Keikkaraportti

Keitaney minikeikalla Lahdessa 13.6.2019

19.06.2019 2019-06-19 09:02:00 JaME Kirjoittaja: Anu

Keitaney minikeikalla Lahdessa 13.6.2019

Petit St Louis -liikkeen tiloissa esiintynyt Keitaney pitää lokeista ja Anna Puun Kauniista päivästä.


© JaME Suomi

Muusikko-taiteilija Keitaney vieraili Lahdessa tällä viikolla. Hän esiintyi omassa minikonsertissaan torstaina 13. päivä ja Valo ja vesi -runokonsertissa yhdessä Korpisoi-duon kanssa perjantaina. Molemmat esiintymiset olivat osa Lahden Runomaratonin ohjelmistoa. Tapahtuma juhlisti tänä vuonna japanilaisia taiteilijoita Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden satavuotisen historian kunniaksi.

Maksuton minikeikka järjestettiin Lahden keskustassa sijaitsevassa Petit St Louis -lifestyle-liikkeessä iltapäivällä kello neljän aikaan. Toisin kuin myymälätapahtumalta olisi voinut odottaa, keikka ei ollut kaupallinen: tilan tekemiseksi alue oli tyhjennetty tuotteista ja paikalla tarjottiin juotavia ja maistiaisia. Yleisöstä moni oli Petit St Louisin asiakaskuntaa, ja vaikuttaakin, että liike on onnistunut kehittämään ympärilleen lämminhenkisen yhteisön.

Esiintymistä oli mainostettu nimellä "Tokion lokki tulee laulamaan", ja aiheen kunniaksi Petit St Louisin ikkunaan oli ilmestynyt suurikokoinen lokin kuva. Ennen keikan alkua yleisölle kerrottiin aiheesta lisää; Keitaney pitää kovasti lokeista ja hänellä on myös laulu nimeltä Tokyo kamome (Tokion lokki). Ristiriitaa tähän lintuihastukseen luo se, että Lahdessa lokit koetaan lähinnä vain riesana. Näin lokista tuli eräänlainen symboli sille, miten erilaisista näkökulmista ihmiset saattavat asiat nähdä. Keitaney esitti Tokyo kamomen keikan ensimmäisten kappaleiden joukossa.


Omien folk- ja rock-vaikutteisten laulujensa seassa Keitaney soitti myös muutamia lainakappaleita, kuten vanhaa japanilaista musiikkia. Kulttuurivaihto toimi myös toiseen suuntaan, sillä yleisön yllätykseksi Keitaney esitti coverin Anna Puun Kauniista päivästä – ihan suomeksi laulettuna! Artisti kertoi pitävänsä kyseisestä laulusta suuresti. Lisää oli vielä luvassa, sillä hän paljasti myös ensimmäisen suomenkielisen runonsa. Runo kertoo hänen kotikaupungistaan Kosaista ja lähelle sydäntä tulleesta Lahdesta sekä niiden järvistä (Hamanasta ja Vesijärvestä) ja lokeista – eli asioista, jotka ovat Keitaneylle hyvin läheisiä. Aluksi hän lausui teoksensa runona ja myöhemmin keikan aikana yleisö sai kuulla sen myös lauluksi sävellettynä. Moni rokkari opettelee Suomessa käydessään kieltämme lauseen tai parin verran, mutta Keitaneyn kiinnostus vaikuttaa tavanomaista laajemmalta ja sangen vilpittömältä.

Välispiikit Keitaney puhui suureksi osaksi itse englanniksi. Muutamassa kohdassa hän halusi kertoa kappaleistaan tarkemmin, jolloin Runomaratonin Japanin-yhteyshenkilönä toimiva Tica Sekine tulkkasi hänen puheensa japanista. Yksi näistä osuuksista oli ketsuppiaiheisen laulun tarina. Keitaney selitti laulun kertovan pojasta, joka yhtenä aamuna huomaa sylkevänsä ketsuppia, ja lopulta maailma alkaa muuttua punaiseksi. Keikkaa seuranneiden joukossa oli Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen saapunut runoilija Keijiro Suga, joka tarinan absurdeja käänteitä kuunnellessaan naurahteli suureen ääneen. Vekkuli laulu on esimerkki Keitaneyn tavasta kehitellä koko perheelle soveltuvia tarinoita, ja siten se herätti myös odotuksia hänen tulevaa, lapsillekin suositeltua esikoiskirjaansa Nigate Rescue Q.Q.Q.:ta kohtaan. Kirjan on kerrottu ilmestyvän myös suomeksi.

