Kulttuuriartikkeli

Parhaat kaverit: Minna no kodomo-chanin myrskyisä kesä

22.09.2019 2019-09-22 06:01:00 JaME Kirjoittaja: Adolfiina

Kulunut kesä osoittautui Minna no kodomo-chanille yllätysten ja muutosten vuodenajaksi.


© All Rights Reserved.
Tämän vuoden helmikuussa julkaistiin tieto Minna no kodomo-chanin viimeisimmän joukkorahoituskampanjan voittoisista tuloksista. Suunnitelmien mukaisesti yhtye julkaisi touko-, kesä-, heinä-, ja elokuussa kunakin yhden uuden kappaleen, joista yhdestä tehtiin musiikkivideo. Elokuussa alkoi Japanin-kiertue ja nyt syyskuun alussa julkaistiin sinkkusarjan viides kappale. Kaikki meni siis päältä päin onnellisesti suunnitelmien mukaan. Tarkemmin tarkasteltuna matkaan ilmestyi kuitenkin mutkia, joita kukaan ei vielä toukokuussa osannut odottaa.

Toukokuussa julkaistiin luvatun sinkkusarjan odotettu ensimmäinen osa Kabe. Sanoituksiltaan suoraan debyyttialbumin seinäteemaa jatkava kappale ei suoranaisesti huou toivoa, jota Kabe no nai sekain kuunneltuaan tohti hieman odottaa. Jonkin verran albumin synkistä syövereistä on kuitenkin edetty. Kaben puhujaminä ikään kuin summaa albumilla vallinneita tunteita ja pyrkii ymmärtämään koko seinäpiinan syntyä. Sosiaalisen ympäristön pinnallisiin lokeroihin asettautumaton ”minä” tuntee itsensä kaikkialla nurkkaan ahdistetuksi. Missään ei voi olla oma itsensä, vaan kaikkialla täytyisi ahtautua muiden asettamiin ideaaliminän rooleihin. Näihin rooleihin uppoutuneiden kansalaisten ja itseään etsivän herkän ihmisen väliin on puhjennut ylittämätön kuilu. Eritoten sosiaalisessa mediassa kukkiva, ”minän” kaltaisia hylkiöitä murjova vihamielisyys saa ”minän” pystyttämään seinät sydämensä ympärille. Se on ainoa keino selvitä sietämättömästä ”ole sitä ole tätä” -vaatimusten ristipaineesta.

Yhteiskunnallisen vieraantumisen esimerkkinä Kabe ei sinänsä ole mikään pioneerityö, joskin tärkeästä aiheesta on aina hyvä saada tuoreita muistutuksia. Erityisen koskettavan kappaleesta tekee paitsi 20-vuotiaan, yläkoulusta pudonneen Honokan groteskin kaunis kielenkäyttö myös Jin Tanakan hillitön sävellys. Se tursuaa tuskastunutta epätietoisuutta ja jopa raivoa. Toisaalta tunnelmasta toiseen poukkoilevat melodiat lisäävät kiihkeään keitokseen viileän arkirealismin makua. Elämäähän se on seinienkin paineessa eläminen. Jos elämä kerran on luonteeltaan kylmää ja julmaa, niin olkoon niin. Jos maailma on pelkkä tiet tukkivien seinien ahdas komero, niin muuttuuko se siitä suremalla iloisemmaksi? Tietynlainen itsen ja ympäristön epäonnisen suhteen ymmärtäminen ja tähän kohtaloon alistuminen välittyy myös kappaleen sanoituksista.

Kohtaloon alistuminen ei tietenkään tarkoita, etteikö maailman julmuutta olisi syytä kriittisesti ajatella ja sen syihin koettaa pureutua. Tällaiseen ajatteluun musiikki ja sanoitukset sinällään ovat jo oivia siemeniä. Kabesta ohjattiin kuitenkin myös brutaalin suoraviivainen musiikkivideo alleviivaamaan sitä, mistä on kyse. Brutaalin suoraviivaisessa kuvakielessään häiritsevän viehättävään videoon on saatavilla myös englanninkieliset tekstitykset.


Kesäkuussa sinkkusarja jatkui Hitorigotolla. Sävellyksellisesti Kodomo-chanin yksinkertaisempaa puolta edustava pirteä punk-ralli jatkaa sanoituksellisesti tuttua linjaa. Elämä olisi helppoa, jos vain olisi sievä ja kaikkien tykkäämä, kuten muutkin. Vaan kukapa moista sirkusta jaksaisi? (Aika monikin.) Ei auta kuin paeta pahaa maailmaa. Toisaalta samaan aikaan sitä tahtoisi tulla jonkun hyväksymäksi ja rakastamaksikin, molemmat sosiaalisen ihmisen luonnollisia tarpeita. Ongelmana onkin, että kulttuurissa, jossa ihmissuhteet ovat korvautuneet someprofiilisuhteilla, hyväksynnän saamisen keinot ovat todella rajoitetut. Hyväksyntä täytyy saavuttaa tykkäyksien kautta vallitseviin kauneusihanteisiin ja muihin muotivillityksiin mukautumalla. Juuri siihen kappaleen ”minästä” ei ole. Ajatuskin moisesta lokeroitumisesta inhottaa. Eittämättä hieman vapaatulkintaisen sanoituksen viimeisessä säkeistössä ”tapetaan” pelokas lapsi, joka ”hyvää tyttöä” esittämällä teki vain narrin itsestään. Viimein saat itkeä / Hymyksi se muuttuu vielä / Jo riittää, jo riittää. Lopputulema on siis, kuten kappaleen sävellyskin, myönteinen(?) itsensä hyväksyntä.

Hitorigotosta ei julkaistu videota, mutta sinkun ”kansikuvana” toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan Twitterin mobiilisovelluksen twiitinkirjoituskuvake. Vähemmän hienovaraisesti vihjaileva kuvakieli antaa jälleen ajattelun aihetta.

Heinäkuun sinkku Shinda uta on nimensä mukaisesti laulu haudan takaa. Kuollut puhujaminä tarkkailee taakse jättämäänsä maailmaa, jossa sirkat sirittävät heinäkuun kosteassa kuumuudessa. Pilvettömän taivaan kauneus saa jopa kyyneleet virtaamaan. Lopulta puhujaminä ei kuitenkaan kadu kuolemaansa. ”Ihmiset ovat älyttömän typeriä”, kuuluu laulun viimeisen rivin tyly tuomio. Some-teema jatkuu edelleen. Kappaleen keskelle on sämplätty kahden tytön välinen, mitä ilmeisimmin twiittailtu, keskustelu. Tytöt juoruilevat välinpitämättömän kevyeen sävyyn puhujaminän kuolemasta. Sävellyspuolella Jin Tanaka ylittää jälleen itseensä väliosan hullunkurisella torvisovituksella. Aiheen raskaus ja musiikillisen seikkailumielen keveys sekoittuvat sanalla sanoen vaikuttavaksi elämykseksi.

Elokuussa alkoi viimein kauan odotettu Kodomo-chanin Japanin-kiertue. Kaikkien hämmästykseksi ilmoitettiin kuitenkin ennen kiertueen alkua, ettei Honoka terveyssyistä pystyisi osallistumaan sille laisinkaan. Monille faneille sanoitukset kirjoittava Honoka on nimenomaan Kodomo-chanin avainjäsen, jota ilman koko kiertue käytännössä menetti merkityksensä. Tuntoja purettiin pitkin sosiaalista mediaa ja joukkorahoitukseen uhrattuja rahoja vaadittiin takaisin.

Elokuun sinkkuna julkaistu Rikaku on Shinamonin sanoittama ja hän myös laulaa kappaleen yksin. Kodomo-chanin tuotannon ensimmäinen herkistelyslovari ei musiikillisesti kuulosta niin omaperäiseltä kuin yhtyeen muu tuotanto. Herkkien tunteiden suoraan avaamiseen sävellys sopii kuitenkin erinomaisesti. On hyvä muistaa, että ”kakkoslaulaja” Shinamon on käynyt läpi aivan samanlaisia vaikeuksia kuin ryhmän keulahahmoksi päätynyt Honokakin. Rikaku osoittaa, ettei Shinamon ole sen enempää laulajana kuin sanoittajanakaan mitenkään ”isosiskoaan” vähäisempi.

Honoka-faneja Rikaku ei kuitenkaan tainnut koskettaa kovin syvällisesti. Niin monet fanit olivat ilmoittaneet tyytymättömyytensä sankarinsa sairaslomaan, että alun perin vaikutti epävarmalta, pystyttäisiinkö kiertuetta suunnitellussa laajuudessaan pitämään ollenkaan. Lopulta koko kiertue kuitenkin kierrettiin läpi, joskin huomattavasti pienemmille yleisöille kuin oli suunniteltu. Erään melko epätavallisen tapahtumaketjun kautta tämän kirjoittaja sattui olemaan Tokiossa kiertueen viimeisenä päivänä, 29. elokuuta. Eipä siis kuin suunta kohti Ebisu Liquid Roomia ja Kodomo-chanin Japanin-kiertueen päätöskonserttia!

Liquid Room ei ole mikään aivan pikkuinen keikkapaikka, ehkä jotakuinkin Helsingin Nosturin kokoluokkaa. Nyt tilassa oli tosin melko väljää, vaikka omistautuneita faneja olikin saapunut paikalle ainakin jopa Osakasta asti. Itselleni kyseessä oli ensimmäinen keikkakokemus ulkomailla koskaan ja myös ensimmäinen idolikeikka, vaikkakin Kodomo-chan livebändeineen on jo pitkään ollut melko etäällä monista idolimaailman käytänteistä. Sain ystävälliseltä fanilta lahjaksi valotikut, joita olisi ollut tarkoitus heiluttaa keikan aikana. En kuitenkaan koskaan oppinut käyttämään kyseisiä kapineita, joten taskun pohjalle jäivät.

Ongelmat fanitusteknologian kanssa eivät kuitenkaan häirinneet elämystä, kun kaasunaamareihin pukeutunut bändi saapui lavalle ja aloitti introna toimivan, lähes viisiminuuttisen instrumentaalinumeron. Räväkkä hevimäiskyttely ei ole mikään kummoinen sävellys, mutta eittämättä livetilanteessa ihan mukavasti lämmittävä moshauspala. Bändin lisäksi lavalla oli myös kaksi mustiin pukeutunutta tanssijaa, joita ei kiertueen aikaisemmilla keikoilla oltu nähty. Oliko kyseessä ehkä sittenkin paluun tehnyt Honoka tanssimassa Shinamonin kanssa? Intron loputtua alkoi Kabe no nai sekai -albuminkin avaava Fukazume, jonka hyytävä alkusoitto tuskin koskaan on aiheuttanut yhtä kylmiä väristyksiä. Shinamon saapui lavalle, yksin, aloittamaan kiertueen viimeisen, pitkän keikan.

Käytännössä Minna no kodomo-chan oli lavalla kuin mikä tahansa metallibändi kahdella taustatanssijalla terästettynä. Rumpali, basisti, kaksi kitaristia ja laulaja, joka kantoi selässään jollain aikaisemmalla keikalla särkynyttä seinän puolikasta. Teknisesti ottaen kyseessä on minkä tahansa ammattilaisbändin kanssa vertailukelpoinen ryhmä. Livesoundi oli erinomainen eikä soittajien suorituksissa ollut valittamisen varaa. Oli kyse sitten mutkikkaat soolot virheettömästi toisintavasta soolokitaristista tai ajoittain lavan edessä show'n varastavasta basisti Sogacchista ei bändin esitys mitenkään jää idolisolistin varjoon. Eritoten pitelemätön basisti, jonka oikea käsi lähinnä läimii otelautaa perinteisen soittamisen sijaan, varastaa helposti katsojan huomion.

Varsinaisen setin aikana ei kuultu yhtäkään välispiikkiä eikä sen suurempia taukoja pidetty. Yhtye runnoi läpi suurimman osan Kabe no nai sekain kappaleista, Hitorigoton ja Shinda utan sekä albumin ja tuoreen sinkkusarjan välissä julkaistun, sangen progahtavan cancer-sinkun. Yleisö tanssi, moshasi ja huusi villisti, kuten idolikonserteissa yleensäkin. Ilmassa oli rokkikonsertin vapauttavaa taikaa parhaimmillaan: hyvä musiikki soi kovalla ja yleisön ja yhtyeen välillä virtasi säkenöivää energiaa. Setin päättänyt Fukyou no hana oli kaikessa dramaattisuudessaan joltisen ekstaattinen elämys.

Encorea saatiin odotella yllättävän pitkältä tuntunut tovi, jonka aikana yleisö (kirjoittaja mukaan lukien) ei hiljennyt hetkeksikään. Viimein yhtye palasi lavalle. Illan ensimmäisessä välispiikissä tavanomaisten kiitosten lisäksi kutsuttiin lavalle myös ilahduttava erikoisvieras: kiertueen sairaslomaa viettänyt Honoka. Kaikille yllätyksenä tullutta paluuta keikkalavoille seurasi väkevä tulkinta raskaasti moshaavasta Kabesta sekä uudelleensoitto Shoujo A:sta, jonka aikana käynnistyvä fanien suuri piirileikki lie jonkinlainen perinne.

Seuraavaksi Shinamon kertoi spiikissä harkinneensa ennen kiertueen alkua ryhmästä vetäytymistä. Hän kuitenkin vakuutti päättäneensä jatkaa ja esitti soolona kuulaankauniin Rikakun. Soolonumeron jälkeen Shinamon poistui lavalta ja hänen tilalleen saapui Honoka. Sairasvuoteelta noussut runoniekka aloitti pahoittelemalla poissaoloaan kiertueelta ja kiittämällä tähänastisesta kolmesta ja puolesta vuodesta. Sen jälkeen hän tyynesti ilmoitti seuraavan kappaleen olevan hänen viimeisensä Minna no kodomo-chanissa. Vuorossa oli upouusi, ennenkuulematon kappale Owari, joka sittemmin julkaistiin toukokuussa alkaneen sinkkusarjan viidentenä ja viimeisenä osana. Kaikin puolin hyvin jäähyväishenkisen kappaleen haikeansuloista tunnelmaa täydensi keikkalavalle ilmestynyt omituinen tanssijaryhmä. Kirjava poppoo näytti kuin kadulta sattumanvaraisesti napatulta tavallisten tallaajien joukolta. Esityksessä oli kaiketi haettu jonkinlaista elämä jatkuu, on aika kävellä eteenpäin -tematiikkaa. Tanssijat hymyilivät iloisesti eikä kappalekaan ole erityisen musertava tunnelmaltaan. Jotain varmaan tehtiin kuitenkin oikein, sillä tätä kirjoitettaessa kiipeää kumma pala kurkkuun ja tuuli tuo roskaa silmäkuoppiin. ”Olen täällä aina tästedeskin”, päättää Honoka viimeisen laulunsa sanat.

Tietenkään keikkaa ei oikeasti voitu päättää Honokan yksinlauluun. Niinpä kyyneliin herkistynyt Shinamon kutsuttiin vielä kerran takaisin lavalle. Tovin itseään koottuaan oli kaksikko valmis laulamaan Futari wa nakayoshin (”Parhaat kaverit”), jota kauniimpaa lopetusta toverusten taipaleelle olisi tuskin voinut kuvitella. Kaksikko lauloi hymyillen käsi kädessä ja hyppyytti yleisöä reippaan kappaleen tahdissa. Viimeisten tahtien laannuttua oli kaikilla hengästynyt, kaikin puolin hyvä ja vapautunut mieli. Hienompia jäähyväisiä voi tuskin kuvitella.


Minna no kodomo-chan on purjehtinut läpi myrskyisen kesän. Vaikka syksyn tuulet jo puhaltavatkin, ei ryhmä suinkaan ole kuihtumassa eikä edes vaipumassa talviuneen. Se jatkaa näillä näkymin sen enempiä kompuroimatta yhden solistin yhtyeenä. Tähän asti varjoissa pysytellyt Shinamon ottaa kantaakseen paitsi solistin ilmeisesti myös sanoittajan roolin. Se tarkoittaa väistämättä jonkinasteista muutosta yhtyeen ilmeeseen, jonka tärkeä osa Honokan sanoitukset ovat tähän mennessä olleet. Vaan mikäpä ei maailmassa olisi muuttuvaista. Ei Minna no kodomo-chan suinkaan ole ensimmäinen rokkibändi maailmassa, joka on tähtisolistinsa menetettyään astunut uuteen uljaaseen aikakauteen. Sitä, minkälainen Kodomo-chanin uusi aika on, voi toistaiseksi vain arvuutella. Tietoa esimerkiksi siitä, pysyvätkö bändin muusikot samoina ja jatkaako Jin Tanaka sävellys- ja tuottajan työssä ei vielä ole. Yhtyeen olemassaolo joka tapauksessa jatkuu. Jo 30. päivä syyskuuta on luvassa keikka Shinjukun FNV:ssä. Tie kohti seinätöntä maailmaa jatkuu tavallaan entiseen malliin: kaarrellen ja mutkitellen.

Alta voi katsoa tallenteen kiertueen Nagoyan-konsertista kokonaisuudessaan.



Artikkelissa käsiteltyjä sinkkukappaleita ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu fyysisinä levyinä, mutta niitä voi ostaa kaikista suurista musiikinlatauspalveluista, esimerkiksi Ototoysta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Minna no kodomo-chan © All Rights Reserved.
Minna no kodomo-chan
MAINOS