Biografia

Thee 50's High Teens

19.02.2009 2009-02-19 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Tokyo no Records Kääntäjä: Katrin

Thee 50's High Teens

Thee 50's High Teens


© Thee 50's High Teens
Bändin neljä naispuolista jäsentä syntyivät ja asuvat yhä Kyushu-pääsaarella sijaitsevassa Fukuokan prefektuurissa. Keulahahmo, laulaja/basisti Tomo perusti bändin ollessaan 16-vuotias, mutta alkuperäinen kokoonpano on muuttunut vuosien varrella useasti. Bändin ensimmäinen konsertti pidettiin marraskuussa vuonna 1998.

Thee 50's High Teens on julkaissut kaksi kokopitkää albumia Japanissa: Thee High Teens ilmestyi vuonna 2003 ja Punch De Beat vuonna 2004. Vuonna 2006 bändiltä ilmestyi kaksi live-albumia.

Thee 50's High Teens saavutti eurooppalaisten huomion albumijulkaisujensa jälkeen ja vuonna 2004 bändi lähti kiertueelle Eurooppaan, esiintyen yli kymmenen kertaa eri puolilla Belgiaa ja Saksaa. Vuoden 2008 syyskuussa bändi lähti kiertueelle Yhdysvaltoihin. Toinen levy Punch De Beat julkaistiin kiertueen aikoihin Yhdysvalloissa ja sen julkaisi levy-yhtiö Tokyo No Records.

Thee 50's High Teensin musiikki on tarttuvaa ja addiktoivaa. Käykää katsastamassa mitä heillä on tarjottavana, jos he joskus eksyvät kotikunnillenne!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS