MONO - Ilosaarirock 2019

Joensuun Laulurinteellä 12.–14. heinäkuuta vietetty Ilosaarirock keräsi paikalle yli 60 000 kesän ja musiikin ystävää. Viileä sää ja ajoittaiset sadekuurot eivät menoa hidastaneet, sillä festareiden ohjelma oli täynnä kiinnostavia ja tunnettuja artisteja niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Japanilainen postrock-yhtye MONO sulostutti festivaalilauantain myöhäisiltaa omaperäisellä instrumentaalimusiikillaan. Metelli-teltassa ranskalaisen hengenheimolaisensa Alcestin jälkeen esiintynyt MONO tunnetaan kansainvälisenä yhtyeenä, jolla on fanikantaa ympäri maailmaa. Sen musiikissa risteilevät moninaiset vaikutteet niin klassisen, kevyen kuin suorastaan raskaankin musiikin puolelta. Suomeen yhtyeen toi sen 20-vuotista taivalta juhlistava Euroopan-kesäkiertue, joka on epäilemättä saanut pontta alkuvuodesta julkaistun albumin NOWHERE NOW HERE keräämästä kiitoksesta ja suosiosta. (Lue albumin arvostelu täältä.)

Itse olin nähnyt MONOn viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Päädyin tuolloin keikalle täysin sattumalta, ja muistan keikan tehneen minuun suuren vaikutuksen, sillä en ennen sitä ollut kuunnellut mitään postrockin, postmetallin, shoegazen tai näiden erilaisten yhdistelmien suuntaistakaan. Salaa toivonkin, että joku eksyi vahingossa myös Ilosaaressa kuuntelemaan blackgazea soittavaa Alcestia tai hiukan vaaleampaa mustan sävyä edustavaa MONOa – niin hyvät esittelyt bändit tarjosivat postrockin sokkeloisen genren eri nurkkiin.

MONO aloitti settinsä yhdentoista aikaan kauniin mutta vilpoisan kesäillan hiljalleen pimetessä. Hetki olikin otollinen maagiselle tunnin mittaiselle taide-elämykselle: kolossaalisille äänivalleille, herkille kitaranäppäilyille, kellopelin kilkuttelulle, basistin eteeriselle lauluäänelle ja toisinaan mojovallekin runttaukselle. Pitkät ja pääosin varsin hidastempoiset kappaleet soljuivat tarkkaavaisesti kuuntelevan yleisön yllä ja ympärillä, ja niiden saamat innokkaat suosionosoitukset olivat vähintäänkin ansaittuja.

Kaiken festarihumun keskellä oli nautinnollista pysähtyä hetkeksi puhtaasti pelkän musiikin äärelle. Bändi erottui suurimman osan ajasta vain tummina siluetteina eri väreissä välkehtivää taustaa vasten, ja esiintyjien katseet pysyivät shoegazelle ominaisesti pääosin lavan lattiaa täyttävissä pedaaleissa. Turhia välispiikkejä tai tunnelmannostatuksia ei harrastettu; kappaleet vaihtuivat toisiin vain yleisön suosionosoitusten saattelemina. Keikan loppupuolella yhtye käytti vain lyhyen puheenvuoron kiittääkseen yleisöä paikalle saapumisesta ja festivaalia kutsusta. Siinä missä rumpalia ei edes nähnyt sankan lavasavun joukosta, kuulosti hänen instrumenttinsa ilmavalta ja tasapainoiselta. Kaiken kaikkiaan bändi kuulosti erittäin hyvältä, mistä olikin kiittäminen kunnollista soundcheckiä – festariolosuhteissa joskus turhankin harvinaista herkkua.

MONOn musiikissa vaikutuksen tekee se tasapaino, joka vallitsee sen synkkien ja valoisten ominaisuuksien välillä. Yhtyeen kappaleiden ilmavat melodiat ovat kuin kirkkaanvalkoinen valonsäde majesteettisesti surisevien äänivallien synkkyydessä. Heidän musiikkinsa on haikeaa ja lähes elokuvallisen maalailevaa, eikä se jätä toivomaan varsinaista laulusolistia täydennyksekseen. Kannattaa ehdottomasti tarttua seuraavaan tilaisuuteen kuulla tämä bändi livenä.

Settilista:

1. God Bless
2. After You Comes the Flood
3. Death in Rebirth
4. Breathe
5. Sorrow
6. Ashes in the Snow
7. com(?)

Keikallakin kuullun Breathe-kappaleen musiikkivideon voi katsoa alta.