Biografia

DUSTAR-3

06.04.2006 2006-04-06 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Yoosh Kääntäjä: Anu

DUSTAR-3

DUSTAR-3


© Recipro
Sex Machinegunsin ja Λuciferin lopetettua toiminnan, tahtoi tämä kolmikko yhä jatkaa musiikintekoa. Sex Machinegunsin comeback vaikutti kaukaiselta, ellei jopa mahdottomalta, joten Noisy, Himawari ja Yuki päätyivät perustamaan bändin nimeltä Dustar-3.

Bändin sangen lyhyen uran aikana kauppoihin on ilmestynyt tasaisin väliajoin minialbumit Dustar I, Dustar II ja Dustar III. Keikkailuaktiviteetit kasvoivat kasvamistaan jokaisen CD:n ilmestymisen myötä.

Best of kokoelma-albumi Pants not best julkaistiin jo vuoden 2004 lopussa, vaikka bändi ei ollut vielä vuottakaan vanha. Se sisälsi minialbumien kappaleiden lisäksi kolme uutta raitaa.
Asia herätti fanien epäilykset suosikkinsa jatkosta: tarkoittaisiko best of bändin loppua? Onneksi huolet kaikkosivat Dustar-3:n ilmoitettua työskentelevänsä julkaistakseen pian uuden albumin Try Try Try. Tämä bändin ensimmäinen varsinainen albumi julkaistiin 13. huhtikuuta, loppuunmyytyjen konserttien saattelemana.

Albumin jälkeen bändi on julkaissut jo 3 minialbumia ja kaksi konserttimateriaalia sisältävää DVD:tä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS