Kulttuuriartikkeli

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2012

31.12.2012 2012-12-31 22:00:00 JaME Kirjoittaja: JaME-tiimi

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2012

Keräsimme yhteen toimituksen huomiot vuoden parhaista uutisista, konserteista ja julkaisuista.


© JaME Suomi, Ida
Suomen osalta vuoteen 2012 mahtui iloisia julkaisu-uutisia, sillä THE KIDDIEn ensimmäinen albumi BRAVE NEW WORLD ilmestyi Suomessa tammikuussa Hype Productionsin julkaisemana. Enemmän kotimaista kohua tosin aiheutti Kyary Pamyu Pamyu kiertoteitse: Levy-yhtiö Warner myönsi ottaneensa 13-vuotiaan Tuulin Salaisuudet-musiikkivideoon suoraan mallia Kyaryn videosta.

Bändien osalta vuoden ikäviin uutisiin lukeutui Versailles'n päätös tauottaa yhtyeen toiminta joulukuussa. Riemunsekaista nostalgiaa puolestaan elettiin keväällä, jolloin An Cafe ilmoitti paluustaan ja pian myös maailmankiertueensa aikataulusta.

12 kuukauden aikana tapahtui tietenkin myös paljon muuta. Tässä toimituksen otos mieleenjääneistä asioista ja julkaisuista.



allisapp

Parhaat albumit?

9GOATS BLACK OUT - CALLING
Nevermind tribute
[Champagne] - Schwarzernegger
coldrain - THROUGH CLARITY
lynch. - Inferiority Complex
UNDIVIDE - UNDIVIDE

Parhaat singlet?

Dir en grey - Rinkaku
ONE OK ROCK - The Beginning

Parhaat kappaleet?

coldrain - NO ESCAPE
MUCC - Mr. Liar

Parhaat DVD:t?

ONE OK ROCK - Zankyo Reference TOUR in YOKOHAMA ARENA

Paras asia?

Lempibändini jaksavat julkaista uutuuksia kerta toisensa jälkeen!

Huonoin asia?

Ehkä eniten on päässyt kyrpimään Pay money to my Painin tauolle meno, josta ilmoitettiin jokin aika sitten. Valitettavasti en nykyään seuraa niin paljon bändejä, että näitä huonoja uutisia pomppaisi joka suunnalta. Myös 9GOATS BLACK OUTin hajoamisilmoitus shokeerasi.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Minulla on sellaiset fiilikset, että vuosi 2013 tulee olemaan erittäin rikastuttava niin Suomessa kuin Japanissakin bändien osalta, joten toivon hartaasti näin käyvän toteen.


Amber

Parhaat albumit?

exist†trace - Virgin
HEAD PHONES PRESIDENT - Stand In The World
Kiyoharu - UNDER THE SUN

Parhaat singlet?

Dir en grey - RINKAKU
Kiyoharu - Namida ga afureru / sari

Parhaat kappaleet?

Kiyoharu - ALICE

Parhaat DVD:t?

Tokyo Jihen - Discovery

Huonoin asia?

Tänäkin vuonna saatiin todella paljon ikäviä uutisia. Itselleni kovimmat palat olivat Tokyo Jihenin sekä 9GOATS BLACK OUTin lopettamispäätökset sekä Dir en greyn Kyon ääniongelmista johtunut pitkähkö tauko. Monet itselleni tärkeät bändit ovat myös vuoden aikana tuntuneet katoavan kuin jäljettömiin - verkkosivuja ei ole välttämättä päivitetty lainkaan, julkaisuja ei ole kuulunut ja edellisistä kiertueistakin alkaa olla huolestuttavan kauan. Suomen keikkatarjontakaan ei tänä vuonna iskenyt aivan oman makuni ytimeen.

Paras keikka?

SCREW pääsi tänä vuonna räjäyttämään potin Glorian-keikallaan. Keikka jäi mieleen intensiivisenä ja rock-erotiikkaa tihkuvana tapauksena.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Odotukset ensi vuodelle ovat kyllä kovat. Erityisesti odotan yllättäenkin Dir en greyn tulevaa minialbumia, mutta toki myös se, mitä bändit kuten X Japan, YANEKA tai SADS saavat aikaan tulevana vuonna, kutkuttelee jo kovasti. Toivon Suomeen monia mielenkiintoisia esiintyjiä ja toivottavasti tajunnan räjäyttäviä uusiakin tulokkaita bisnekseen! Lisäksi toivon hartaasti Shiina Ringon jatkavan uraansa jossakin kokoonpanossa.


Anu

Parhaat albumit?

wysen syyskuinen Imaging oli vahva paluualbumi ja tuntui jatkavan tismalleen siitä mihin yhtye viimeksi indierockinsa kanssa jäi. Positiivisen vaikutelman jätti myös 1966 Quartetin Michael Jackson -coveralbumi. Tällaiset levytykset saavat klassisesta musiikista vieraantuneetkin kiinnostumaan soundista.

Tulokkaiden saralla varovaiset kehut ansaitsee visuaalisen GOTCHAROCKAn ensimmäinen minialbumi Virginity. Toisaalta Juin sooloalbumitekeleen jälkeen odotukseni eivät olleet korkealla.

Paras keikka?

