ONE OK ROCKin ensimmäinen Suomen-keikka tarjosi positiivisia yllätyksiä, mutta jätti settilistansa puolesta kylmäksi.
Ensimmäistä kertaa Suomeen saapunut ONE OK ROCK oli vieras, jota oli odotettu jo vuosikausia. Circus oli myyty lähes loppuun ja sen vuoksi myös jonot tökkivät todella pahasti viimeisten päästessä sisälle vasta lähellä keikan alkua. Pitkä jonotus ei kuitenkaan lannistanut fanien tunnelmaa, vaan innokasta kiljahtelua kuului vähän väliä eri puolilta yleisöä. Keikkapaikan DJ päätti myös soittaa yhtyeen vanhoja biisejä, mikä oli ehdottomasti kummallisin ratkaisu. Useimmiten yleisön hypeä ei nosteta soittamalla keikalla olevaa yhtyettä ennen itse keikkaa.
Itselläni oli hyvin ristiriitaiset ennakkofiilikset keikasta. Bändin musiikki on tyylipuhdasta pop punkia, jolle sydämessäni on aina paikka. Uusinta Ambitions-levyä en kuitenkaan jaksanut kuunnella montaa kertaa sen sietämättömän muovisten soundien ja heikkojen biisien vuoksi. Uskoin silti yhtyeen olevan livenä huomattavasti parempi kuin mitä uudella albumillaan.
Itse keikan alkaessa yleisön kiljui ja kuvasi lavalle saapunutta yhtyettä, joka otti Circuksen heti haltuunsa. Taka on epäilemättä yksi kovimpia nokkamiehiä, mitä rockbändillä voi edes olla. Hän tanssi, hyppi ja lauloi sydämensä kyllyydestä. Koko bändi oli muutenkin uskomattoman eloisa ja varsinkin basisti Ryotan hassuttelut ja bassosoolot olivat mieleenpainuvinta antia koko keikassa. Erityisesti mieleeni jäi Bon Voyage -kappaleen alussa nähty tanssikoreografia, joka sai ainakin allekirjoittaneen seurueessa aikaan hillittömiä naurunpurskahduksia. ONE OK ROCK on yhtye, joka ei ota itseään liian vakavasti ja onnistuu silti olemaan mielettömän cool. Koko bändissä on jotain sellaista karismaa, mitä rockbändissä soittaminen vaatii.
Keikka ei kuitenkaan ollut missään nimessä täydellinen tai ongelmaton. Kuten aiemmin totesin, Ambitions-levy ei ollut lainkaan itselleni kiinnostava. Yhtyeen matkaa seitsemän vuoden ajan seuranneena on todettava, etteivät uudet kappaleet ole saavuttaneet sitä tunnelatausta, mitä yhtye on parhaimpina hetkinään tarjonnut. Uusista kappaleista esiin kuitenkin nousivat esimerkiksi Bedroom Warfare filtteröityine bassosoundeineen ja yllättävän raskas väli-instrumentaali, jossa Toru soitti kitaraansa släppäämällä eli tekniikalla, joka on tuttu varsinkin Miyavin musiikista. Myös rumpali Tomoya sai oman paikkansa parrasvaloissa juuri tässä instrumentaalissa päästessään hakkaamaan settiä voimalla, joka saisi heikommat metallirumpalitkin kalpenemaan.
Keikan ehdoton kohokohta oli kuitenkin The Beginning, joka on ehdottomasti bändin hienoimpia biisejä. Siinä yhdistyvät yksinkertaisen tarttuva sointukierto, voimakas sovitus ja todella hyvä teksti eli kaikki missä yhtye on parhaimmillaan. Yleisö lauloi myös koko kappaleen kolmannen säkeistön Takan seuratessa lavalta ehkä hieman yllättyneenäkin.
Kokonaisuutena keikka jäi kuitenkin mielestäni vaisuksi. En jäänyt muistelemaan sitä erityisen suurena ja vaikuttavana kokemuksena, vaikka siellä viihdyinkin. Epäilemättä omaan kokemukseeni vaikuttavat kappaleiden muuttuminen yhä enemmän amerikkalaisen radioemopopin suuntaan. Yhtye olikin tällä settilistalla enemmän vain ok kuin rock. Uudet biisit toimivat livenä ehdottomasti paremmin kuin tukkoisella albumilla, mutta sovitusten puutteita esiintyminenkään ei täysin korjannut. Fanit kuitenkin vaikuttivat todella tyytyväisiltä ja lauloivat jokaisen kappaleen mukana. Nähtiinpä keikan lopulla Takan yllä faniprojektin toimittama siniristilippukin.
Bändi oli kuitenkin tervetullut vieras Suomeen ja toivottavasti näemme heidät vielä uudestaankin esiintymässä. Yleisömäärän perusteella en ainakaan pidä ajatusta mahdottomana.
Settilista
Bombs Away
Taking Off
Clock Strikes
Bedroom Warfare
Bon Voyage
I Was King
Hard to Love
Take What You Want
Instrumental
The Beginning
Jaded
Mighty Long Fall
We Are
Encore: American Girls
