Haastattelu

Haastattelussa Davidin laulaja SUI

13.03.2020 2020-03-13 10:38:00 JaME Kirjoittaja: Lucy C.H. Kääntäjä: Anu

Haastattelussa Davidin laulaja SUI

David esiintyy huhtikuussa Pariisissa. Sitä ennen jutustelimme SUIn kanssa soolouran aloittamisesta, KAMIJOsta ja Vanhan testamentin Daavidiin viittaavan projektin teemoista.


© Resonance

© Resonance
Davidin kantava voima SUI näyttää vahvoissa meikeissään ja taidokkaasti stailatuissa hiuksissaan suuren luokan visual kei -tähdeltä. Hänen tiedetään lisäksi rakastavan kaikkea synkkää, barokkityylistä ja mystistä. SUI kiinnitti visual kei -moguli KAMIJOn huomion jo nuorella iällä ja esiintyi sittemmin vuosien ajan Megaromanian ja Metis Gretelin laulajana, kunnes lopulta päätti haluavansa lähteä soolomatkalle, kartallaan yksi tärkeä kohde: maailma.

SUIn kehittelemä David näki päivänvalon 2017. Hänen sävellyksensä muistuttavat arkkitehtuuriltaan – varsin tietoisesti – goottilaista katedraalia: kolmen taitavan taustamuusikon ylläpitämä vankka instrumentaalipohja, monimutkaiset melodiset yksityiskohdat ja lyyriset huiput saavat mielen sopukat yhtä aikaa sekä hämmennyksiin että liikkeelle.

Hänen syvällisiin sanoituksiinsa sisältyy runsaasti uusia tulkintoja Raamatun viittauksista sekä vampyyritarinoiden innoittamia ylellisiä kielikuvia. Tämä syvällisyys yhdessä hänen musikaalisen ammattitaitonsa kanssa loivat SUIlle pian kohtuullisen fanikannan. 11. huhtikuuta hän soittaa Pariisissa ensimmäistä kertaa Davidina seuranaan rumpali Syu (ex -DIO - Distraught Overlord, ex -BLACK LINE, G.L.A.M.S), kitaristi Erina (ex -DIO - Distraught Overlord, ex- VII-Sense, ex-TRIGGAH) ja basisti Ryu (ex -FAR EAST DIZAIN, Ashmaze.) Tälle frankofiiliksi tunnustautuneelle muusikolle esiintyminen Ranskassa on samalla yhden unelman täyttyminen.

JaME sai mahdollisuuden keskustella hetkisen SUIn kanssa tämän valmistautuessa Euroopan-matkaansa varten. Kysyimme häneltä Davidista, päätöksestä aloittaa sooloura ja projektin teemojen merkityksestä.

11. huhtikuuta soitat konsertin Pariisissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun esiinnyt Euroopassa David-sooloprojektisi merkeissä. Oliko sinulla jokin erityinen syy valita juuri Ranska?

SUI: Kaikki sai alkunsa pian sen jälkeen, kun olin julkistanut perustavani Davidin, vuonna 2017. Sain mahdollisuuden osallistua Versailles'n Euroopan-kiertueelle lämmittelijän roolissa ja Pariisi oli kaupunki, jota en saanut pois mielestäni. Olin soittanut täällä aiemmin vuonna 2012 toisen bändini, Megaromanian kanssa, mikä oli intensiivinen ja ikimuistoinen kokemus. Joten kun perustin Davidin, halusin kovasti palata. Koen Davidin olevan hyvin monipuolinen projekti, mielestäni sillä on potentiaalia vedota sekä japanilaisiin että ulkomaisiin kuuntelijoihin. Eurooppalaiset yleisöt ovat hyvin innostuneita, se on inspiroivaa. Kokemus on hyvin erilainen verrattuna siihen, kun esiinnyn Japanissa. Lisäksi rakastan eurooppalaista kulttuuria goottityylin synnyinsijana.

Jotta unelmani ulkomailla esiintymisestä tulisi toteen, aloitin Japanissa joukkorahoituskampanjan ja sen avulla sain sovittua tämän keikan Ranskassa. Tästä eteenpäin haluaisin kovasti ottaa harppauksen eteenpäin ja soittaa kaikkialla maailmassa!


Kerro meille lisää SUIsta, miehestä Davidin taustalla. Mitä musiikki sinulle merkitsee? Miksi päätit aloittaa tämän sooloprojektin?

SUI: Musiikki on ollut uskollinen kumppanini aina pienestä pitäen, siitä asti kun lauloin ensimmäisen lauluni. Se pysyy aina rinnallani. L'Arc-en-Ciel oli yksi ensimmäisiä livenä näkemiäni bändejä ja minusta kehkeytyi suuri ihailija. Varttuessani rakastin tarinoiden kirjoittamista ja siitä etenin sitten laulujen sanoitusten kirjoittamiseen. Laulaminen sujui minulta luonnostaan. Lauloin bändeissä täydet kymmenen vuotta, kunnes päätin aloittaa soolouran. Koin tarvetta luoda oman universumini artistina, ja niin David sai alkunsa.

Mainitsit L'Arc-en-Cielin. Mistä muista asioista saat inspiraatiota?

SUI: Suurin osa inspiraatiostani on peräisin taiteesta ja elokuvista, mutta yritän välttää niiden liiallista vaikutusta. En haluaisi niiden vaikeuttavan kykyäni tuntea ja ajatella vapaasti. Yksi suosikkiaiheistani on goottilainen kulttuuri. Davidin estetiikka on sekin hyvin goottilaista. Tykkään kylläkin lisätä "gotiikan" konseptiin omia lisäsävyjäni.

Olet aiemmin työskennellyt Versailles-yhtyeestä tutun KAMIJOn kanssa. Miten hän on vaikuttanut sinuun artistina?

SUI: KAMIJO oli tuottajani silloin kun olin Metis Gretelissä, yhdessä ensimmäisistä bändeistäni. Bändimme lopettaessa hän antoi minulle runsaasti neuvoja soolouraa varten. Hän on japanilaisissa musiikkipiireissä hyvin arvostettu vanhempi artisti ja häneltä opin, miten soolona menestytään, niin lavalla kuin backstagellakin!

Miten kuvailisit Davidin musiikkia ja taiteellista konseptia?

SUI: Sanoisin musiikin olevan melodista ja sisältävän tyypillisestä japanilaisesta rock-musiikista tuttuja ainesosia. Metalliin risteytetty sinfoninen musiikki on kulmakivemme. Yritän ilmentää siinä kaikkia omia ihanteitani kuin myös taiteellisia konseptejani, kuten goottilaista kulttuuria, goottirockia ja metallia. Valitsin logoksemme daavidintähden, koska se on kaikkialla oleva minimalistinen symboli. Nimen David valitsin, koska se muistuttaa minua historiallisesta Daavidista. (toim.huom. Vanhassa testamentissa Samuelin kirjan paimen, joka saa mainetta muusikkona.) Laulajana SUI pyrkii olemaan Daavidin moderni inkarnaatio.

Kertoisitko tarkemmin taustabändistäsi. Mistä asioista erityisesti pidät Syussa, Erinassa ja Ryussa muusikkouden kannalta?

SUI: Tunsimme toisemme aiemmista Japanissa toteuttamistamme yhteistyöprojekteista. Davidin laulut vaativat sekä teknistä taitavuutta että esiintymisen lahjoja kuin myös tiettyjä inhimillisiä ominaispiirteitä. Valitsin heidät, koska he täyttävät kaikki nämä vaatimukset ja he tekevät hyvää työtä tukiessaan minua sooloartistina. Myös soolona minulle on varsin tärkeää omata bändi, joka soittaa itsevarmasti ja puhuttelevasti.

Puhutaanpa viimeisimmistä Ranskan-julkaisuistasi, minialbumeista nimiltään Souseiroku 1 Birth and Confession ja Souseiroku 2 Fearless Scenario. Miten kuvailisit näitä kahta minialbumia?

SUI: Souseiroku 1 Birth and Confession on täynnä haaveiluani, että loisin sooloartistina jotakin ainutlaatuista. Souseiroku 2 Fearless Scenario kuvastaa kamppailuani omien ihanteideni saavuttamiseksi ja oman universumini luomiseksi. Nimi "souseiroku" ("luomiskirjat") on metafora omalle matkalleni ja valaistumiselleni. Yhdessä ne muodostavat sarjan, jota aion seurata tulevaisuudessakin. Olisin aivan innoissani jos kuuntelisit niitä!


7. heinäkuuta 2019 asetit sooloprojektisi Davidin tauolle. Miksi?

SUI: Kyseessä oli taiteellinen valinta. Fearless Scenarion taustakonseptin mukaan hahmoni David tappaa itsensä oneman-konserttinsa jälkeen.

Onpa siis hyvä kuulla, että hän on jälleensyntynyt! Entä miten tulevaisuuden suhteen, millaisia suunnitelmasi ovat? Työstätkö nyt uutta musiikkia?

SUI: Tietenkin! Davidin lisäksi teen hommia uuden bändini CULAn parissa. Tykkään tutkia omaa potentiaaliani tauotta: haluan aina tehdä hieman enemmän, venyä hieman pidemmälle, laulaa hieman pidempään!

Haluatko jättää erityisen viestin ulkomaisille faneillesi?

SUI: Totta kai! Edellisestä Euroopan-kiertueestani bändin jäsenenä on kulunut kahdeksan vuotta ja edellisestä sooloesiintymisestäni kolme vuotta. Olen todella innoissani siitä, että sain tämän mahdollisuuden esiintyä Pariisissa Davidina. Huhtikuun 11. päivä minulla on vihdoin mahdollisuus toteuttaa unelmani kansainvälisenä sooloartistina esiintymisestä. Olisin aivan riemuissani, jos moni teistä tulisi katsomaan minua  – odotan kovasti että saan tavata teidät kaikki ja näyttää Davidin ja visual kei -kulttuurin, josta Japani on niin ylpeä!

JaME kiittää SUIta, Syuta ja 33degreesiä tästä haastattelumahdollisuudesta.
 Lipunmyynti Pariisin keikalle  Viralliset kotisivut  Twitter  Instagram  YouTube
MAINOS

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi Digitaalinen julkaisu 2020-02-28 2020-02-28
David
Minialbumi Digitaalinen julkaisu 2020-02-28 2020-02-28
Eri esittäjiä

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
11.04.20202020-04-11
11.04.2020
Konsertti
David
Le Backstage By The Mill
Pariisi
Ranska
MAINOS