Biografia

PANG

02.11.2007 2007-11-02 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Kay Kääntäjä: Domie

PANG

PANG


© Avex Entertainment Inc.
PANG kasvoi satamakaupunki Kobessa, jolloin hänellä jo nuorena syntyi mielenkiinto musiikkiin ja lapsuutensa aikana hän otti pianotunteja. Täyttäessään 19 vuotta hänellä oli varsin luja suunnitelma ryhtyä ammattimaiseksi laulajaksi, aloittaen tuolloin laulutuntien ottamisen. Hän aloitti live-esiintymmiset vuonna 2000, soittaen useissa eri tokiolaisissa klubeissa.

Vuonna 2002 hän onnistui kiinnittämään legendaarisen reggaeartistin NAHKIn huomion itseensä molempien esiintyessä samassa tapahtumassa. NAHKI oli niin vaikuttunut hänestä, että otti hänet siipiensä suojaan ja tukien häntä vieläkin tänä päivänä. PANG äänitti muutaman demokappaleen ja NAHKIn avulla hän signeerautui itsenäiselle levy-yhtiölle.

Samana vuonna hänet kutsuttiin 'Reggae-Festa' tapahtumaan, jonka järjesti eräs suosittu radioasema. Muita artisteja, kuten PUSHIM ja FIRE BALL, esiintyivät tässä tapahtumassa myöskin. Alkuperäisyydellään ja koskettavalla lauluäänellään hän onnistui liikuttamaan yleisöä ja näyttämään todellisen arvonsa.

Seuraavana vuonna hän teki indiesdebyyttinsä minialbumillaan Pezora~sutekina yozora~. Hänen majordebyyttinsä minialbumi Hare seurasi hieman myöhemmin samana vuonna erään Avexin yhtiön, Cutting Edgen alla. Niin kuin PANG oli saanut tukea NAHKIlta hän seurasi esimerkkiä ottaen huostaansa nuoren naisartistin Leccan heidän äänittäessään muutamia lauluja yhdessä PANGin minialbumeille ja Lecca esiintyi hänen rinnallaan reggaetapahtumassa Okinawalla.

Sittemmin huhtikuussa 2005 hän julkaisi singlen nimeltä Tropical Island c/w SMILE, joka rajoitettiin Okinawalle aiheuttaen melkoisen hämmennyksen Okinawan skenelle. Samana vuonna hänen odotettu ensialbuminsa PANG julkaistiin. Elokuussa eräs hänen kappaleistaan valittiin amerikkalaisen dream worksin animaatioelokuvaan 'Madagaskar'. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun dream works valitsi japanilaisen kappaleen tuotokseensa.

PANG:in ensimmäinen kansainvälinen esiintyminen tapahtui marraskuussa 2006 hänen esiintyessään MEGARYUn ja NAHKIn kanssa New Yorkissa.

Hänen uusimmat julkaisunsa tähän saakka ovat single Kizuna sekä albumi PANG III ~kizuna~. Single Kizunassa esiinty myös samalta levy-yhtiöltä MEGARYU ja singlen toinen kappale on äänitetty New Yorkissa NAHKIn tuottamana. PANG III ~kizuna~ on PANGin kolmas täyspitkä albumi, joka julkaistiin heinäkuussa 2007. Voimme takuulla odottaa monia uusia julkaisuja tältä naiselta myös tulevaisuudessa!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS