Fanin näkökulma tapaamisesta, kuvauksesta ja keikan tunnelmista KAMIJOn kanssa.
KAMIJO vietti vuonna 2015 uransa 20-vuotisjuhlaa ja julkaisi niihin aikoihin kokoelmalevyn uudelleenäänitetyistä hittikappaleistaan kolmen uuden kappaleen rinnalle. Pitkää taivaltaan juhlistaakseen KAMIJO kiersi maailmaa ja käväisi myös Suomessa muistuttaen fanejaan siitä, mitä on olla KAMIJO: kauniit visuaaliset esitykset, hiotut lauluosuudet, näyttävä lavaesiintyminen, hienostuneet eleet, omaperäinen konsepti, jossa yhdistyvät historiallinen ranskalaisromantiikka, kuninkaalliset, vampyyrit ja melodioiden ikuisuus. Viime vuonna Versailles, joka oli palannut tauoltaan KAMIJO keulakuvanaan, ilahdutti suomalaisia faneja. Fanien ei tarvinnut odottaa laulajan paluuta kovin pitkään, sillä jo keväällä ilmoitettiin kiertueesta Euroopassa. Helsingin Gloria oli vuorossa toisena heti Lontoon jälkeen, 15. syyskuuta.
Tiketin sivuilla oli selkeä jaottelu lipuista: oli tavallisia lippuja, VIP-lippuja sekä yhdistelmälippuja, jotka oikeuttivat keikkaan ja sunnuntaina järjestettyyn Eternal Twilight -muotitapahtumaan. Lisäksi myytiin erikseen kuvaussessioon oikeuttavia lippuja. Missään ei kerrottu, oliko kyseessä ryhmäkuva vai yksilökuva, mutta koska kuvauslippu ei sinällään ollut kallis, ostin senkin VIP-lipun lisäksi. VIP-lippu oikeutti noin tunnin aikaisempaan sisäänpääsyyn: pääsin sisään vähän yli klo 18, tavallisen lipun ostaneet vähän yli klo 19. Keikka alkoi klo 20. Ennen keikkaa oli vuorossa tapaaminen artistin kanssa.
Kello 18 aikoihin väkeä oli saapunut korttelin pituudelta ja lisää virtasi samaa tahtia sateen kanssa. Huomasin fanijoukon olevan monenkirjava: ikähaarukka vaihteli teini-ikäisistä keski-iän ylittäneisiin, keski-ikä oli kolmenkymmenen molemmin puolin, miehiäkin oli yllättävän paljon. Kuulin joidenkin olevan Japanista asti, pari irlantilaista, venäläisiä, kaikki ilahduttavaa lisäväriä suomalaiseen fanikantaan. Osa oli käynyt katsomassa KAMIJOa ulkomaita myöten, jotkut Japanissa asti, jännitys ja huuma olivat melkoiset jo jonossa. KAMIJO tituleerattiin jumalaksi – ja tietenkin vampyyriksi.
Huomasin lipuntarkastuksen yhteydessä yläparven eriskummallisen jonon ja tajusin, että tapaaminen olisi siellä. Viime kerralla fanit ohjattiin varsinaiseen keikkasaliin, jossa KAMIJO istui keikkalavan ulokkeelle asetetulla valtaistuimella spottivalojen kirkkaassa keilassa kaksi vartijaa takanaan. Olemus oli juhlallinen ja arvonsa tunteva – kuin olisi astunut kuninkaan valtaistuinsaliin. Muistan jähmettyneeni oville ja yrittäneeni saada ystäviäni menemään ensin, en pystyisi. Jono eteni tuskallisen hitaasti ja kun viimein nousin raput kättelemään KAMIJOa ja antamaan lahjaksi tekemäni kalligrafiatyön, jossa luki oujisama – prinssi –, kättelin ja laskeuduin raput, en muistanut tapaamisesta mitään jälkikäteen, olin niin hermostunut. Tällä kertaa tilaisuudesta oli tehty inhimillisempi fanien näkökulmasta. Paikalla oli vain yksi Glorian työntekijä ohjaamassa faneja. KAMIJO seisoi pöydän takana rentoutuneena ilman vartijoita ja valtaistuinta, tervehti tapansa mukaan ranskaksi ja kätteli. Katsoin silmiin hymyillen ja tervehdin japaniksi, annoin lahjani: sellofaaniin paketoimani raakasuklaalevyn ja Moon-nimisen lakritsipakkauksen, molemmat suomalaisvalmisteisia. Lahjassa oli pieni pakettikortti, johon olin kirjoittanut japaniksi, että toivoin KAMIJOn maistavan suomalaisia herkkuja. KAMIJO kiitteli hymyillen ja kätteli uudelleen kaksin käsin.
Kädet täristen ja seitsemännessä taivaassa siirryin alakertaan fanituotepöytien luo. Ostin myöhempää kuvausta ajatellen viuhkan, jossa luki Chateau de KAMIJO (KAMIJOn linna). Pääsin yllättävän hyvälle paikalle: vasemmalle reunalle aivan ulokkeen viereen kolmanteen riviin. Lopulta valot himmenivät ja yksi kerrallaan kokoonpano saapui lavalle, KAMIJO viimeisenä.
Keikan ensimmäinen puolisko oli sekä yleisön että KAMIJOn osalta hivenen vaisun oloinen. Artisti puhui hyvin vähän, fanit seurasivat kappaleita ilman suurempia suosionosoituksia ja pysyttelivät enemmän paikoillaan, vaikka kappaleet olivat meneviä. Mieleeni juolahti, olikohan KAMIJO flunssassa, sillä yleinen olemus oli hivenen tuskaisen oloinen, tiettyjen osuuksien laulaminen näytti kivuliaalta, eikä kontaktia yleisöön ollut totuttuun tapaan. Muistan, kuinka KAMIJO yritti saada yleisöstä enemmän ääntä parikin kertaa ja viestitti elein, ettei kuullut. Koin pienen turhautumisen hetken, suomalaiset osasivat kyllä pitää ääntä, olikohan yleisössäkin faneja kipeänä tai töistä tulleita?
Seurasi ensimmäinen lyhyt tauko, ja sen jälkeen tunnelma räjähti kattoon. KAMIJO näytti voivan paremmin, otti enemmän kontaktia yleisöön puhumalla ja huudahtelemalla vähän väliä, liikkumalla lavalla paljon, kehottamalla elein ja huudahduksin yleisöä mukaan. Yleisö reagoi heti, suosionosoitukset iskivät kehon ja korvatulppien läpi, varsinkin fanservicen aikaan. Fanservicen osalta herkullisimmat hetket olivat KAMIJOn meneminen MASASHIn jalkojen välistä ja kitaristeihin nojaileminen, mutta myös yleisöön nojautuminen ja useaan otteeseen ulokkeilla käväiseminen ja fanien kättely.
Loppua kohti tunnelma oli sanoinkuvailemattoman upea ja staattinen, varsinkin Moulin Rouge -kappaleen aikana. Fanit olivat joukkohurmiossa, ja aloin tuntea nieluni kipeytyvän kaikesta kiljumisesta ja huutamisesta. KAMIJO ja muut bändin jäsenet vaikuttivat tyytyväisiltä iltaan. Varsinkin KAMIJO hymyili vapautuneesti, nauroi fanien reaktioille ja energiselle mukanaololle ja kiitteli vuolaasti. Lopuksi kokoonpano seisoi rivissä, hyppäsi käsikkäin ilmaan ja kumarsi. Kukin jäsen kiitti vuorollaan.
Keikan jälkeen järjestäydyttiin jälleen jonoon, joka vei yläkerran parvelle erilliseen pitkään huoneeseen, jonottaessa tarkastettiin liput. Jonossa fanit miettivät, oliko kyse ryhmäkuvasta vai yksilökuvasta. Luulin homman menevän viime kerran tapaan: muodostettaisiin noin 10 hengen ryhmä, jonka taakse KAMIJO asettuisi, ja otettaisiin kuva, jonka jokainen myöhemmin lataisi Facebookista. Näin ei ollut, vaan ainakin osa faneista tajusi joko kauhukseen tai riemukseen, että kyseessä oli yksilökuva. Huoneeseen mentiin neljän tai viiden hengen porukkana. En ehtinyt jännittää ennen kuin astuin jälleen KAMIJOn eteen, kättelin ja vastasin tervehdykseen tällä kertaa ranskaksi. KAMIJOn kädenpuristus oli aiempaa tiukempi ja jämäkämpi, mutta se helpotti vetämistäni kylkeen kiinni, jotta mahduin kuvaan, ja hymyilin autuaana kameralle. Kiitin ja sain mukaani kuvaajalta pienen Polaroid-kuvan, joka ikuisti kädenpuristuksen, toisessa kädessäni olevan viuhkan ja hymyilevän KAMIJOn pyhäksi kolminaisuudeksi. Vaikka KAMIJOn hymy ei enää siihen aikaan illasta jaksanut olla kovin aito, ilta hymyilytti kyllä minua vielä päiviä jälkikäteen. Aika oli hyvin rajallinen, ja kuulin Glorian työntekijöiden sanovan toisilleen, että faneja voisi tulla huoneeseen ripeämmällä tahdilla. Se ehkä selitti kädenpuristuksen ja hienoisen kärsimättömyyden ilmapiirin, ja toki itse tilannekin hermostutti monia. Koin, että KAMIJO otti silti fanit vastaan juuri niin kuin kuvaus oli järjestetty: yksilöllisesti. Työntekijät varmasti hoitivat tilanteen niin sujuvasti kuin pystyivät, joten pääpiirteissään kuvaus vaikutti sujuneen hyvin.
Koin saaneeni fanina täyden vastineen rahoilleni ja ajalleni. Odotan artistin seuraavaa saapumista Eurooppaan viuhkaani ja Polaroid-kuvaani katsellen sekä iltaa lämmöllä ja energiasysäyksillä muistellen, sillä muistamisen arvoinen se todella oli, ensimmäisestä tervehdyksestä viimeiseen kiitokseen.
