Anoice – Ghost in the Clocks

”Musiikkia, jota kaipaa itseään kootessaan!” hehkuttaa Anoice uusimman albuminsa Ghost in the Clocksin SoundCloud-sivulla. Albumin musiikillisista ominaisuuksista lausahdus ei kerro paljoakaan, mutta mielenkiinnon se herättää siitä huolimatta. Kenelläpä ei olisi elämässään tarvetta ihanteelliselle itsensä kokoamis -musiikille.

Anoice on Tokiossa 2000-luvun alkupuolella perustettu nelihenkinen yhtye. Musiikkityyliään he luonnehtivat sellaisilla sanoilla kuin ”post rock”, ”neoklassinen”, ”elokuvallinen”, ”ambient”. Kaikki yhtyeen jäsenet soittavat useita eri soittimia ja näinpä yhtyeen repertuaariin kuuluu kitaran, basson ja rumpujen lisäksi muun muassa erilaisia pianoja, jousiperheen soittimia, huilu, haitari ja kellopelejä. Varsinaisten albumien lisäksi Anoice on tehnyt myös valtavasti musiikkia mitä erilaisimpiin tarkoituksiin mainoksista ja televisio-ohjelmista koulujen oppimateriaaleihin.

Elokuussa 2019 julkaistu Ghost in the Clocks on Anoicen viides studioalbumi. SoundCloud-sivun kuvauksen perusteella se näyttäisi olevan jonkinlainen tunnelmallinen jatko-osa yhtyeen kolmannelle albumille Black Rain. Sanoituksia täysin instrumentaalisella albumilla ei tosin ole, joten kyseessä on nimenomaan musiikillisten teemojen jatkuvuus. Yhtyeen aikaisempaa tuotantoa tuntemattomille tällä yksityiskohdalla tuskin lie suurempaa merkitystä. Voidaan kuitenkin huoletta sanoa, että Ghost in the Clocks toimii vallan hyvin itsenäisestikin.

Yllä lueteltu pitkä lista eri soittimista, jotka Anoicen jäsenistö hallitsee, ei täysin päde Ghost in the Clocksista. Pääasiassa albumin sovituksilla painottuvat piano ja jouset. Rummut komppaavat silloin tällöin taustalla. Silloin kun rummut eivät ole mukana, kuulostaa yhtye jopa kamarimusiikilta, jonka he mainitsevatkin yhdeksi albumin vaikutteista. Osin näistä vaikutteista syntynee myös yhtyeen musiikin ”elokuvallisuus”. On aivan totta, että aika ajoin albumia kuunnellessa voisi hyvin kuvitella kuuntelevansa jonkun elokuvan ääniraitaa. Toisaalta elokuvatunnelmaa on haettu myös musiikin sekaan sämplätyillä ihmispuheen pätkillä. Sanoista tosin on mahdoton saada selvää, mutta ideana onkin varmaan ollut vain saada dialogin ääni upotettua albumin äänimaailmaan. Ambientäärisiä tehosteita, kuten sateenropinaa, käytetään myös jonkin verran.

Suurin osa albumin musiikista on atmosfääristä tunnelman luontia pianolla ja jousisektiolla. Mihinkään kovin massiivisiin nostatteluihin albumi ei yllä vaan tunnelma on kauttaaltaan seesteinen. Aloitusraita After the Rainin otsikko kuvaa oikeastaan aika hyvin koko albumin tunnelmaa. Mikään yksittäisten hittikappaleiden kehto albumi ei ole eikä sitä sellaiseksi liene tarkoitettukaan. Siitäkin huolimatta taustamusiikin omaisesta tunnelmoinnista nousee muutama kokonaisuudesta korviin pistävä yksittäiskappale. Time jää tajuntaan hieman rokahtavammalla pianoriffillään, jonka ympärillä kappale jumittaa ja kasvaa hienosti koko kestonsa ajan.

Rebirth puolestaan säväyttää säröisellä sähkökitaralla. Yhtyeen oman kuvauksen mukaan kappaleessa voi kuulla ”Anoicen punk-henkeä”. Enemmän punk-henkeä taitaa tosin olla siinä, että löytää 12-minuuttisesta tunnelmainstrumentaalista mitään punkkiin viittaavaakaan. Ja pisteet yhtyeelle siitä! Rebirthiä voi hyvällä syyllä sanoa albumin kohokohdaksi ja keskipisteeksi. Se on sangen komea pitkän kaavan jännitysnäytelmä musiikin kielellä, mutta ei kuitenkaan lajissaan mitenkään poikkeuksellisen pakahduttava. Hitaasti etenevän kappaleen sovitus on yksinkertaisempi kuin monien muiden albumilla. Vaikutelma on suorastaan staattinen, joskaan ei kuitenkaan hypnoottisen jumittava vaan pikemmin levollisen rentoutunut. Silti 12-minuuttinen vierähtää vähän yllättävänkin nopeasti eikä ehdi kyllästyttää. Kai tämä on jonkinlainen osoitus Anoicen ammattimaisuudesta. Lopulta kappaleesta jää kuitenkin puuttumaan suuri kliimaksi, esimerkiksi häikäisevä melodia tai muu vastaava hengensalpaaja.

Ghost in the Clocksia voinee ensisijaisesti suositella elokuvamusiikin ja ääniraitojen ystäville. Erityisen ”rock” se ei ole missään vaiheessa. Se on huolella hiottua ja ammattimaista tunnelmamusiikkia, joka sopii niin pinnalliseen kuin syvällisempäänkin kuunteluun. Koska yhtyeellä mitä ilmeisimmin on myös piilevää punk-henkeä, olisi äärimmäisen mielenkiintoista kuulla heidän yhdistävän sitä vähän rohkeamminkin ilmaisunsa kuulaaseen kamarimusiikkipuoleen. Yhdistelmä voisi olla jotain ennenkuulematonta ja räjähdysherkkää.