematiikkaa: Ōba erottuu heti joukosta, mutta hän ei silti osaa sanoa, kuka on. Hahmon sirottuminen maisemaan, kuin puusta putoaisi lehtiä, voisi symboloida kenties päähenkilön riittämättömyyden, kelpaamattomuuden ja huonommuuden kokemuksia. Nuo palat ovat kokonaisesta ihmisestä ja itsestä pois, kuin ne tekisivät hahmosta aina vain vähemmän ihmisen ja väläyttelisivät karua loppua. Kokomusta hahmo voisi olla kuka tahansa ja samalla ei kukaan piirteiden puuttumisen vuoksi, ja se sopiikin päähenkilön symboliksi hyvin. Ōba ei oikeastaan luo aktiivisesti ihmis- tai rakkaussuhteita tarinan kuluessa, vaan muut ihmiset tuntuvat ottavan hänet hoteisiinsa ja seurakseen milloin mistäkin syystä, joko pelastaakseen hänet itseltään tai käyttääkseen häntä hyväkseen. Päähenkilö näyttäytyy kuin nukkena, jota muut ohjailevat. Yksi jos toinenkin yrittää saada Ōbaa ruotuun, niin pystybaarin pitäjä, sukulaismies kuin vaimokin, ennen kuin hänet sysätään taas seuraavan kontolle tai hän häpeissään ja syyllisyydessään ottaa hatkat. Tarina kysyy, kuka on vastuussa ja missä määrin, kun ihminen tarvitsisi apua ja tukea, miksi syyllistäminen ja häpeä elävät yhteiskunnassa niin vahvana. Kirjan tarina osoittaa surullisesti, miten helppoa ongelmilta on sulkea silmänsä ja miten jotkut kantavat stigmaa mukanaan vain siksi, että ihmisyyden määrite on niin kapea.
Kirjan yhtenä kantavana teemana onkin ihmisyyden kokemus ja määrittely, tarkemmin se, mitä ihmisyys tarkoittaa ”epäkelvon ihmisen” kautta kuvattuna. Ihmisyys määräytyy sen kautta, mitä se ei ole. Näin ollen Ōba kokee olevansa kelpaamaton ihmiseksi, koska ei ole yhtä vastuullinen, kypsä, vahva ja päämäärätietoinen kuin muut, toisin sanoen kunnollinen ja kelvollinen ihminen, sillä läpi kirjan muut hahmot kuvaavat häntä lähinnä negatiivisessa valossa: liian herkkä, köyhä, vastuuton, päihderiippuvainen, hullu. Tarinassa yksilö heijastetaan yhteiskuntaan: yksilön haasteet kertovat yhteiskunnassa vallitsevista ongelmista. Ōba ajattelee, että myös arvot ja normit liittyvät tähän: jos yksilö tuomitsee toisen, tuomitsee silloin koko yhteiskunta. Tarina ei siis kerro vain yhdestä miehestä vaan kaikista muistakin: miten me kohtaamme ja kohtelemme muita.
Ihmisyys ja siihen liittyvät kokemukset, kuten erilaisuus, yksinäisyys, köyhyys, riittämättömyyden kokemukset, mielenterveyden haasteet, rakkauden tuoma onni ja kärsimys, perhesuhteet, tekevät teoksesta ajattoman ja universaalin. Kaikessa väitetyssä epäkelvollisessa ihmisyydessään Ōba kuvaa ihmisenä olon perimmäisiä kipukohtia ja joitain iloja, joita meidän on helppoa ymmärtää ja samastua niihin, vaikka me saatammekin jäädä Ōballe mysteereiksi.
Alle on listattu muita Dazain tuotannon suomennoksia.
Erinomainen emäntä ja muita novelleja (kääntänyt Pekka Masonen, 2024, kustantanut Mala Fide).
Merenneito ja muita novelleja (kääntänyt Pekka Masonen, 2023, kustantanut Mala Fide).
Osamu Dazai’s The Setting Sun: the manga edition (sarjakuvantekijä Kashiwaya Cocco, kääntänyt Itō Makiko, 2023, kustantanut Tuttle Publishing)
Schoolgirl (kääntänyt Allison Markin Powell, 2011, kustantanut One Peace)

MAINOS