Oman tarinankerrontansa ohella Keitaney on tehnyt yhteistyötä lukuisten muiden kirjailijoiden ja runoilijoiden kanssa. Yksi sydämellisen keikan koskettavimmista kappaleista oli Belka, joka liittyy Hideo Furukawan romaaniin Belka, Why Don't You Bark? (Belka, hoe nai no ka?, 2005). Furukawan fiktiivinen kirja alkaa vuodesta 1943 ja kertoo armeijan palveluksesta vapautuvien työkoirien tarinan. Tästä lähtökohdasta kirja laajenee kuvittelemaan sitä, millaisesta näkökulmasta koirat ovat kokeneet ihmisten toiminnan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ennen laulun aloittamista Keitaney kehotti yleisöä kuvittelemaan juoksevan koiran, joka etenee lumisissa maisemissa.

Keitaneyn keikka oli arkea piristävä musiikkitempaus keskellä Lahtea. Tapahtuman eteen oli nähty vaivaa sekä artistin että Petit St Louisin osalta. Vaikuttaa siltä, että Suomi teki muusikkoon vaikutuksen, joten toivon mukaan näemme hänet vielä uudelleen.

Tokyo kamome ja Belka Spotifyssa.


Saimme myös mahdollisuuden kysyä artistilta muutaman kysymyksen, aloittaen siitä, miten hän haluaa esitellä itsensä.

Keitaney: Olen muusikko, mutta myös tarinoiden kirjoittaja. Siksi luon musiikkia samalla tapaa kuin luon tarinoita. Jokaisessa laulussani on päähahmo, joten erilaisia hahmoja on yhteensä todella paljon.

Intohimo sekä kirjallisuutta että musiikkia kohtaan todella tulee ilmi Keitaneyn teoksista ja yhteistyöprojekteista, ja nämä taiteenlajit ovatkin olleet hänelle läheisiä lapsuudesta asti. Hän kertoo, että jo alakoulun alimpien luokkien aikaan hän haaveili kirjojen kirjoittamisesta. Myös musiikillinen puoli ilmaantui pian kuvioihin: 10-vuotiaana hän kuuli musiikkia, johon tykästyi, ja siitä lähtien hän on pyrkinyt muusikoksi. Yliopistossa Keitaney opiskeli japanilaista kirjallisuutta. Hän korostaa kokevansa musiikin ja kirjallisuuden olevan hyvin lähellä toisiaan.

Lahden Runomaraton oli hänelle jo ennestään tuttu, sillä useat Keitaneyn runoilijaystävistä olivat vierailleet tapahtumassa aiempina vuosina. Petit St Louis -keikan lisäksi tapahtuman ohjelmistoon kuului esiintyminen Valo ja vesi -runokonsertissa yhdessä Korpisoin kanssa. Valo ja vesi ilmenevät myös Keitaneyn tuotannossa.

Keitaney: Ne ovat mukana todella usein. Rakastan kuuta ja aurinkoa. Myös järven läsnäolo on keskeinen; silloinkin kun vettä ei kirjaimellisesti mainita, sen läheisyyden tuntee.

Tulevaisuuden suunnitelmiin Keitaneylla lukeutuu marraskuussa ilmestyvä erikoiskirja, minkä lisäksi hän aikoo jatkaa muusikon uraansa Taiwanin ja Hongkongin alueella, jossa hän nykyisin asuu. Kysymykseen siitä, kenen kanssa hän haluaisi tehdä yhteistyötä, Keitaney osaa vastata epäröimättä.

Keitaney: Japanissa on kuuluisa runoilija nimeltä Shuntaro Tanikawa, toivoisin saavani työskennellä hänen kanssaan.

Uran kohokohta sen sijaan on näin monipuoliselle artistille huomattavasti vaikeampi kysymys.

Keitaney: (naurahtaa) On niin paljon asioita. Siitä tulisi pitkä tarina. (miettii) Tämä on ensimmäinen kertani Suomessa. Vesikin on täällä niin hyvää, se tekee minut todella iloiseksi. Rakastan myös kahvia. Olen juonut jo niin monet kahvit. Kävelyillä käyminen ja kahvin juominen ja ihan tavanomaisten asioiden tekeminen ilahduttaa minua kovasti. Kävin Vesijärvellä, ja ne lokkien äänet... en unohda sitä maisemaa koskaan. Joten tämä on yksi kohokohdistani, Suomessa käyminen.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
13.06.20192019-06-13
Konsertti
Keitaney
Petit St Louis
Lahti
Suomi

Aiheeseen liittyvät videot

Keitaney Lahdessa

Keitaney minikeikalla Lahdessa 13.6.2019 © JaME Suomi

Keikkaraportti

Keitaney minikeikalla Lahdessa 13.6.2019

Petit St Louis -liikkeen tiloissa esiintynyt Keitaney pitää lokeista ja Anna Puun Kauniista päivästä.

Keitaney soittaa ilmaiskeikan Lahdessa © Keitaney. All Rights Reserved.

Uutiset

Keitaney soittaa ilmaiskeikan Lahdessa

Muusikko esiintyy sekä omalla keikallaan Petit St Louis -myymälässä että osana runokonserttia Vesijärven rannalla.

MAINOS