Kitaristi Die vastasi JaME:n kysymyksiin Euroopan-kiertueen päätöskonsertin yhteydessä Ranskassa.
Sacré-Cœurin kirkon ja boheemin Boulevard de Rochechouartin välisellä rinteellä, Pariisia jakavan punaisten lyhtyjen alueen sydämessä sijaitsee Elysée Montmartre, majesteettinen rakennus ja sen vuosisatoja vanha juhlasali.
8. helmikuuta sali heräsi jälleen eloon, ja vaikkakin kyseessä oli tällä kertaa erilainen taiteenlaji, on sen levottomuudessa yhtäläisyyksiä menneeseen. Elysée on näet aina kuulunut uskaliaille, rajoja rikkoville ja joukosta poikkeaville. Absintti,
röyhelöt ja kirkkaat värit ovat jääneet taakse ja ilmassa on nyt aiempaa karkeampi ja uhkaavampi sävel.
Backstagella, juhlapaikan uumenissa, kitaristi Die istui kanttiinipöydän ääressä yhtä tyynenä kuin saattaisi odottaa joltakulta, jolle vieraiden maiden loppuunmyydyt keikat ovat tulleet tutuiksi. Hän on vähäpuheinen mies, nuuka kommenttiensa
suhteen, mutta kokemuksistaan Euroopassa hän puhui tyytyväinen hymy kasvoillaan. Dien kasvonpiirteet, jotka olivat aluksi jokseenkin varautuneen oloiset, rentoutuivat hänen kertoessaan DIR EN GREYn luomisprosessista, tunteista joita he yrittävät
faneilleen välittää ja siitä, mitä metallimusiikki hänelle merkitsee.
Tänään on vuorossa This Way to Self-Destruction -Euroopan-kiertueenne päätöskonsertti. Haluaisitko sanoa siitä muutaman sanasen?
Die: Toki. Olimme Euroopassa viimeksi vuonna 2018. Tänä vuonna aloitimme kiertueen tämän osuuden Venäjältä ja viimeinen keikkamme pidetään tänään täällä Ranskassa. Jokaisella keikkapaikalla vastassamme oli paljon, paljon ihmisiä. Saimme kaikilta
uskomattoman lämpimän vastaanoton. Tämä oli mahtava kiertue.
Huomasimme, että tämän kiertueen settilista koostuu lähinnä viimeisimmän albuminne, The Insulated Worldin, kappaleista. Levyn soundia on kuvailtu aiempiin julkaisuihinne verrattuna erityisen raskaaksi ja vähemmän melodiseksi. Mitä ajattelette tästä? Oliko raskaampi tunnelma tarkoituksella luotu?
Die: No, kun aloitimme The Insulated Worldin työstämisen, päämääränämme oli kaikkien sääntöjen rikkominen, kaikkien ketjujen katkaiseminen. Ikään kuin päästää jalka liuskahtamaan polkimelta, tiedätkös? Halusimme eroon kaikesta, mikä meitä
oli pidätellyt. Tällainen ei ole pelkästään mekaaninen prosessi eikä se tosiaankaan rajoitu musiikin tasolle. Asia on paljon mutkikkaampi.
Kun ryhdyimme työstämään levyn taiteellista konseptia, aloimme kehitellä niitä tarkempia ajatuksia, jotka haluaisimme tämän levyn kautta ilmaista. Ja toteutustapana tässä oli aloittaa puhtaalta pöydältä: lähteä suunnittelemaan vaistonvaraisesti,
ennakkoluulottomasti, miettimättä asiaa liikaa. En kuitenkaan itse henkilökohtaisesti pidä The Insulated Worldiä erityisen raskaana joihinkin vanhoihin levyihimme verrattuna. Soundi oli kyllä tarkoitettu sellaiseksi kuin se on, kyseessä oli huolella
mietitty prosessi.
Raskaista kappaleista puheen ollen, DIR EN GREYtä kuvaillaan usein "jonkinlaiseksi metalliksi". Teidät tunnetaan synkistä teemoistanne, täysin omaa luokkaansa olevasta lohduttomasta ilmapiiristänne, josta on muotoutunut koko uranne kattava pääteema. The
Insulated World on tästä hyvä esimerkki. Ja siltikin ihmiset ovat seuranneet teitä vuosien ajan, sankoin joukoin, Japanissa ja muualla maailmassa.
Ihmiset puhuvat siitä, kuinka DIR EN GREYn musiikki on kantanut heidät vaikeiden aikojen läpi, ja nyt he kerääntyvät tänne odottava hymy huulillaan, tähdäten innokkaasti eturivin paikoille. Sanoisitko, että jopa kaikkein rajuimpiin metallin muotoihin sisältyy kaikesta huolimatta myös positiivinen puoli?
