Kulttuuriartikkeli

Kawaiimetallia suomalaisittain – haastattelussa SARURU

30.07.2021 2021-07-30 13:45:00 JaME Kirjoittaja: Meri

Kawaiimetallia suomalaisittain – haastattelussa SARURU

SARURU lähestyy synkkiäkin aiheita ilon kautta.


© Lauri Sirén

© Lauri Sirén

SARURU (Salla-Marja Hätinen) on tuore suomalainen kawaiimetal-artisti, joka on tullut aiemmin tunnetuksi mm. yhtyeiden Sallan ja Miron matka maailman ympäri ja Mafia Honey laulajana. Lukija saattaa tunnistaa hänet myös Pyhimyksen Valo pimeän -kappaletta käsittelevästä kirjoittelusta.

Tätä nykyä Hätinen keskittyy SARURU-sooloprojektiinsa sekä tekemään japaninkielisiä lastenlauluja Mimmit-yhtyeelle. Tapasimme laulajan Helsingissä kysyäksemme muutaman kysymyksen hänen suhteestaan Japaniin ja japanilaiseen musiikkiin.

Esittelisitkö itsesi lukijoillemme?

SARURU: Mä oon Salla ja teen musiikkia nimellä SARURU, joka on nimenä syntynyt silloin, kun olin pikkuernu. Se oli siis nickini silloin. Teen jpop-vaikutteista musiikkia, jossa on kuitenkin myös metallivaikutteita.

Kertoisitko vapaasti suhteestasi Japaniin?

SARURU: Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset alakulttuurivaiheet... Kaapissa on esimerkiksi edelleen yksi lolitamekko. Japanilaista musiikkia kuuntelen aika paljon edelleen, ja lisäksi kulutan muutenkin paljon japanilaista populäärikulttuuria, esimerkiksi animea. Pari vuotta sitten pääsin myös keikkailemaan Japaniin Mimmit-lastenlauluyhtyeen japaninkielisten laulujen tiimoilta. Se oli ensimmäinen Japanin-matkani, ja itse asiassa ihan hyvä, että tein sen vasta nyt, koska pikkuernuna olisin vain seonnut siellä täysin.

Miten päädyit alun perin kiinnostumaan Japanista ja japanilaisesta musiikista?

SARURU: Ensimmäinen kosketukseni japanilaiseen kulttuuriin oli, kun lainasin ystäväni Ranma-pokkareita. Ennen sitä olin tosin jo katsonut Sailor Moonin ruotsidubbausta aivan innoissani, mutta en edes tiennyt sen olevan animea. Ranma-mangasta innostus levisi kuitenkin erittäin nopeasti.

Miten Japani on vaikuttanut sinuun artistina?

SARURU: Tällä hetkellä kanavoin aika paljon sitä ilon kautta asioiden näkemistä, mitä arvostan todella paljon japanilaisessa kulttuurissa ja erityisesti jpopissa. Se on piristävää, koska me teemme hirveän paljon masentavaa musiikkia. Sillekin on paikkansa ja sitä tarvitaan myös, mutta se tarvitsee vastapainoa. Vaikeitakin asioita voi käsitellä niin, että "kyllä tästä selvitään".

Laulat myös japaniksi. Miten opit kielen? Onko laulaminen erilaista eri kielillä?

SARURU: En ole mitenkään natiivitasoinen, mutta pärjään perusasioissa. Olen opiskellut kieltä itsenäisesti ja kaverin kanssa. Olen laulanut paljon japaniksi, esimerkiksi enemmän kuin englanniksi, ja japaniksi laulaminen tuntuu siksi luonnolliselta. Japaniksi on vaikeaa laulaa samalla tavalla tosissaan tai vakavasti kuin englanniksi ja suomeksi. Siihen tulee helposti söpö vivahde, vaikka tietysti japaniksi voi karjuakin, mutta sitä en ole vielä tehnyt kauheasti. Vielä! (nauraa)

Onko sinulla suosikkeja japanilaisista bändeistä ja artisteista? Onko joku vaikuttanut erityisesti musiikkiisi?

SARURU: Viime vuosina olen pitänyt kovasti Perfumesta. Tajusin myös, että kaikilla jpop-artisteilla, joista tykkään, niin kuin Perfume ja Kyary Pamyu Pamyu esimerkiksi, on sama tuottaja, Yasutaka Nakata! Aikoinaan An Cafe, Ayabie, Miyavi ja OLIVIA olivat minulle tosi isoja juttuja. 

Kuvailet musiikkiasi ilmaisulla kawaiimetal. Mitä se merkitsee sinulle?

SARURU: Minulla on tavallaan aika ristiriitainen suhtautuminen kawaii-kulttuuriin, koska varsinkin lolita-aikoina koin, että siihen kuuluu paljon normeja liittyen siihen, minkälainen ja minkä kokoinen saa olla ja minkälaista pitsiä tarkalleen pitää olla. Koin sen ulkonäkökeskeiseksi ja elitistiseksi. Toisaalta olen aina ollut pieni ja söpö, ja se on saanut vähän negatiivisen klangin, mutta kawaii-kulttuuri on antanut minulle tunteen, että olen juuri hyvä pienenä ja söpönä ja saan pitää söpöistä asioista.

Kawaiimetal yhdistetään tällä hetkellä aika pitkälti BABYMETALiin, mutta oma musiikkini ei ole yhtään sellaista. Oma musiikkini on popmetallia, jossa on todella laulettavia asioita, ja söpöyskin on siinä vähän erilaista.

Tuntuu vähän ristiriitaiselta käyttää kawaiimetal-termiä, koska mietin, onko loukkaavaa, että käytän tuollaista sanaa, joka liittyy toiseen maahan, kun nyt on keskusteltu niin paljon kulttuurisesta omimisesta. Toisaalta tämä tuntuu juuri omalta, ja olen saanut japanilaisilta ystäviltäni pelkästään positiivista palautetta. Ehkä sekin tasapainottaa, että vaikka vaikutteita on paljon Japanista, on soittimeni konserttikannel taas erittäin perinteikkäästi suomalainen.

Jos saisit tehdä yhteistyötä kenen tahansa japanilaisen musiikkialan ammattilaisen kanssa, kuka se olisi?

SARURU: Jo mainitsemani Yasutaka Nakata. Se olisi tosi hauskaa!

Entä jos saisit duetoida kenen tahansa laulajan kanssa?

SARURU: Varmaan Kyaru Pamyu Pamyun kanssa. Häneltä on selvästi eniten omassa musiikissani vaikutteita - esimerkiksi Chocolaten musiikkivideossa on paljon vaikutteita PONPONPONista.

(Juttu jatkuu videon jälkeen.)

Mitä voimme odottaa uraltasi seuraavaksi?

SARURU: Teen tällä hetkellä ensimmäistä soololevyäni, ja äänityksissä aletaan olla loppusuoralla. Se on siis tulossa! Myös keikkoja olemme alkaneet juonia bändini ja keikkamyyjän kanssa.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää JaME:n lukijoille?

SARURU: Tsemppiä tähän aikaan! Tämä on ollut kaikille hankalaa, ja pandemia on estänyt esimerkiksi kulttuurielämää. Uskon kuitenkin, että tämä tästä helpottuu.

SARURUn musiikkiin voi tutustua lähemmin esimerkiksi Bandcampissä, YouTubessa tai Spotifyssa.

 Instagram  Facebook  Twitter
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

SARURU SaariHelvetti-festivaalilla 2022

SARURU SaariHelvetissä © Farna (JaME Suomi)

Keikkaraportti

SARURU SaariHelvetissä

Tampereen Pyhäjärvellä sijaitsevassa Viikinsaaressa vietettiin rock- ja metallimusiikintäyteistä viikonloppua 5.-6.8.2022. Yhtenä lukuisista esiintyjistä tunnelmaa nostattamassa oli kawaii-metallia soittava SARURU, jolle kyseinen tapahtuma oli heidän ensimmäinen festivaalikeikkansa.

Kawaiimetallia suomalaisittain – haastattelussa SARURU © Lauri Sirén

Kulttuuriartikkeli

Kawaiimetallia suomalaisittain – haastattelussa SARURU

SARURU lähestyy synkkiäkin aiheita ilon kautta.

MAINOS