Bo Ningen – Sudden Fictions

Kokonaista kuusi vuotta sitä odoteltiin. Nyt se on viimein täällä. Bo Ningenin kolme ensimmäistä albumia ilmestyivät suhteellisen tasaiseen tahtiin vuosien 2010–14 aikana, mutta neljättä, nimeltään Sudden Fictions, saatiin haikailla aina tänne vuoteen 2020 asti. Mistään erityisestä luovasta tauosta saati ongelmista yhtye ei vuosien varrella ainakaan tiedottanut. Se keikkaili, kuten ennenkin, ja antoi silloin tällöin pienen pieniä vinkkejä siitä, että albumi on kyllä työn alla. Ajan kulku vain on kovin epämääräistä... tai ehkä paremminkin ”menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus tapahtuvat kaikki samanaikaisesti”, kuten Sudden Fictions -albumin Minimal-kappaleeseen tehdyllä taidevideolla (ks. arvostelutekstin loppu) kryptisesti todetaan.

Ainakaan Bo Ningenin ulkoiseen olemukseen albumin pitkä haudutteluprosessi ei ole tuonut suuren suuria muutoksia. Samat tutut jäsenet näyttävät samalta kuin ennenkin ja soittavat samoja soittimia. Kitaristi Kohhei Matsuda taas on jälleen kerran suunnitellut albumille yksinkertaiset ja tulkitsemattomat kannet. Tällä kertaa kansitaiteen teemana ovat planeetan merkittävin rakenneosa, kivet. Toki pieniä ulkomusiikillisia uudistuksiakin on tapahtunut. Esimerkiksi levy-yhtiö on vaihtunut aikaisemmasta. Kenties sen seurauksena albumin Eurooppa-julkaisulla on ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa mukana myös japaninkieliset sanat englanninnosten ohella. Harmi kyllä kirjaimet on painettu ainakin CD-painoksen kansivihkoon niin pienellä, että niitä on jo hieman hankala lukea. Uutta on myös se, että albumi on tähänastisen Lontoon sijaan nauhoitettu Los Angelesissa, minkä kitaristi Yuki Tsujii mainitsee Hero Magazine -verkkolehden haastattelussa vaikuttaneen huomattavasti albumin musiikilliseen ilmeeseen.

Musiikillisesti kuuden vuoden kypsyttelyn kuuleekin albumilta selvästi. Heti levyn avaava You Make a Mark Like a Calf Branding on muutenkin kuin nimensä puolesta erikoinen tapaus. Yhtye avaa kappaleen taustoja Facebook-postauksessaan. Tarkoitus oli ilmeisesti tehdä tanssimusiikkia kuvitteellisen, ”mystis-futuristisen heimon” seremoniaan. Virvelirummun ja laulun hallitsemassa kappaleessa pienine melodiapätkineen on eittämättä jonkinlaista futuristisen alkukantaista tunnelmaa. Tanssiminen kylläkin saattaa vähemmän luovilta ihmisiltä jäädä toisiin kappaleisiin. Mysteeriksi jää myös englanniksi laulettujen ja kieliopin rajoja koettelevien sanoitusten yhteys mystisen heimon seremonioihin. Kokeellisen kappaleen tuoreutta Bo Ningen -katalogissa ei kuitenkaan voi kiistää.

Aloituskappale ei suinkaan jää albumin ainoaksi musiikilliseksi aluevaltaukseksi. Esimerkiksi koukeroinen Kyutai on rakenteeltaan jopa progehtava ja edustaa täten yhtyeelle sangen tuoretta musiikillista lähestymistapaa. Niin ikään aivan uudenlaista sävellyksellistä kunnianhimoa kuullaan myös B.C:ssä. Kappaleen kaihoisat melodiat ja polveileva rakenne ovat jotain, mitä aiemmille Bo-levyille on päässyt vain pieninä ripauksina. Huolellista pureskelua vaatii myös Riff, joka rakentuu epämusikaalisen konesäksätyksen päälle mutta sisältää silti yllättävän paljon erilaisia osasia. Uudelta albumilta käykin nopeasti ilmi, että jumitellen ja jamitellen kappaleitaan kyhäilleen Bo Ningenin biisimateriaalissa on entistä enemmän valmiiksi sävellettyjä kappalerakenteita ja harkitumpia sovitusratkaisuja. On albumilla myös jonkin verran vanhaa kunnon jamittelua, mistä Silenced on hyvä osoitus. Atonaalisesta metelöinnistään tunnetun yhtyeen mittapuulla kappale tosin kuulostaa jopa hämmentävän sopusointuiselta ja rauhoittuneelta.

Tietynlainen seesteisyys ja hallittuus lieneekin Sudden Fictionsin merkittävin ero edeltäjiinsä. Tämä ei tarkoita, että kaikki levyn kappaleet olisivat pelkkää hidasta himmailua. Zankoku esimerkiksi muistuttaa musiikillisesti ehkä eniten ”klassista” Bo-soundia kaoottisine kitaranvongutuksineen ja Taigen Kawaben levottomine monologeineen. Silti siitäkin puuttuu aikaisemmille Bo-albumeille tyypillinen villi päällekäyvyys ja pitelemätön raivokkuus. Syy on tietysti pitkälti levyn tuotannossa. Sudden Fictionsilla on selvästi tähdätty aikaisempia albumeita tasaisempaan ja hiotumpaan lopputulokseen. Tällä kertaa mikrofonia ei vain ole heitetty keskelle sulavien tajuntojen musiikkipippaloita, vaan on tehty oikeasti salonkikelpoinen studiolevy. Mitään kuollutta kliinisyyttä tämä ei tarkoita, vaan päinvastoin Sudden Fictions kuulostaa erittäin orgaaniselta. Esimerkiksi jyhkeän-pehmeä tomisoundi erottuu aivan erityisenä onnistumisena. Myös tietynlainen koko yhtyeen läsnäolo leimaa albumin äänimaailmaa. Soittimet soittajineen tulevat elävästi hyvin lähelle kuulijaa. Merkittävä osa kappaleista kuulostaakin huolitellusta soundista huolimatta livenä nauhoitetuilta.

Sudden Fictionsin yhdeksän kappaletta ovat melkein kaikki keskenään melko erilaisia. Sen sijaan, että kuuden vuoden aikana kertyneet riffi-ideat oltaisiin kaikki heitetty muodottomaksi 80 minuutin keitokseksi, onkin albumi selvästi kasattu huolelliseksi kokonaisteokseksi vain parhaista paloista. Näin ollen albumi on ehdottomasti toimivimmillaan kokonaan kuunneltuna. Silti pari huippukappalettakin on erotettavissa kirjavasta joukosta.

Primal Screamin Bobby Gillespien kanssa tehty Minimal on kertakaikkisen omituinen psykedeelinen diskopala tarttuvilla melodioilla ja hämyisillä falsettilauluilla höystettynä. Kawaben ja Gillespien laulut on ladottu päällekkäin niin, että japanin ja englannin kielet sekoittuvat harmonisesti keskenään. Vaikutelma on samaan aikaan käsittämättömällä tavalla mukaansatempaava ja häiriintyneen ahdistava.

Siinä missä Minimal on tanssilattiaa kuluttava menopala, edustaa Kuzurenai Bon eteerisempää osaamista. Yhtyeelle poikkeuksellisesti kappale ei taida sisältää nuottiakaan varsinaista kitaraa, vaan se on soitettu kokonaan syntetisaattoreilla. Laulut puolestaan on efektoitu erilaisilla kaiuilla ja muilla vääristäjillä sammallukseksi, jonka sanoista ei juuri ota tolkkua (eikä paljon paremmin ota kansivihkoon painetuista sanoistakaan). Kauniisti usvaisen unelman lailla lipuva kappale tuo mieleen pikemminkin Radioheadin kuin Bo Ningenin, mitä voi pitää jonkinlaisena osoituksena yhtyeen uusiutumiskyvystä.

Kokonaisuutena Sudden Fictions on monipuolinen ja äärimmäisen kiehtova matka kekseliään ja rajojaan kokeilevan musiikin ytimeen. Albumi esittelee selvästi kypsyneen Bo Ningenin, jolla on musiikillista kunnianhimoa ja valloitusten halua ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Yhtyeeseen vanhastaan liitetyt luonnehdinnat ”psykedeelinen” ja ”noise-rokki” tuntuvat Sudden Fictionsia kuunnellessa auttamattoman ahtailta. Albumilla soittaakin nyt yhtye, joka ei ainoastaan lepäile tyytyväisenä jo valmiiksi omaperäisessä soundissaan, vaan sen sijaan pyrkii aktiivisesti luomaan aivan uusia lähestymistapoja ja mielentiloja vanhoista ääniaineksista.