Biografia

176BIZ

07.03.2012 2012-03-07 14:31:36 JaME Kirjoittaja: Vampirerose Kääntäjä: Katrin, allisapp

176BIZ

176BIZ


© Maverick
Panic Channelin basisti Tara jätti bändinsä kuulo-ongelmien takia. Sairaalassa oleskelunsa jälkeen hän päätti perustaa duon yhdessä entisen Never Crazy -vokalistin Yuun kanssa. Duo sai nimekseen Betty. Yhdessä Tara ja Yuu ehtivät esiintyä vain kuusi kertaa ja tuona aikana he julkaisivat maxi-singlen Aka, jonka 2000 kappaleen painos loppuunmyytiin.

Alkuperäiseen duoon liittyneet jäsenet eivät hekään olleet uusia kasvoja musiikkipiireissä. Toki, joka tunnettin aiemmin nimellä Tsubasa, oli soittanut Panic Channelissä, Setsuki soittanut kitaraa Karenissa ja Kasumi oli ollut rumpali Gimikkussa.

Maaliskuun 13. päivänä 2006 Betty soitti viimeisen konserttinsa täysin loppuunmyydyllä Takadanobaba Arealla. Samalla kokoonpano juhlisti uuden yhtyeensä 176BIZin alkua. Maxi-single Shinkai ni oboreta Sakana julkaistiin 22. maaliskuuta ja se toi esille uuden, kapinallisemman puolen bändistä kappaleilla Dekiai ja Drag on downer. Bändi jatkoi keikkailua huipentuen the scReaM of pRiMe -onemaniin, 20. kesäkuuta.

Vuoden 2006 kesän 176BIZ vietti valmistellen kokopitkää albumiaan. 10 kappaletta sisältävän Atelier saapui kaupan hyllyille syyskuussa 2006 kahtena eri versiona.

Joulun aikoihin 176BIZ osallistui levy-yhtiönsä Danger Crue Recordsin järjestämään joulutapahtumaan Nippon Budokanilla. Heidän lisäkseen iltamassa nähtiin bändejä kuten S.O.A.P, MUCC, SID, girugamesh ja Tetsu69.

Seuraavan vuoden aikana 176BIZ esiintyi erilaisissa tapahtumissa ja julkaisi minialbumin nimeltä BLEACH WAY vuoden 2007 heinäkuussa. Elokuun loppupuolella Tara päätti lähteä bändistä perheensä takia. Menetyksestä huolimatta yhtye jatkoi uraansa normaalin tapaan.

Vuoden 2007 loppupuolella uusi basisti, Kouta, liittyi yhtyeeseen. Seuraavan vuoden aikana he julkaisivat useamman singlen lisäksi myös studioalbumin Hello. Julkaisun jälkeen bändi hidasti tahtiaan, kunnes ilmoitti hajoavansa musiikillisten erimielisyyksien takia. Viimeinen keikka, one's dearest~Zouka e irodori no "sou", järjestettiin 16. maaliskuuta vuonna 2009.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS