Arvostelu

Yoshimura Hiroshi – GREEN

19.06.2020 2020-06-19 16:22:00 JaME Kirjoittaja: Adolfiina

Yoshimura Hiroshi – GREEN

Tilamusiikin uranuurtaja vie albumillaan kiertoajelulle uneliaan vihreään rauhaan.


© Taizo Ochiai. All rights reserved.
Kuluneena keväänä Pacific Breeze 2 -kokoelman julkaissut Light in the Attic Records paljastaa kesän kunniaksi uuden annoksen japanilaisen musiikin lähihistoriaa. Tällä kertaa valokeilaan pääsee ambient-pioneeriksi luonnehdittu Yoshimura Hiroshi. Se, ettei nimi monellekaan kalskahda tutulta, ei jakelijan tiedotteen mukaan ole mikään ihme. Yoshimura oli Japanin ulkopuoliselle yleisölle käytännössä lähes tuntematon tapaus aina vuoteen 2017 asti, jolloin uudelleenjulkaistiin hänen vuoden 1982 debyyttialbuminsa Music for Nine Post Cards. Tästä asti on Yoshimura kuitenkin laajalti tunnustettu merkittäväksi osaksi Japanin mittavaa ambient-muusikoiden joukkoa. Harmi kyllä vuonna 2003 menehtynyt taiteilija ei enää itse ole todistamassa maineensa leviämistä.

Omalla nimellä julkaistut albumit muodostavat vain jäävuoren huipun Yoshimuran laajasta musiikillisesta urasta. Hän muun muassa esiintyi Taj Mahal Travellers -nimisessä yhtyeessä ja tutki aktiivisesti äänitaiteen, erityisesti kankyou-musiikin, historiaa, josta myös kirjoitti paljon. Hänen laajimmille levinneiksi töikseen voinee kuitenkin luonnehtia erilaisten julkisten tilojen, kuten juna-asemien, museoiden ja muotinäytösten, taustamusiikkia.

Tämän kiehtovan muusikon laajasta tuotannosta on Light in the Attic Records valinnut tällä kertaa julkaistavaksi vuoden 1986 albumin GREEN. Sen sanotaan olevan Yoshimuran oma suosikkialbumi. Alkuperäisissä saatesanoissa hän kertoo nukahdelleensa albumin musiikkia tehdessään, mihin syynä musiikin rentouttava vaikutus. Levyn otsikko puolestaan ei taiteilijan mukaan viittaa niinkään vihreään väriin kuin luonnon sykliseen kiertoon. Ensisijaisimpana innoituksena sanan ”green” valitsemiselle oli kuitenkin sen miellyttävä äänneasu. Kaikki albumin kahdeksan kappaletta on nimetty samankaltaista äänneasua tavoitellen: CREEK, FEEL, SHEEP, SLEEP, GREEN, FEET, STREET ja TEEVEE.

Teknisesti ottaen GREEN on täysin syntetisaattoreilla tehtyä musiikkia. Akustisia tai perkussiivisia soittimia ei levyllä kuulla. Tuon ajan pehmeät analogisyntetisaattorisoundit ovat kuitenkin jotain aivan muuta kuin mihin 2000-luvulla ollaan elektronisen musiikin yhteydessä totuttu. Ne muodostavat levylle miellyttävän pehmeän ja yllättävänkin kirjavan äänimaailman. Musiikki ei suinkaan ole sattumanvaraista ympäristöääntelyä vaan kukin kappale on selkeä sävellyksensä. Vähäeleiset melodiat lipuvat saumattomassa yhteydessä ääniväreihin, joilla ne on tuotettu. Näin ollen ne eivät iskeydy tajuntaan niinkään hyräiltävinä viisuina kuin muistumina ohi virtaavista äänimaisemista. Albumia voisikin verrata juna- tai ehkä pikemminkin sukellusvenematkaan, jolla jokainen kappale on pysähdys erikoislaatuisella näkö- tai tässä tapauksessa kuuloalapaikalla.

Osa kappaleista, kuten FEEL, perustuu ryhdikkäänä toistuviin, rytmikkäisiin sekvensseihin. Osa taas, kuten levollinen SLEEP, haahuilee löyhemmin rakentein, mutta kuitenkin melodisena. Valtaosa levyn kappaleista ripottelee säveliä kiireettömän hitaaseen tempoon. Juuri tämä osa kappaleista edustaakin levyn hyvällä tavalla unettavaa antia, jonka parissa kuulijan kelpaa rentoutua. Kansivihkoon kirjattu Yoshimuran oma huomautus albumin mahdollisesta hyödyllisyydestä unettomuudesta kärsiville ei sekään tunnu kovin kaukaa haetulta.

Niin maisemallista musiikkia kuin GREEN onkin ei se kuitenkaan lopulta kuulosta erityisen ”vihreältä” siinä luonnon kiertoa kuvaavassa mielessä, jonka taiteilija itse saatesanoissaan mainitsee. Albumin kuunneltuaan ei tunne käyneensä päämäärättömällä metsäretkellä vaan pikemminkin kiertoajelulla. Aarniometsään tai vuoripolulle GREEN ei kovin hyvin istuisi. Sen sijaan hillityn hallittuun japanilaiseen kivipuutarhaan tai vaikkapa museoon kuviteltuna albumi tuntuisi olevan kuin kotonaan. Tätä huomiota vasten on kiinnostavaa tietää, että lukuisten eri fyysisten versioiden lisäksi julkaistaan GREENistä streamattavaksi myös ”sfx-versio”, jolle on lisätty ylimääräisiä ”luontoääniä”.

Nykyajan ravintoloissa ja ostoskeskuksissa on taustamusiikkisuuntaus valitettavasti jotain aivan muuta kuin GREENin edustama levollista ja rauhoittunutta mielialaa viljelevä äänitaide. Albumia kuunnellessa voi kuitenkin fantasioida, kuinka paljon leppoisampia olisivat jokapäiväiset urbaanit asiointikokemukset, mikäli tämänkaltaista musiikkia julkisessa tilassa suosittaisiin. Pientä lohdutusta tietysti tuo, että nyt itse kukin voi sentään tehdä omasta kodistaan tällaisen levollisen musiikin hallitseman ympäristön. Vähäeleinen, huomiota hakematon GREEN on albumina myös hyvä muistutus siitä, kuinka elinympäristöjemme huomaamattomallakin musiikilla on aina tekijänsä, ja kuinka hiljentyvä keskittyminen tähänkin musiikkiin ei suinkaan ole mitään ajanhukkaa.

Albumia voi stremata täältä. Lukuisia fyysisiä painoksia mukaan lukien CD, vinyyli ja kasetti voi puolestaan ennakkotilata julkaisijan verkkokaupasta.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Yoshimura Hiroshi © Taizo Ochiai. All rights reserved.
Yoshimura Hiroshi

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi 12" vinyyli 2020-06-26 2020-06-26
Transparent Green Color Vinyl Edition Yoshimura Hiroshi
Albumi C-kasetti 2020-06-26 2020-06-26
Yoshimura Hiroshi
Albumi CD 2020-06-26 2020-06-26
Yoshimura Hiroshi
Albumi 12" vinyyli 2020-06-26 2020-06-26
Yoshimura Hiroshi
Albumi Digitaalinen julkaisu 2020-03-20 2020-03-20
Yoshimura Hiroshi
MAINOS