Biografia

camino

24.05.2007 2007-05-24 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Lacy Kääntäjä: DrMinttu

camino

camino


© Avex Entertainment Inc.
Camino aloitti toimintansa vuonna 1999. Edellisen bändinsä, Misty eyesin, hajoamisen jälkeen KIKU (kitara) ja JUN (laulu) muodostivat Caminon vuonna 2002. Pian mukaan liittyivät Morrisey (basso), Tetsu (rummut) ja Ai (koskettimet).

KISMET Records –levy-yhtiön alaisuudessa Camino julkaisi ensimmäisen albuminsa arisen 22. maaliskuuta 2003. Piakkoin tämän jälkeen Morrisey, Tetsu ja Ai jättivät bändin tuntemattomasta syystä.

Heidän paikkansa täyttivät TAKA (basso), Noriaki (rummut) ja RYOSUKE (koskettimet) juuri ennen heidän ensimmäistä esiintymistään ulkomailla, Animecon A-KON 14 tapahtumassa Texasissa. Noriakin lähdettyä bändistä (syytä ei kerrottu), hänet korvasi REHIT. Samoihin aikoihin kahta Caminon laulua, Truth or lie ja Going on, käytettiin televisiomainoksissa sekä erilaisissa esityksissä ja toimissa Japanissa. Bändi palasi Yhdysvaltoihin esiintymään Fanimeconiin ja uudestaan A-KON:iin vuonna 2004. Heidän toinen albuminsa IC brain julkaistiin 24. kesäkuuta ja myytiin ennakkoon fanien odottaessa konserttia A-KON:ssa kuun alussa.

Kun heillä oli takanaan useita ulkomaan keikkoja, Camino palasi Japaniin faniensa luokse. Saman vuoden elokuussa JUN ilmoitti jättävänsä bändin jatkaakseen soolouralla ja vain kuukautta myöhemmin bändiin liittyi kaksi uutta jäsentä: HAYATO (laulu) ja DJ KKiDD. Yhtye esiintyi uuden vokalistin kanssa lokakuussa Nansou Bunka Hallilla, ennen paluutaan Yhdysvaltoihin esiintyäkseen AnimeUSA:ssa ja Oni-conissa.

Yhdysvalloissa soittamiensa keikkojen ohessa Camino työskenteli ahkerasti uuden tuotannon ja esitysten parissa Japaniin paluuta varten.

Tammikuussa 2005 DJ KKiDD erotettiin bändistä, eikä hänen lähdölleen kerrottu syytä. Helmikuussa Camino pääsi vieraaksi Numa Rei no Coniin New Orleansiin ja samalla he pitivät myös keikkoja muutamissa pienissä paikoissa Texasissa. Jäsenet joutuivat kuitenkin auto-onnettomuuteen matkallaan New Orleansista, ja bändi joutui perumaan jäljellä olevat keikat ennen paluuta Japaniin.

Melkein vuoden hiljaiselon jälkeen Camino julkaisi kesäkuussa ensimmäisen singlensä Lovin' moonin. Yhtye myös piti monta konserttia seuraavina kuukausina ja lopetti vuoden viimeisellä esiintymisellään 18. joulukuuta Ikebukuro RUIDO K2:ssa.

Seuraava vuosi alkoi hiljaisesti. Caminon nettisivut olivat pitkään uudistuksen alla, joten sieltä ei voinut nähdä tulevia julkaisuja tai live-keikkojen aikatauluja. Vihdoin, maaliskuussa 2006, bändi palasi jälleen kerran USA:han esiintyäkseen Sakuraconissa Washingtonissa.

Syyskuussa yhtye pääsi soittamaan tunnusmusiikin Konami –peliin GIRL’S SIDE STORY 2. Lokakuussa pidetyn kiertueen sivussa Camino julkaisi Lovin' moon 2006:n, joka sisälsi uuden version Lovin' moonista ja sen lisäksi kaksi uutta laulua.

Vuoden 2007 alku on ollut kiireinen Caminolle. Toukokuussa he julkaisivat uuden singlen, Nostalgian, joka oli bändin Kotetsu Sangokushi-animeen tekemä tunnuskappale. He ovat myös ilmoittaneet tulevan Nostalgia tour 2007 –kiertueensa alkavaksi 5. kesäkuuta ja kestävän läpi kuukauden.

Fanit voivat siis vain odottaa kärsivällisesti, mitä tämä alati suosiotaan kasvattava bändi tulee julkaisemaan vuonna 2007.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS