Biografia

FOUR MINUTES TIL MIDNIGHT

20.05.2013 2013-05-20 11:02:51 JaME Kirjoittaja: Anu, allisapp

FOUR MINUTES TIL MIDNIGHT

FOUR MINUTES TIL MIDNIGHT


© FOUR MINUTES TIL MIDNIGHT, Japan Nite
FOUR MINUTES TIL MIDNIGHTin tarina alkoi vuonna 2004, kun vokalisti Eli Taylor ja basisti Jonathan Green muuttivat Californiaan opiskelemaan Musician Institute -koulussa. Siellä he tapasivat kitaristi Kenta Hayashin ja rumpali Joshua Voren, mutta vain yhden konsertin jälkeen vuonna 2005 toukokuussa, basisti Jonathan Green päätti erota yhtyeestä. Green menehtyi myöhemmin vuoden 2009 syyskuussa.

Greenin lähdettyä bändistä Andre Davis liittyi kokoonpanoon. Yhtye esiintyi esimerkiksi The House of Bluesissa, The Viper Roomissa sekä Canesissa vuonna 2005, mutta saivat julkisuutta vasta vuonna 2006, kun he voittivat The Battle of the Bands -kilpailun Los Angelesissa. Pian he julkaisivat ensimmäisen albuminsa, Oak Treen, joka myi yli 10 000 kopioita. Julkaisun jälkeen he tekivät ensimmäisen Japanin-kiertueensa yhdentoista konsertin kera, vieraillen muun muassa Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa.

Bändi vaihtoi kotipesänsä San Diegoon vuonna 2007, jossa he olivat lämppärinä eri bändeille, kuten Common Senselle, The Expendablesille ja Greyboy Allstarsille. Vuonna 2008 basisti Devis päätti lähteä yhtyeestä, ja hänen tilalleen tuli U-Kay. Vuoden 2009 kesäkuussa he julkaisivat toisen albuminsa, Find My Wayn. He vierailivat Japanissa, jossa he esiintyivät 64 keikalla vain 90 päivässä. Kiertueen ansiosta he saivat paljon faneja ja virkistivät japanilaista musiikkiskeneä.

Vuoden 2010 loppuun mennessä molemmat albumit olivat myyneet yli 20,000 kopiota Amerikassa sekä Japanissa. Heidän ensimmäinen singlensä, Cold Lonely Train päätyi myynnin ansiosta japanilaiselle radiolistalle, Useniin singlen julkaisun jälkeen 2010. Vuonna 2012 FOUR MINUTES TIL MIDNIGHT valittiin coveroimaan Nirvanan kappaletta Lounge Actia Nevermind Tribute -nimiselle albumille. Albumilla esiintyi isoja nimiä, kuten esimerkiksi ONE OK ROCK, 10FEET ja 9mm Parabellum Bullet. Menestyneen coveralbumin jälkeen he pääsivät Universal Music Japan -levy-yhtiölle. He julkaisivat ensimmäisen albuminsa major-yhtyeenä 16. toukokuuta vuonna 2012, ja se kantoi bändin nimeä.

Tällä hetkellä bändi kirjoittaa ja äänittää tulevaa albumiaan, jonka on määrä tulla julkaistuksi vuonna 2014. Kitaristi Hayashin sanoin heidän tavoitteensa on tavoittaa jokainen yksittäinen ihminen uusista kuuntelijoista tosifaneihin rakkauden ja taiteen eli heidän musiikkinsa avulla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS