Keikkaraportti

ONE OK ROCK - Kosmonavt, Pietari 29.8.2017

16.09.2017 2017-09-16 10:01:00 JaME Kirjoittaja: Hydrargyrum Kääntäjä: Anu

ONE OK ROCK - Kosmonavt, Pietari 29.8.2017

ONE OK ROCK saavutti tavoitteensa keikallaan Pietarissa.


© Rin (JaME)
Kesän viimeisinä päivinä ONE OK ROCK, yksi Japanin maineikkaimmista yhtyeistä, vieraili Venäjällä osana AMBITIONS WORLD TOUR 2017 -kiertuetta. 29. elokuuta JaME Venäjällä oli mahdollisuus kokea Pietarissa uskomaton show, joka taatusti pitää yleisön lämpimänä seuraavien kuukausien ajan.

Konsertissa oli lämppäri, ja se oli myös harvinaisen hyvin valittu. Venäläinen yhtye PRAVADA onnistui lämmittelemään yleisön hetkessä, saaden fanit hyppimään tai vähintäänkin tanssimaan äänekkäiden huutojen tahtiin lyhyen settinsä lopussa.

Seuraavaksi illan pääesiintyjään. Konsertti oli täynnä ihmisiä, ja koska Kosmonavt-klubi ei ole mikään pieni paikka, on tämä ehdottomasti menestyksen merkki. Bändi oli nyt Venäjällä kolmatta kertaa, ja tämän vuoden esiintyminen oli erityisen hyvä: bändin jäsenet vaikuttuivat yleisön vastaanotosta niin paljon, että TAKA jopa kutsui yleisöä kiertueen parhaaksi. Eikä se ollut pelkkää sanahelinää. Voimakas reaktio jokaiseen kappaleeseen, laulamista, hyppimistä, nyrkkien nostamista ilmaan – kaikki tämä ihastutti bändiä niin, että heidän ilmeensä kirkastuivat ilosta ja hymyistä. VIP-lipun hankkineet olivat klubin yläkerrassa ja myös he olivat joko nousseet tanssimaan tai ainakin naputtivat tahtia jaloillaan.

TAKAn lauluosuudet olivat erinomaisia; hänen äänensä kuulosti olevan parhaimmillaan etenkin Taking Offin, Take what you wantin ja Mighty Long Fallin aikaan. Bedroom Warfare instrumentaalisine osuuksineen tarjosi jokaiselle jäsenelle mahdollisuuden esitellä taitojaan. Ja he tekivätkin parhaansa läpi keikan: Ryota innostui paikoin niin, että hänen bassonsa puolesta oli syytä huolestua, Toru siirtyi lavan etuosaan kirkkaiden soolojensa ajaksi ja jopa Tomoya tarttui tilaisuuteen ja rummutti seisoen. Loppua kohti TAKA kuvaili yleisöä sanoilla "fucking amazing", eikä hän muutenkaan säästellyt kiitollisuutensa ilmaisemisessa – käyttäen kerran jopa venäjänkielistä sanaa "spasibo" (kiitos).

Fanit ottivat jokaisen laulun ilolla vastaan: he taputtivat, lauloivat jatkuvasti mukana ja lisäksi hyppivät niin, että lattia tärisi. Kosmonavt-klubin lava on toisessa kerroksessa ja välillä tuntui siltä, että väki saattaisi tippua lattian läpi. Toisaalta yleisö vaikutti paikoin melkein kuin leijuvan tunteidensa valloissa – etenkin We Aren aikaan.

Settilistassa uusien kappaleiden seassa oli useita vanhempia lauluja, kuten Clock Strikes, Mighty Long Fall ja The Beginning. Näistä etenkin viimeiseksi mainittu odotetusti liikutti faneja eniten. Chester Benningtonin muistoa kunnioittaen ONE OK ROCK esitti coverin Linkin Parkin laulusta One More Light. Bändien oli määrä esiintyä yhteisissä konserteissa heinä-elokuun taitteessa, mutta valitettavasti kohtalolla oli erilaiset suunnitelmat.

Setin loputtua bändi lähti lavalta, mutta yleisö jatkoi huutamista. Fanit toistivat "ONE OK ROCK!" -huutoa hetken aikaa, jonka jälkeen bändi palasi. He soittivat kappaleen American Girls, jonka pääfraasi tosin vaihtui ensimmäisen kertosäkeen jälkeen muotoon "Russian girls", mikä oli erittäin mukavaa.

Esiintymisen lopuksi yhtye lupasi tulla pian takaisin, ja uskomme asian olevan näin. Näin lämpimän vastaanoton jälkeen ONE OK ROCK ei voi muuta kuin palata takaisin Pietariin.

Settilista:

-Intro-
1. Bombs away (English ver.)
2. Taking Off (English ver.)
3. Clock Strikes
4. Bedroom Warfare (English ver.)
5. Bon Voyage (Japanese ver.)
6. I was King (English ver.)
7. One More Light (Linkin Park cover)
8. Take what you want (English ver.)
9. Instrumental part
10. The Beginning
11. Jaded
12. Mighty Long Fall (English ver.)
13. We are (English ver.)

Encore:

1. American Girls


JaME Venäjä kiittää POP FARMia akkreditoinnista.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
29.08.20172017-08-29
Konsertti
ONE OK ROCK
Kosmonavt
Pietari
Venäjä

ONE OK ROCK AMBITIONS EUROPEAN TOUR 2017

ONE OK ROCK - The Circus 5.12.2017 © JaME Suomi, Iina Kaikko

Keikkaraportti

ONE OK ROCK - The Circus 5.12.2017

ONE OK ROCKin ensimmäinen Suomen-keikka tarjosi positiivisia yllätyksiä, mutta jätti settilistansa puolesta kylmäksi.

JaME Suomen joulukalenterin 5. luukku © Nipsu

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenterin 5. luukku

Joulu on hartaasti odotettu juhla-aika, mutta yhtä hartaasti on odotettu myös tätä päivää. Joulukalenterin 5. luukun avaa allisapp.

ONE OK ROCK - Kosmonavt, Pietari 29.8.2017 © Rin (JaME)

Keikkaraportti

ONE OK ROCK - Kosmonavt, Pietari 29.8.2017

ONE OK ROCK saavutti tavoitteensa keikallaan Pietarissa.

ONE OK ROCK Suomeen joulukuussa © AMUSE INC. All rights reserved.

Uutiset

ONE OK ROCK Suomeen joulukuussa

Maailmalla mainetta niittänyt ONE OK ROCK saapuu ensi kertaa Suomeen vielä ennen vuoden loppua.

ONE OK ROCK lähtee kiertämään maailmaa © AMUSE INC. All rights reserved.

Uutiset

ONE OK ROCK lähtee kiertämään maailmaa

Rock-yhtye nähdään keikkailemassa niin Amerikassa, Euroopassa kuin Australiassakin.

MAINOS