Keikkaraportti

Eternal Twilight 15.9.2018

01.10.2018 2018-10-01 07:30:00 JaME Kirjoittaja: Pete

Eternal Twilight 15.9.2018

Eternal Twilight -lolitamuotitapahtuman kunniavieraaksi saapui visual kei -rokkari Mana.


© Sanni Siira
Lolitamuotiin keskittynyt Eternal Twilight -tapahtuma herätti ennakkoon kiinnostusta myös japanilaisen rockin kuuntelijoiden keskuudessa. Olihan tapahtuman kunniavieraaksi hankittu itse visual kein ja goottilolitan synkkä ruhtinas Mana. Tässä tapahtumassa Mana ei kuitenkaan ollut mukana muusikkona, vaan nimenomaan vaatemerkkinsä Moi-même-Moitién edustajana.

Eternal Twilight järjestettiin Helsingin Paasitornissa, jossa ohjelmalle oli varattu käytännössä yksi suuri tila. Lolitavaatteista notkuvat myyntipöydät oli sijoiteltu salin reunoille, kun taas paikan keskellä oli catwalk muotinäytöksiä varten. Se oli muodoltaan sininen risti, kuinkas muutenkaan.

Valtaosa ohjelmasta keskittyi Manan ympärille, joten häntä odottaneet saivat melkoista fanipalvelua. Päivän aloittaneessa Q&A-sessiossa saatiin melkoinen yllätys, sillä paikalle oli myös manattu samana iltana Gloriassa esiintynyt KAMIJO. Kaksikko on aiemmin tehnyt musiikillista yhteistyötä, joten yhteinen puheohjelma oli sille luonnollinen jatkumo.

Paitsi ettei KAMIJO kertonut lainkaan itsestään. Hän toimi Manan suuna ja sanoi ääneen tämän kuiskailemat vastaukset. Ohjelmassa yleisö sai oppia esimerkiksi, että Mana pitää trooppisista sinisistä kaloista. Hän myös halusi supervoimakseen kyvyn nähdä henkiä ja hänen lempipaikkansa Japanissa oli oma sänky. KAMIJOn epäuskoinen naurahdus huvitti yleisöä, kun hän joutui kertomaan Manan haluavan suunnitella ”elegantteja goottialusvaatteita”.

Iso osa päivän ohjelmaa olivat muotinäytökset, joista ensimmäisenä nähtiin Moi-même-Moitién osuus. Mallit esittelivät merkin asuja visual kein pauhatessa taustalla. Lopuksi Mana saapui itse poseeraamaan catwalkille jopa kiusallisen pitkältä tuntuvaksi ajaksi. Myöhemmin päivällä nähty muiden suunnittelijoiden muotinäytös oli monipuolisempi kuin Manan oma, ja sen aikana lolitamuodin lukuisat tyylit tulivat hyvin edustetuiksi.

Tapahtuman kummallisinta sisältöä oli epäilemättä Manavisa, jossa yleisö vastasi päätähteä koskeviin kysymyksiin. Mana kertoi lopulta oikeat vastaukset piirtämällä. Tässä visassa opin muun muassa, että Mana pitää ananaksesta, auringosta ja kesästä. Ristiriita näiden vastausten ja synkästi pukeutuneen goottirokkarin välillä oli erinomainen. Mana kertoi pitävänsä hattivateista, mutta lentävistä eläimistä hän piti eniten lentokoneista. Vastaukset olivat siis parhaimmillaan täyttä dadaa.

Iltapäivällä järjestettiin myös meet&greet-tilaisuus, jossa kävijät pääsivät tapaamaan Manan tulkin kanssa. Lyhyen tapaamisen aikana sai kertoa tervehdyksensä tulkin välityksellä. Lisäksi jokainen osallistuja sai nimmaroidun valokuvan, mutta VIP-lipulla olleille jaettiin myös teeman sopivasti punainen ruusu.

Kokonaisuutena Eternal Twilight kärsi hieman ohjelman yksipuolisuudesta ja tilojen ahtaudesta. Paasitornin huomioon ottaen se oli kuitenkin ymmärrettävää. Puheohjelmissa äänentoisto oli paikoitellen hieman suttuista ja samaan aikaan tapahtuva kaupankäynti toi myös hieman lisähälyä. Vaikuttikin, että suuri osa kävijöistä oli ennen kaikkea hankkimassa itselleen lisää päällepantavaa. Tapahtumasta jäi kuitenkin positiivinen mielikuva ja käytännön järjestelyt toimivat pääasiassa hyvin. Toivottavasti isompia lolitatapahtumia järjestetään jatkossakin.

MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
15.09.20182018-09-15
Tapahtuma
Moi dix Mois
Paasitorni
Helsinki
Suomi

Lolitamuotitapahtuma Eternal Twilight

Haastattelussa Mana © Moi-même-Moitié

Haastattelu

Haastattelussa Mana

Mana kommentoi lolitamuotitapahtuma Eternal Twilightin jälkeen tehdyssä haastattelussa muun muassa nykyisiä ja tulevia projektejaan.

Eternal Twilight: Nightfall-iltabileet 16.9.2018 © JaME Suomi, Iina Kaikko

Keikkaraportti

Eternal Twilight: Nightfall-iltabileet 16.9.2018

Eternal Twilight -tapahtuman iltabileissä nähtiin Brilliant Kingdomin lisäksi kolme erilaista tanssiesitystä.

Eternal Twilight 15.9.2018 © Sanni Siira

Keikkaraportti

Eternal Twilight 15.9.2018

Eternal Twilight -lolitamuotitapahtuman kunniavieraaksi saapui visual kei -rokkari Mana.

Brilliant Kingdom haastattelussa Helsingissä © JaME Suomi, Iina Kaikko

Haastattelu

Brilliant Kingdom haastattelussa Helsingissä

Brilliant Kingdom -duo esiintyi Eternal Twilightin Nightfall-iltabileissä 16.9. Keskustelimme kaksikon kanssa muun muassa siitä, miksi he pitävät Suomesta niin paljon.

Mana saapuu Helsinkiin Eternal Twilight -muotitapahtuman kunniavieraaksi © Moi-même-Moitié

Uutiset

Mana saapuu Helsinkiin Eternal Twilight -muotitapahtuman kunniavieraaksi

Mana esittelee Moi-même-Moitié-muotimerkkiään maailmalla. Syksyllä hän vierailee asian tiimoilta myös Suomessa.

MAINOS