Vuosituhannen vaihteessa perustettu visuaalinen rockyhtye
NIGHTMARE viettää parhaillaan 25-vuotisjuhlavuottaan. Tämän kunniaksi yhtye lähti heti tammikuussa ensimmäiselle ulkomaankiertueelleen Eurooppaan. Tätä aiemmin he olivat soittaneet länsimaissa
vain muutamia yksittäisiä keikkoja.
Ennen kiertuetta
Noin kuukautta ennen
NIGHTMAREn kiertueen alkua tietoon tuli harmillinen uutinen, kun yhdeksästä esiintymisestä neljä viimeistä peruttiin (München, Budapest, Varsova ja Madrid). Virallisesti
syyksi kerrottiin tuotannolliset ristiriidat. Paikalliset fanit olivat tietenkin pettyneitä. Kyynisimmät arvioivat todelliseksi syyksi heikkoa lipunmyyntiä; ettei
NIGHTMARE nimenä enää myy, vaan bändi lähti länsimaiden kiertueelle
vähintään vuosikymmenen liian myöhään. Kiertuejärjestäjä oli markkinoinut keikkoja muistuttamalla bändin esittämistä
Death Note -tunnareista (
the WORLD ja
Alumina),
jotka ovat heidän suosituimpia kappaleitaan ja peräisin vuodelta 2006. Kaiken lisäksi harmitus oli kansainvälistä, sillä myös japanilaisia faneja oli varannut matkoja Eurooppaan kokemaan suosikkinsa esiintyvän ulkomailla. Japanilaisten keskuudessa kiinnostusta oli herättänyt etenkin kiertueen
päätöskonsertiksi tarkoitettu keikka Madridissa.
On vaikea sanoa, mitä kulissien takana on tapahtunut.
NIGHTMAREn jäsenet vaikuttavat kuitenkin ymmärtävän, että peruutukset rikkovat fanien luottamusta.
YOMI julkaisi bändin näkemyksen
Instagramissa:
- "Paikalliset fanit ja Japanista keikalle aikoneet fanit, olemme todella pahoillamme peruuntumisista."
- "Sen jälkeen kun keikka on julkistettu, vain äärimmäisissä tapauksissa, kuten esimerkiksi bändin jäsenen sairastuessa tai katastrofin yllättäessä, esiintymisen voi peruuttaa. Muuten keikkojen täytyy toteutua."
Konsertti Ääniwallissa
Muiden maiden peruutukset saivat pohtimaan, miten paljon tai vähän Helsingin-keikalle lopulta saapuisi faneja. Onneksi huolet olivat ennenaikaisia, sillä paikalla oli ensinnäkin upea määrä porukkaa ja toisekseen tiiviisti pakkautuneen yleisön riehakas energia oli kerrassaan
huimaa.
Juuri ennen jäsenten lavalle saapumista yleisöä innostettiin
Painajainen ennen joulua -animaatioelokuvasta tutun
This is Halloweenin sävelmällä.
NIGHTMARE aloitti esityksensä vauhdikkailla kappaleilla, joihin lukeutui myös
varsin tuore
Rebel vuodelta 2023. Raikkaan melodinen ja hyväntuulinen biisi jää helposti mieleen ja osoittaa kokoonpanon nykyistä osaamista.
Bändin kitaroissa oli pieniä valoja, mikä toi mieleen
syksyllä Suomessa esiintyneen, samantapaista
ideaa hyödyntäneen
JILUKAn.
JILUKAn keikalla valaistus tosin oli selvästi hämärämpää, mutta etenkin niinä hetkinä, kun lava
NIGHTMAREn esiintyessä hetkeksi pimeni, tyylikkäät kitaravalot pääsivät oikeuksiinsa.
Yksi keikan selkeistä kohokohdista oli loppupuolelle säästelty
the WORLD – eli toinen niistä rakastetuista
Death Note -kappaleista – joka riehaannutti yleisön uuteen intoon. Kun bändi taukonsa jälkeen palasi esittämään encorea, osalla jäsenistä
oli mukanaan viinilasit. Kitaristi
Hitsugia yllytettiin juomaan omansa kokonaan, jonka jälkeen hän leikki huojuvansa parin askeleen verran.
Hitsugin esiintyminen jäi muutenkin vahvasti mieleen, sillä hän tykkäsi ilmeillä faneille.
V
älispiikit olivat läpi keikan hauskan ytimekkäitä ja simppeleitä. Bändin jäsenet esimerkiksi kysyivät englanniksi, mistä animesta yleisö pitää (
Death Note odotetusti nousi esiin) ja mikä japanilainen ruoka täällä on fanien mieleen (sushi).
Keikassa oli paljon nostalgisuutta niin musiikin kuin esiintymisen osalta – esimerkiksi laulaja
YOMIn laskiessa kätensä
Hitsugin harteille. Mutta ajan saatossa jotkin asiat ovat myös muuttuneet. "Photo? Movie? OK!",
YOMI julisti
yleisölle. Aikoinaanhan Suomessa visual kei -keikkoja jopa hetkeksi keskeytettiin sen vuoksi, että joku yleisöstä oli keksinyt yrittää räpsäistä esiintyjistä kuvan.
Vaikka
NIGHTMAREn ensimmäinen Euroopan-kiertue ei peruuntumisten vuoksi mennyt aivan putkeen, on hienoa nähdä, että juhlavuoden ulkomaanesiintymiset jatkuvat: hiljattain bändi vahvisti conikeikan Brasiliaan tulevalle kesälle. Kyllä tässä 25 vuoden uran tehneessä
poppoossa vielä riittää virtaa ja vetovoimaa.