Haastattelu

Herttaisia, teräviä ja myrkyllisiä - haastattelu SCANDALin kanssa

01.09.2018 2018-09-01 05:04:00 JaME Kirjoittaja: Silverfaye Kääntäjä: Farna

Herttaisia, teräviä ja myrkyllisiä - haastattelu SCANDALin kanssa

SCANDAL lähtee Yhdysvaltain- ja Meksikon-kiertueelle 5. syyskuuta. Sitä ennen jäsenet kertoivat odotuksistaan ja uusimmasta albumistaan.


© ROOFTOP, Inc.
SCANDAL lähtee Special Thanks -nimeä kantavalle Yhdysvaltain- ja Meksikon-kiertueelle New Yorkista 5. syyskuuta, mutta jutteli sitä ennen Japanista käsin uudesta albumistaan HONEYsta.


Mitä ajatuksia palaaminen Yhdysvaltoihin ja Meksikoon teissä herättää? Onko teillä jotain tiettyjä tavoitteita, jotka haluaisitte saavuttaa tällä kiertueella?

RINA: Olen todella innoissani! Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme tehneet paljon musiikkia, josta tunnen itsevarmuutta, joten odotamme antavamme mahtavan keikan. Tällä kiertueella tahtoisin myös kokea paljon sellaista, mistä voisin ammentaa aiheita musiikkiimme uusin viboin, uudella tunteella!

Millä eri tavoin olette kehittyneet porukkana?

TOMOMI: Minusta jokainen meistä neljästä on oppinut ilmaisemaan itseään yksilönä!

Miten nimi HONEY kiteyttää albuminne teeman?

MAMI: Oli vaikea keksiä sanaa, joka kuvaisi “herttaista” mutta myös “terävää” kuin piikki ja jopa “myrkyllistä” samalla kertaa… Sana “HONEY” sopi kuitenkin parhaiten, joten valitsimme sen albumin nimeksi. Minun mielestäni myös albumin kannet ja lyriikat kuvaavat sitä teemaa albumin takana.

Platform Syndrome ja OVER ovat erosta kertovia lauluja, joissa alakuloiset sanoitukset yhdistyvät nopeatempoisiin biitteihin. Miksi päädyitte tekemään nämä kappaleet näin?

MAMI: Koska teemanamme oli “rakkauslaulut naisen perspektiivistä”, meillä oli mielikuva näiden kappaleiden kytköksestä toisiinsa. OVER-kappaleen soundi on raskas ja vahva, joten saimme siihen visioimaamme rock-kappaleen tuntua... Mitä puolestaan Platform Syndromeen tulee, me halusimme tämän kappaleen olevan albumimme kasvot ja siksi siitä tuli hyvin energinen rock-biisi.

MAMI, kuvailisitko sitä luovaa prosessia, jonka kävit läpi kirjoittaessasi ja säveltäessäsi kappaletta Oh! No!.

MAMI: Tätä kappaletta tehdessä minusta tuntui kuin kaikki tapani, vahvuuteni, tai ehkä pikemminkin kiinnostuksenkohteeni, olisivat tulleet esiin luonnostaan! Melodioiden ja lyriikoiden suunnitteleminen ei ollut vaikeaa, sillä pistin kappaleeseen kaiken, mitä mielessäni pyöri sillä hetkellä!

Mikä oli inspiraatio kappaleen Short Short takana?

RINA: Yleensä tykkään katsella elokuvia ja lukea tuhansittain kirjoja, ja saan niistä inspiraationi. Kappaleen nimi “Short Short” kuvaa tavallaan "lyhyttä pätkää"... Enemmän kuin lyhytpätkää sanan varsinaisessa merkityksessä... Lyriikat kuvaavat lyhyeksi jäänyttä rakkaustarinaa. Lopuksi mainittakoon, että jokainen varmaan tykkäsi kuunnella sitä yhtä kertosäettä, jota ei pistetty lyriikkavihkoseen.

TOMOMI, kirjoitit kappaleen Mado wo Aketera vuonna 2015 ilman aikomusta julkaista sitä. Mikä sai sinut päättämään, että se julkaistaisiin tällä HONEY-albumilla? Tuntuiko vain siltä, että ajoitus oli oikea siihen?

