Kulttuuriartikkeli

Vaihto Japanissa olikin koko loppuelämää määrittelevä kokemus - haastattelussa Adikia

20.07.2019 2019-07-20 13:20:00 JaME Kirjoittaja: Meri Valokuvaaja: Meri

Räppäri Adikia kertoo Ilosaarirockin haastattelussamme suhteestaan Japaniin.


© Meri Lindeman (JaME Suomi)

Suomalaisartisti Adikia (Kirsikka Ruohonen) nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2017 julkaistun esikoissinglensä Paha narttu kautta. Alusta asti keskustelua ja pahennustakin herättänyt räppäri on osa uutta suomalaista feministisen rap-musiikin aaltoa, jonka näkyvimpiin ilmentymiin kuuluu suurten festareiden lavoja ahkerasti kiertävä ja kriitikoiden hehkuttama D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivi - ja toden totta, D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.:n ilmestyttyä kuvaan ei kukaan enää voi väittää, etteivät tytöt osaa räpätä!

Tapasimme Adikian Ilosaarirockissa ja keskustelimme hänen suhteestaan Japaniin ja siitä, millaisen jäljen japanilainen kulttuuri on jättänyt hänen ajatteluunsa, musiikkiinsa ja kuvataiteeseensa. Jutun lopusta voi lisäksi katsastaa kuvagallerian Ilosaarirockin keikalta.

Jos tätä juttua lukee joku, joka ei tiedä vielä Adikiasta mitään, niin mitä haluaisit kertoa itsestäsi ja musiikistasi?

Adikia: Mä oon tosiaan Adikia, suomalainen rap-artisti. Mulla on alun perin bänditausta. Alotin rumpujensoiton 10-vuotiaana, ja kun bändihommat sitten lukion jälkeen jäi, niin aloin ajatella, että olis edelleen kiva tehdä musaa. Mä oon aina kuunnellu räppiä, ja mun identiteetti on ollut sellainen räppiä kuunteleva rumpali. Lopulta mä tajusin, että mähän voisin myös itse räppää! Olin kaapissa räppäämisen suhteen jotain seitsemän vuotta, mutta nyt en oo enää. Julkasin mun esikoissinkun 2017 ja sen jälkeen pari EP:tä, ja nyt teen debyyttialbumia.

Minkä kappaleen haluaisit tällaisen lukijan kuuntelevan ensimmäisenä?

Adikia: Apua! Ei ainakaan Pilluu, koska se ei oo hyvä esittely. Se ei edusta mun tuotantoa kauheen hyvin. Mun oma lempikappale on S*dän. Se esittelee mut aika hyvin artistina, koska mä oon erityisesti miettinyt mun äänenkäyttöö: mä tykkään sanoo pehmeesti tosi väkivaltasii asioita, koska tykkään kontrasteista.


Adikia: Myös Turvasana-video on hyvä esittely, koska siinä videon ja biisin välinen kontrasti on aika kiva.

Millainen suhteesi Japaniin ja japanilaiseen kulttuuriin on?

Adikia: Mä sillee vähän vahingossa menin lukiossa vuodeks vaihtoon Japaniin. Lähinnä sen takia, että mun nimi on Kirsikka ja olin kuullu, että kirsikankukat on tärkee osa japanilaista kulttuurii, niin pieni narsisti mussa heräs. (nauraa) Mua on kyllä senkin takia aasialainen kulttuuri kiinnostanut, kun mulle on usein sanottu, että mussa on aasialaisia piirteitä. Vaihto oli myös tapa mennä tutkiin sitä puolta. 

Ennen kun mä menin vaihtoon, niin olin kattonu vähän One PieceeDragon Ball Z:tä ja Miyazakin leffoja, mutta se oli mun anime- ja manga-tietous. Mä oon käynyt kuvataidelukion ja valmistunut taidemaalariksi, ja erityisesti japanilainen ukiyo-e eli puupiirrokset on viehättäny mua aina. Se on ollu mun visuaalinen portti japanilaiseen kulttuuriin.

Kertoisitko vähän lisää vaihtovuodestasi?

Adikia: Olin AFS-järjestön kautta Gunma-kenissä vaihdossa 2008-2009. Mun perhe asu Maebashissa, mut mä kävin Takasakissa lukiota. Mä pelasin koulun korisjengissä, kokeilin kyuudouta ja soitin parissakin bändissä, muun muassa sellasessa kun The Cherries. Me soitettiin muutama keikka paikallisessa livehousessa. Me esitettiin covereina muun muassa GO!GO!7188:n ja ASIAN KUNG-FU GENERATIONin biisejä.

Mä opin japanin kielen tosi hyvin, mutta se on nyt vähän unohtunut. Silloin ei saanut olla yhteydessä kotimaahan eikä ihmiset siellä puhunu englantia, niin opin kielen tosi nopeesti. Räppärinä myös kielet ylipäätään kiinnostaa, koska äidinkieli vaikuttaa tapaan nähdä maailma. Mä oon myös periaatteessa kakskielinen äidin puolelta, et ymmärrän tosi hyvin ruotsia, vaikka puhunkin sitä vähän kankeesti varsinkin nykyään, mut kaikki eri kielet kiinnostaa mua.

On vaihto kyllä yllättävän paljon määrittänyt mun elämää sen jälkeen. Mä menin uudestaan sitten ammattikorkeesta vaihtoon Toyaman yliopistoon. Erikoistuin sellaseen japanilaiseen pigmenttiin kun iwa-enogu. Se on sellasta hiekkamaista mineraalipigmenttiä, sekotetaan optisesti värejä. Sitä on käytetty myös Euroopassa ennen kun on tullu tempera ja öljypigmentit. Toyaman viereisessä prefektuurissa on Kanazawan kaupunki, joka on erikoistunut kultaukseen, niin treenasin myös lehtimetallien käyttöä siellä.

Miten Japanissa vietetty aika on vaikuttanut musiikkisi ja uraasi räppärinä?

Adikia: Mun räppi on enemmän ottanut vaikutteita jenkki-eteläräpistä: Atlanta, Memphis, New Orleans, Houston... Sieltä tulee mun flow ja sellanen dirty south -törkeys ja -roisius. Sit taas Japani on vaikuttanu enemmän visuaalisesti. Kyl mä Japanissa ollessa luin mangaa ja katoin animee, ja se on vaikuttanut. Ja sit se sellanen kontrastien hakeminen musassa, just se sellanen kawaii-kulttuuri ja söpö pinta, jonka alta voi kuitenkin löytyä vaikka mitä.

Sillon kun olin lukiovaihdossa, Rip Slyme oli tosi iso ja Ilmari (toim. huom. Keisuke Ilmari Ogihara) oli GAPin mainoskasvo sinä vuonna. Jenkkiräppärit myös otti 2000-luvun alussa paljon vaikutteita Japanista, ja on myös sellanen tokiolainen tosi OG räppivaatemerkki kun A BATHING APE. Pharrell Williams on tehny paljon japanilaisten artistien kanssa yhteistyötä, et sitä kautta se on tullu. Oon myös huomannut, et SoundCloud-räppisukupolvessa on paljon anime- ja mangafaneja, ja se näkyy kansi- ja videotaiteessa ja räpeissäkin. Esim. sellanen teksasilainen räppäri kuin Megan Thee Stallion, joka oli just Ruisrockissa, on tosi kova animefani, ja sillä on sellasta hentai-kuvastoo.

Oon etsinyt nyt japanilaista hiphoppii, koska tein pari dj-keikkaa. Musta tuntuu et japanilainen räppi on kehittyny ja monipuolistunu tosi paljon viime aikoina, ja on tullu myös enemmän naisräppäreitä. Sillon kun mä olin vaihdossa, oli enemmän sellasta boombap- ja backpack-räppiä, joka ei oo mun sitä ydintyylii. Myös Tamaki ROYn ja Chinza Dopenessin yhteisprojekti Kakato on tosi kova.

Jos voisit tehdä yhteistyötä yhden japanilaisen artistin kanssa, kuka se olisi?

Adikia: Ilmari! Mä oon tavannut hänen ystävänsä sillon kun mä olin yliopistovaihdossa ja pyörin sellasella paikallisella räppiklubilla tosi paljon. Olin siellä aina kattoo kaikkia räppikeikkoja, kun sinne tuli isommista kaupungeista artisteja. Tutustuin siellä sellaseen DJ Souljahiin, joka on Ilmarin hyvä ystävä. Aattelin lähestyä sitä nyt ja yrittää et jos ois mahdollista.

Unelma ois myös tehdä Suomen olympiajoukkueelle Tokion olympialaisiin kisabiisi! Voitais yhdessä Särren kanssa tehdä.

Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä näet suomalaisen ja japanilaisen räppiskenen välillä?

Adikia: Kummassakin maassa se kulttuuri on tullu tavallaan ulkopuolelta, ja kummassakin maassa sitä kulttuuria on ollu luomassa ihmiset, jotka on ollu sillee tosi räppinörttejä. Se on ollu sellasta jenkkikulttuurin emulointia ja muokkaamista omaan kulttuuriin. Samaa ei ehkä oo se, kun Suomessahan räppiä tehtiin pitkään englanniks ja oli täysin naurettava ajatus tehdä räppii suomeks, mut Japanissa englantia ei osata niin hyvin, niin siellä se on ehkä lähtenyt eri tavalla. Suomiräpissä ja j-räpissä on myös tietyllä tavalla samankaltasia äänteitä ja sanoja ja painotuksii. Uskon sen takia, et japanin ja suomen kielten yhdistäminen räpissä onnistuis, vaikka kielioppi onkin täysin erilaista.

Kuunteletko muuta japanilaista musiikkia kuin räppiä?

Adikia: Sillon kun mä soitin bändissä, niin tuli kuunneltuu indierockia. Kuuntelin ihan sikana chatmonchyta. Naisrumpalina arvostin heidän rumpaliaan. Se oli sellast poppii enemmänki, mut kuuntelin myös jonkin verran japanilaista punkkia. Oli sellanen bändi kun GING NANG BOYZ. Ja sit MAXIMUM THE HORMONE, ASIAN KUNG-FU GENERATION, POLYSICS ja flumpool, ja muutamii sellasii paikallisii kun vaikka The Cokeheads. Varsinkin lukioaikana kävin aina Tsutayasta vuokraamassa levyjä, ja niitä mulla on edelleen koneella.

Kuten mainitsitkin, olet myös kuvataiteilija. Miten Japani on vaikuttanut taiteeseesi?

Adikia: Mä tykkään sellasista kaksulotteisista pinnoista, mikä ehkä tulee just siit ukiyo-esta. Toisaalta oon tehny paljon sarjakuvamaisia juttuja. Oon tehny paljon mixed media -tekniikkaa, just sitä iwa-enogu-pigmenttiä sekottanu ihan johonkin akryyliin ja toisaalta käyttänyt paljon washii eli japanilaista paperii, joka on ohutta ja sillä saa luotua sellasta läpikuultavaa pintaa. Japani näkyy enemmän just mun tekniikoissa, kun mun aiheet ei kuitenkaan oo kauheen perinteisiä japanilaisia. Oon tehny maalauksii esimerkiks takapuolista. Mua kiinnostaa japanilaisen minimalismin yhdistäminen sellasiin runsaisiin muotoihin ja blingbling-estetiikkaan.

Sinut tunnetaan myös feministinä. Mitä ajatuksia Japanissa vietetyt ajat herättivät sinussa feministinä?

Adikia: Oon todennu, et vuosi on maksimi, mitä pystyn viettään Japanissa, koska siellä on niin patriarkaalinen kulttuuri. Siellä saa helposti "huonon naisen" maineen, jos vaikka kiertää jossain klubeilla. Varmasti siellä on meininki muuttunut ja muuttumassa, ja se patriarkaalisuus ehkä korostu siellä pienillä paikkakunnilla, missä mä asuin. Taide- ja musapiireissä on kyllä vapaampaa ja jengi on tosi boheemeja. Siihen liittyy ehkä se, että ihmisten arkipresenssi ja se, miten ollaan valtakulttuurissa, on tosi sulkeutunutta kulissien pitämistä, mutta sitten on kaikkia alakulttuureja, joihin pääsee tuulettuun, ja ne voi olla aika HC, koska arjessa ei pääse oleen silleen.

Mitä vaikutteita haluaisit tuoda Japanista Suomeen? Entä Suomesta Japaniin?

Adikia: En haluu kulttuurin ulkopuolisena liikaa tulla kertoon sillee, että älkää nyt olko tollasii ja feminismi, mutta jotenkin kulttuurii kunnioittaen haluis kuitenki viedä sinne sukupuolten tasa-arvoo ja sellasta. Ne arvot kyllä alkaa siirtyyn sinnepäin, ja eka piirre siinä on ehkä se, että naisii kiinnostaa enemmän uran luominen kun perheen perustaminen, et se sellanen emansipoituminen ammattipuolella on siellä jo aika pitkällä.

Toisaalta japanilaisessa kulttuurissa on hienoo sellanen toisten kunnioittaminen ja sellanen hyvällä tavalla me-kulttuuri, yhteisöllisyys. Tietynlaiset rituaalit on myös hyviä japanilaisessa kulttuurissa. Esimerkiks ihan se, et aina kun tullaan koriskentälle, niin kumarretaan vastapuolen pelaajille ja tuomareille. Ne on pienii juttui, mutta ne kertoo toisten huomioimisesta. Niitä haluisin Suomeenkin.

Millaisia terveisiä tahtoisit lähettää JaME:n lukijoille?

Adikia: Japanista innostuneita tyyppejä aika usein mollataan. Itekin oon joskus mollannut meidän lukion animehörhöjä, jotka oli oikeesti tosi ihania tyyppejä. Terveisiä teille, jos luette tätä!  Älkää antako kenenkään sanoa teille, että ette olisi siistejä tyyppejä! Lisäks kannattaa tutustuu japanilaiseen räppiin. Jengi yleensä kuuntelee j-rockii ja j-poppii, mutta j-rap on myös eläväinen genre.

 Hög: Adikia  Instagram  Facebook  Ilosaarirock  Rutilus: Adikia
MAINOS

Galleria

MAINOS