Yojiro Noda – WONDER BOY'S AKUMU CLUB
Yojiro Nodan soololevy on epätasainen kokoelma hittipotentiaalia vältteleviä kappaleita, joissa yhdistyvät trap, chiptune ja parhaimmillaan kauniisti kirjoitetut kappaleet.
Kun tunnetun bändin keulahahmo julkaisee levyllisen soolomusiikkia, on aina riskinä, että albumi kuulostaa väljähtäneeltä pääbändiltä. RADWIMPSista tunnetun Yojiro Nodan kohdalla tilanne ei onneksi ole tällainen, vaan WONDER BOY'S AKUMU CLUB on ihan jotain muuta. Viime vuonna ilmestynyttä albumia markkinoitiin hieman harhaanjohtavasti Nodan ensimmäisenä soololevynä, vaikka hän on julkaissut aiemmin kaksi levyä nimellä illion. Nuo levyt olivat genre-ilottelua, jossa yhdistyivät saumattomasti kansanmusiikki, rock, elektro ja pop. Voisi kuvitella, että uusi soololevy on jotain hieman samaa, mutta turha luulo!
WONDER BOY'S AKUMU CLUB on sietämättömästi ajassa kiinni oleva hiphoplevy. Sen trap-biitit tekevät siitä täysin 2020-luvun kuuloisen albumin, joka ei välttämättä vanhene arvokkaasti trendien vaihduttua. Kun tikittävistä hi-hateista pääsee yli, levyn muu sisältö aukeaa epätasaisena, mutta yllättävän kiinnostavana. Iso osa tästä johtuu Nodan vahvuudesta laulunkirjoittajana. Levyn aloittava PAIN KILLER on kaunis kappale, jossa huomion varastaa naiivi chiptune-riffi. Reilun kahden minuutin jälkeen kappale purkautuu droppiin ja pikkuoravalauluihin. Kuulostaako hyvältä? Jos kyllä, tämä albumi maistuu taatusti. Jos ei, huonoja uutisia.
WONDER BOY'S AKUMU CLUBilla on joitain erinomaisia kappaleita. KzM:n kanssa tehty EVERGREEN on täydellinen trap-pophitti, jota huomaa hyräilevänsä jo ensikuuleman jälkeen. Sen melodia tuntuu nostalgisen tutulta, mutta samalla tuoreelta. HYPER TOYn kitaran, chiptunen ja trap-rumpujen yhdistelmä purkautuu anthem-henkiseen kertosäemelodiaan, josta ei voi olla pitämättä. WALTZ OF KARMA tuo mukaan hieman kansanmusiikkimaista melodiaa erikoisen biitin päälle ja sietämättömällä riffillä eteenpäin rullaava PEACE YES on taas taattu korvamato. J.I.D:n kanssa tehty KATATOKI koskettaa aidosti melodiallaan ja väkevillä taustoilla. Levyn päättävä LAST LOVE LETTER on muiden kappaleiden jälkeen suorastaan kaupallista r'n'b:tä ja se tuo mieleen RADWIMPSin hiphopkokeilut.
Valitettavasti 13 kappaleen ja liki 50 minuutin kestollaan WONDER BOY'S AKUMU CLUB on epätasainen ja liian pitkä. Sen huippuhetket ovat nerokkaita ja heikommat tylsistyttäviä. Noda ei selvästi ole pohtinut yhtäältä hittilevyn tekemistä muttei toisaalta ole saanut taltioitua erityistä taiteellista kunnianhimoakaan. Jos pitää hänen laulunkirjoitustavastaan eikä ole allerginen trap-biiteille, albumi tuottaa joitain ilahduttavia hetkiä. Sen sijaan uusia faneja tämä tuskin onnistuu käännyttämään.