Die: Kyllä, ehdottomasti. Sanoituksissamme on paljon synkkiä osuuksia, se on eräänlainen ominaispiirteemme. Mutta kaikkein merkityksellisintä on se, mitä synkkyyden jälkeen tulee. Myrskyn jälkeen, niin sanotusti. Asia on helpompi ymmärtää, jos
ajattelee mitä keikkojen aikana tapahtuu. Voimme nostaa pinnalle levottomia ajatuksia; osa niistä on kaikkein synkimpiä mahdollisia. Tämä on yksi pääteemoistamme, se on selvää, mutta näiden ajatusten jälkeen tuleva katarsis on se myönteinen kääntöpuoli,
jota suurin osa meistä niin kovasti janoaa.
Se on jotakin positiivista, eräänlainen valo, niin kuin sanoit. Lisäksi olemme hyvin tarkkailevaisia sen suhteen, miten yleisö kuhunkin lauluun reagoi. Ei me siellä pelkästään seisoskella, soiteta alakuloisia lauluja ja lähdetä sitten kotiin. Ei. Seuraamme kuinka ihmiset reagoivat, tulkitsemme näkemäämme. Meille on tärkeää nähdä, miten musiikkimme otetaan vastaan ja millä tavalla se ymmärretään.
Entä mitkä ovat tärkeimmät inspiraationlähteenne: sisältyykö DIR EN GREYn musiikkiin jotakin henkilökohtaista? Kirjoitatteko omista tosielämän kokemuksistanne tai teettekö sitä epäsuorasti, välittämällä tunteita, joita omaksutte kirjoista, elokuvista ja muusta musiikista..? Miten pidätte yllä vaikuttavaa luovuuden virtaanne?
Die: Tuota, inspiraatio, inspiraatio... (epäröi) Tuo on itse asiassa todella vaikea kysymys. En osaa tarkalleen nimetä meille mitään tiettyä inspiraationlähdettä. DIR EN GREYnä pyrimme aina luomaan jotakin, mitä ei ole koskaan ennen tehty.
Tiedäthän, kun kuuntelee jotain uutta bändiä ja ajattelee "ah, heidän musiikkinsa tuo mieleen sen-ja-sen"? No, juuri tämän me haluamme välttää. Tämän vuoksi me pyrimme suodattamaan inspiraatiomme.
Aloitamme usein jostakin varsin monimutkaisesta ja koko prosessi on enemmänkin virtaviivaistamista, yksinkertaistamista, aina siihen asti kunnes saamme laitettua aikaansaannoksen levylle, jota ihmiset haluaisivat kuunnella. Sanoisin, että siinä
on työskentelymme ydin meidän yrittäessämme luoda jotakin uutta: asioiden pilkkominen osiin, rönsyjen trimmaaminen, yksinkertaistaminen aina kunnes meillä on käsissämme jotain, mikä kuulostaa DIR EN GREYltä.
Kuunteletko itse paljon synkkää metallia? Vai oletko avoin musiikille myös muista genreistä?
Die: Itse asiassa kuuntelen kaikkea mitä Apple Musicista löydän. Tykkään kuunnella uusia julkaisuja ja seurata, millä tavoin bändit ja artistit kypsyvät uransa aikana. Osa todella muuttuu huomattavasti, kun taas jotkut muut pysyvät uskollisina
itselleen. Mielestäni se on hurjan mielenkiintoista.
Entä ranskalaiset bändit, onko niissä sellaisia, joista erityisesti pitäisit?
Die: Ranskalaisia bändejä, tuota... tosiaan, Dagoba! Soitimme heidän kanssaan ensimmäisen kerran täällä Pariisissa 2015. Todella järeä bändi, heidän musiikkinsa on hyvin aggressiivista. Mitä muihin bändeihin tulee, voithan suositella minulle
uusia!
Ja lukijamme auttavat sinua varmasti aikamoisen soittolistan kokoamisessa! Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, onko sinulla ollut aikaa vierailla Pariisissa? Mitä mieltä olet?
Die: Toki, olen käynyt Ranskassa jo monesti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun kipusin Sacré-Cœurin kukkulan ylös asti. Sieltä on uskomattomat näkymät kaupungin ylle, rakastin sitä. Ja muuten, pidän todella paljon ranskalaisesta leivästä, patongeista.
Tiedän että ne ovat teille paikallisille hyvin tavanomaisia, mutta usko pois, ne ovat herkullisia!
JaME kiittää Dieta, DIR EN GREYtä, Veryshow Productionsia sekä tulkkina toiminutta kiertuemanageri Noraa tästä haastattelusta.