Arvostelu

MIGMA SHELTER – ALICE

12.04.2023 2023-04-12 08:04:00 JaME Kirjoittaja: Adolfiina Copyeditor: Meri

MIGMA SHELTER – ALICE

Idolit ihmemaasta vakuuttavat debyyttialbumillaan.


© MIGMA SHELTER all rights reserved.
Albumi CD

ALICE

MIGMA SHELTER

Vuonna 2017 perustettu psykedeelistä trancea esittävä idoliryhmä MIGMA SHELTER julkaisi debyyttialbuminsa ALICEn elokuussa 2020. Taikasienten tuoksuisen tanssimusiikkinsa ja hengästyttävien ”reiviensä” ansiosta kulttisuosiota nauttivalta ryhmältä oli ennen täyspitkää albumia ilmestynyt kourallinen sinkkuja ja viiden biisin EP. Siinä missä moni päätyy kasaamaan debyyttialbuminsa ainakin osin jo aiemmin julkaistujen, ohjelmistoon vakiintuneiden hittien pohjalta, päätettiin MIGMA SHELTERin tuotantotiimissä tähdätä johonkin kunnianhimoisempaan. Joukkorahoituksen turvin tuotettu ja julkaistu ALICE on nimittäin tyylipuhdas teema-albumi Liisa ihmemaassa -satukirjan pohjalta. Idea kuulostaa kuin suoraan 70-luvun happoprogeilijoiden synkeiden sivutrippien varrelta poimitulta, eikä vaikutelma ainakaan heikkene uppoutuessa ALICEn tyrmäävään kansitaiteeseen.

Musiikillisesti MIGMA SHELTER on toki ainakin teknisessä mielessä tätä päivää digitaalisine soitinmallinnuksineen ja ääniefekteineen. Bändisoundia ryhmä ei yritäkään jäljitellä, onhan virallisena tyylilajina sentään psykedeelinen trance. Digitanssimusasta ammentavia rumpusekvenssejä ja äänimaisemia täydentävät kuitenkin läpi albumin niin sähkö- kuin akustinenkin kitara ja erityisen suuren roolin saavat jousisektiomallinnukset. CD-painoksen kansivihossa mainitaan myös erikseen vierailevina muusikoina didgeridoon, trumpetin ja tuuban soittajat. Näin ollen ALICEn äänimaailma on kokonaisuutena aikamoinen sekamelska, joka kehittyy eri suuntiin uskollisesti Lewis Carrollin alkuperäisen tarinan kulkua seuraten.

Taniyama Hiroki ja Tomohiko Togashi -nimisten sävelnikkareiden luoman albumin musiikki on kuitenkin hengeltään huomattavasti lähempänä puolen vuosisadan takaista progeteatteria kuin mitä digitaalisesta äänimaailmasta voisi päätellä. Reilu 50-minuuttisella albumilla ei nimittäin ole kovin montaa useamman kerran toistuvaa musiikillista teemaa, vaan se etenee lineaarisesti kohtauksesta toiseen kuin elokuva, aivan kuten esimerkiksi Jethro Tullin legendaarinen Thick as a Brick. Näin ollen poukkoilevasta ja alati uusia käänteitä kurottelevasta jättisävelteoksesta on parillakaan kuuntelulla hyvin hankala saada mitään kovin selkeää otetta. Vaikka albumi onkin jaettu kymmeneen itsenäiseen kappaleeseen, noudattelevat ne pääosin kokonaisuuden rakennetta eli kulkevat polkunsa alusta loppuun sen kummemmitta u-käännöksittä tai liikenneympyröittä. Toisaalta, kun albumi pari kertaa täräyttää kertosäkeellä, on kyseessä hävyttömän tarttuvia koukkuja, kuten Unbirthday-kappaleen nerokas ”Very merry unbirthday to you / Very merry unbirthday to me”.

Tunnelmaltaan albumi on innoituksensa lähteen tavoin salaperäinen. Vaikka ihmemaassa seikkailuun liittyy toki hulvattomiakin hetkiä, on pienen seikkailijan päällimmäisenä kokemuksena hämmennys. Päähenkilön pinna on usein kireällä höpöjä juttelevien ihmemaalaisten kanssa. Pitemmän päälle jatkuva hämmästely ja kummastelu tietysti väsyttää. Road-kappaleen epätoivoinen avunhuuto ”Anybody save me”, josta välittömästi pärähtää rehvakas kitarasoolo, on albumin kliimaksi ja mainio esimerkki tekijätiimin draaman tajusta. Tarinan loppu on tietysti, kuten saduissa aina, onnellinen ainakin siinä mielessä, että hulluista unista herätään todellisuuteen ja hupsujen saivartelijoiden kaninkolosta kavutaan lopulta omaan tuttuun huoneeseen. Vaan kuinka selkeä ihmemaan ja ”todellisuuden” raja sitten lopulta on, jää kuulijain mietittäväksi.

ALICE on joka tapauksessa ihmeellinen kummajainen albumiksi. Siinä fuusioituvat ansiokkaasti monenlaiset popmusiikin aikakaudet ja vaikutteet antoisaksi musiikkiteokseksi, joka viihdyttää, ilahduttaa, innostaa ja herättää ajatuksia. Parasta ehkä kuitenkin on, että MIGMA SHELTERiltä ilmestyi vastikään upouusi OZ one -sinkku, joka sijoittuu minnepä muuallekaan kuin taikuri Ozin ihmemaahan. Jos tästä voi päätellä, että tulevaisuudessa olisi luvassa toinen ALICEa vastaava ihmemaakonseptialbumi, niin voin vakuuttaa, että sitä on syytä odottaa innolla.

Rabiddo-kappaleen musiikkivideolla MIGMA SHELTERin Liisat näyttävät pärjäilevän ihmemaassa oikeinkin rattoisasti.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2020-08-26 2020-08-26
MIGMA SHELTER
MAINOS