Arvostelu

Udagawa Bekkan Band – Shibuya is Your Town

11.10.2020 2020-10-11 12:10:00 JaME Kirjoittaja: Adolfiina Copyeditor: Leonor

Udagawa Bekkan Band – Shibuya is Your Town

Shibuyasta kajahtaa pirteyttä hiljaiseen kevätkesään.


© Udagawa Bekkan Band all rights reserved
Albumi CD

Shibuya is Your Town

Udagawa Bekkan Band

Tiedättekö, mitä päivää vietetään 28. huhtikuuta? No Shibuyan päivääpä tietenkin! Tokion vilkkaimpiin lukeutuva kaupunginosa on tunnettu musiikkiharrastajien parissa myös yhtenä tärkeimmistä livemusiikin keskuksista, josta ei menoa ja meininkiä puutu. Tätä Shibuyan perusominaisuutta juhlistaa olemassaolollaan toisen albuminsa vastikään julkaissut Udagawa Bekkan Band.

Yhtyeen tarina juontaa juurensa musiikkikahvila ja -baari Udagawa Cafe Bekkaniin. 18 vuotta Shibuyassa toimineen kahvilan nimikkobändi perustettiin vuonna 2010. Ensimmäisen albuminsa UBB julkaisi kuitenkin vasta vuonna 2017, minäpä muunakaan kuin Shibuya-päivänä. Toistaiseksi tuorein, toinen albumi Shibuya is Your Town puolestaan näki päivänvalon kesällä 2020. Kuten tiedämme, oli maailmantilanne levyn julkaisuajankohtana hyvin poikkeuksellinen. Edes vilkkautta ja väenpaljoutta räiskyvä Shibuya ei välttynyt keväällä iskeneen koronaviruksen aiheuttamilta lieveilmiöiltä. Tämä Shibuyan ennennäkemätön hiljentyminen kriisiajan kotikaranteeneihin motivoi kuitenkin osaltaan UBB:n toisen albumin työstämistä. Yhtyeen tavoitteena oli nimittäin tehdä albumi elävöittämään Shibuyan luonnotonta hiljaisuutta. Niinpä albumin perusteemana on tämän railakasta yöelämää tihkuvan kaupungin riemukkuuden esittely ja ylistäminen. Albumin virallinen iskulause kuuluu: ”Japani pirteäksi Shibuyasta käsin!”

Tyylilajina Shibuya-meininkiä edustamaan on valikoitunut letkeä funk-pehmojatsifuusio sielukkailla laulutulkinnoilla. Mukana on niin kiihkeitä diskoparketin kuluttajia (Udagawa Night Cruising, Shibuya is my Town) kuin juustoa tihkuvia soul-balladeitakin (Laphroaig, Lasuichi). Kahvilanomistaja Hiron kaikin puolin vakuuttavien laulusuoritusten lisäksi useissa kappaleissa hyödynnetään myös räppäystä. Vieraileepa albumilla myös jo 80-luvulla aloittaneesta RHYMESTER-ryhmästä tuttu räppitaituri Mummy-D.

Välitöntä livetunnelmaa pursuava albumi soljuu tasaisesti biisistä toiseen aivan keikkasetin lailla, mutta joukosta on silti erotettavissa muutama huippuhetki. Yli kuusiminuuttiseksi äityvä UraShibuya Anthem on vastustamaton funk-jami, jossa simppeli synariffi, letkeät bassolinjat ja jatsahtava piano piirtävät elävän kuvan aamuöisen suurkaupungin valoa ja väkeä virtaavista kaduista. Kokonaisuuden kruunaavat saksofonin ja trumpetin sooloilut, joille olisi tosin voinut antaa enemmänkin tilaa. Nopeatempoisempi SoulMetro20 puolestaan rullaa kiivaasti härmäisessä innostuksessa kuin nyt aamuyöhön asti viinillä käynyt pää ainakin. Levyn päättävä Shibuya is my Town taas on huudatuskertseineen ehta Shibuya-hymni, joka summaa hyvin koko albumin erilaisia musiikillisia puolia.

Yleisilmeeltään albumi on kauttaaltaan rentoutunut. Pehmeä ja selkeästi soittimet erotteleva miksaus ei ole tehnyt hallaa läpi albumin vallitsevalle lämpimälle livetunnelmalle. Kappaleiden osalta yhtye ei selvästikään hae sen enempää kaupallisia megahittejä kuin erityistä omaperäisyyttäkään. Täytyy tosin huomauttaa, että esimerkiksi AnoYoruwokoete on aika mielenkiintoinen yhdistelmä todella retron kuuloista funk-fuusiota ja huomattavasti modernimmalta kalskahtavaa räppäystä. Pääasiassa UBB:n musiikissa lie kuitenkin kyse ihan vain yhteissoiton taiasta ja sen tuoman ilon mahdollisimman suorasta välittämisestä kuulijoille.

Shibuya is your Townia kuunnellessa onkin erittäin helppo kuvitella itsensä istumassa myöhäisiltaa baarin nurkkapöydässä. Bändi soittaa taustalla mukavasti soljuvaa musiikkia, joka voi vahvistaa yhtä lailla juomatarjoilun rentouttamaa kuin riehaannuttamaakin mielialaa. Mitään niin täräyttävää musiikki ei silti sisällä, että se karkottaisi asiakkaat pöydistään, eikä se myöskään ole ihan niin kiintoisaa, että siihen lopulta sen kummemmin lasillisten lomassa keskittyisi. Tällaisena albumia voikin epäröimättä suositella kaikenlaisten kotijuhlien tunnelmannostattajaksi, mikseipä myös jonkinlaiseksi musiikkimatkaksi Tokion kuumimpaan keskustaan. Kyllä tällä jos jollain luulisi Japanin ja maailmankin tästä ennen pitkää piristyvän.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2020-08-31 2020-08-31
Udagawa Bekkan Band
MAINOS