TOMOMI: Teimme tämän kappaleen kolme vuotta sitten… Mutta siihen aikaan jotenkin tuntui, että sieluni ikään kuin erkani minusta. Tein tämän kappaleen toivoen saavani kiinni senhetkisestä tunteesta. Työstäessämme HONEY-albumia kaikki hokivat jatkuvasti, että “sinun pitäisi lisätä tämä kappale siihen”, joten kyllä, mielestäni Mado wo Aketeran lisääminen tälle albumille oli oikein ajoitettu.

Mikä kappale HONEYlla oli mielestänne hankalinta tehdä? Miksi?

HARUNA: Haastoin itseäni paljon Short Shortia työstäessäni. Lauloin paljon kevyemmin kuin yleensä, mikä ei sinänsä ollut niinkään "hankalaa", mutta lähinnä kiinnostavaa, koska saatoin kokeilla rajojani vokalistina.

Millaisia teemoja haluaisitte käsitellä tulevilla julkaisuillanne?

RINA: Yhtyeenä tärkein inspiraatio tulee niistä kaikista ihmisistä ja paikoista, joita kohtaamme keikkaillessamme. Näin ollen tulevat teemat selkiintyvät vasta aloittaessamme tämän Special Thanks -kiertueen ja nähdessämme kaikkien reaktiot. Haluan pitää kiinni yllätyksellisyydestämme ja omaperäisyydestämme katsoa asioita. Niinpä esimerkiksi HONEYn kanssa koimme, että oli tärkeää pysyä uniikissa tyylissä esiintyä "naisina, jotka tulivat ja lauloivat rock-musiikkia".

Jättäisittekö vielä viestin JaME:n lukijoille.

RINA: Kiitos, että tuette meitä aina! Olen todella innoissani, että saamme kierrellä Amerikkaa ja Meksikoa kolmen vuoden jälkeen. Kaikki, jotka olitte katsomassa meitä viime kiertueellamme, ja te, jotka olette vasta kuulleet meistä, tulkaa katsomaan keikkojamme!

MAMI: Kiitos kaikesta tuesta kilometrienkin päästä! Teemme parhaamme, jotta voisimme jatkossakin esittää teille SCANDALin viimeisintä tuotantoa! Joten jatkakaa tukemistamme!

TOMOMI: Kuunnelkaa toistaiseksi parasta albumiamme, HONEYta!

HARUNA: Edellisestä käynnistämme Yhdysvalloissa on kolme vuotta, mutta joissakin kiertueen paikoissa emme ole käyneet jopa kymmeneen vuoteen, ja joissakin taas emme ole käyneet vielä koskaan ennen! Aiomme antaa Special Thanks -kiertueellamme kaikkemme ja parhaimmat keikat ikinä, joten tulkaa katsomaan meitä!

JaME kiittää SCANDALia ja MediaLab Public Relationsia tämän haastattelun mahdollistamisesa.


Katso alta SCANDALin videotervehdys heidän pohjoisamerikkalaisille faneilleen ennen kiertueen starttaamista Yhdysvalloissa ja Meksikossa:



Katso myös HONEYn esittelyvideo:

MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2018-03-02 2018-03-02
SCANDAL
Albumi CD 2018-02-14 2018-02-14
SCANDAL
Albumi CD + DVD 2018-02-14 2018-02-14
SCANDAL
Albumi CD 2018-02-14 2018-02-14
SCANDAL
Albumi CD 2018-03-02 2018-03-02
SCANDAL

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
05.09.20182018-09-05
Konsertti
SCANDAL
PlayStation Theater
New York City, NY
U.S.A.
  
07.09.20182018-09-07
Konsertti
SCANDAL
The Regency Ballroom
San Francisco, CA
U.S.A.
  
09.09.20182018-09-09
Konsertti
SCANDAL
House of Blues Anaheim
Anaheim, CA
U.S.A.
  
12.09.20182018-09-12
Konsertti
SCANDAL
Escena Monterrey
Monterrey
Meksiko
  
14.09.20182018-09-14
Konsertti
SCANDAL
El Plaza Condesa
Mexico city
Meksiko
  
16.09.20182018-09-16
Konsertti
SCANDAL
The Bomb Factory
Dallas, TX
U.S.A.
MAINOS