Aki Hatan kesäkuinen konsertti lämpeni omaa tahtiaan ja lipsahteli paikoin rutiinin puolelle. Tästä huolimatta artistin aurinkoinen esiintyminen jäi vuoden kokonaissaldossa positiivisesti mieleen, toisin kuin esimerkiksi yhä vaatimattomammaksi kuihtuva LM.C. Parhaat keikkapisteet kotiin vei kuitenkin loppuvuonna Suomessa vieraillut An Cafe, vaikken faneihin lukeudukaan. Yhtye oli sekä säilyttänyt kosketuksensa lavaesiintymiseen että jopa aidosti kehittynyt sitten viime kuuleman.


Daido

Parhaat albumit?

Kovinkaan montaa aktiivista yhtyettä ei tule enää stalkkailtua mutta MONOn For My Parents sekä L'Arc-en-Cielin Butterfly ovat ainakin jääneet mieleen kuluneen vuoden aikana.

Parhaat singlet?

SOPHIA - Gekko/I will
SOPHIA - rainbow rain/Sayonara Itoshi no Peter Pan Syndrome
GACKT - UNTIL THE LAST DAY
BLACK LINE - LEGNA
Kanon Wakeshima - Foul Play ni kurari/Sakurameiky

Parhaat kappaleet?

BLACK LINE - SHOW TIME
SOPHIA - Gekko
L'Arc-en-Ciel - Bless

Parhaat DVD:t?

Mielivaltaisesti lainasin ystävältäni Vamps Live 2010 Beauty and the Beast Arena -DVD:n ja se taisi jäädä tämän vuoden ainokaiseksi katsotuksi jos singlejen mukana tulleita DVD-levyjä ei lasketa. Mutta summa summarum: paras se kyllä oli.

Paras asia?

Moni lahjakas bändi on noussut tietoisuuteeni ja kaivertanut tiensä sydämeeni. Tästä on melkeinpä täydellistä jatkaa ensi vuodelle.

Paras keikka?

Vuoden ainut j-rock-keikka oli BLACK LINE Helsingin Glorialla 14.12., mutta ei tee yhtään pahaa nostaa se korkeimmalle jalustalle.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Odotan innolla LUNA SEAn uuden kokopitkän ilmestymistä sekä mielenkiinnosta pakahtuen toivon (niin kuin joka vuosi) että superbändi SKINistä kuultaisiin edes jotain. Toivon myös että tähtitaivaalle kurkottaa vuonna 2013 taas mittava määrä lahjakkaita uusia artisteja, joista tullaan kuulemaan vielä pitkään. Ja keikkoja! Niitä ei voi koskaan olla liikaa!


Elina

Parhaat albumit?

BUCK-TICK - Yume miru uchuu
Kiyoharu - UNDER THE SUN
The Back Horn - Live Squall

Parhaat kappaleet?

Ylläolevilta kolmelta albumilta löytyy paljon upeita kappaleita, mutta niiden ulkopuolelta haluan mainita Dir en greyn Rinkakun, jolta en odottanut paljoa mutta joka kuitenkin yllätti positiivisesti.

Paras asia?

Tänä vuonna kaikki kolme pitkäaikaista suosikkiartistiani julkaisivat uuden albumin. Onneksi albumit olivat vieläpä niin hyviä, että ne nousivat heittämällä vuoden suosikkilevyikseni muutaman länsimaisen julkaisun rinnalle.

Paras keikka?

Vastaus on helppo, sillä kävin tänä vuonna vain yhden japanilaisen yhtyeen keikalla. Kyseessä oli metallibändi Coffins Tampereen Klubilla 10.5. Keikka oli kyllä erittäin hyvä!

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Vuosi 2012 jäi osaltani köyhäksi keikkavuodeksi, joten toivoisin, että Suomeen tulisi ensi vuonna enemmän kiinnostavia japanilaisbändejä. Pitkästä aikaa kelpaisi nähdä vaikkapa Dir en grey ja MUCC.


Ida

Parhaat albumit?

En seuraa enää kovinkaan montaa bändiä, mutta the GazettEn DIVISION ja Golden Bomberin GOLDEN BEST kyllä kolahti taas jälleen, vaikkei jälkimmäisessä olekaan uusia kappaleita.

Parhaat singlet?

Golden Bomber - ICE BOX

Parhaat kappaleet?

the GazettEn Required Malfunctionissa on sitä jotakin mikä nostattaa fiiliksen samantien.

Parhaat DVD:t?

the GazettEn VENOMOUSS CELL finale OMEGA live Yokohama areenalta oli ainoa, joka tuli nyt katsottua uusimpana.

Paras asia?

Kyllä tieto siitä, että THE DECADEsta julkaistaan se DVD lämmitti kyllä mieltä todella paljon.

Huonoin asia?

Ei kyllä nyt mitään erityistä tapahtunut joka olisi kantautunut korviini ja jota olisin murehtinut. Vuosi 2012 oli enemmän hyviä asioita täynnä.

Paras keikka?

Niistä monesta täydellisestä keikasta, jotka sain tänä vuonna kokea, on pakko sanoa että nautein the GazettEn 10-vuotisjuhlassa THE DECADEssa suunnattoman paljon siitä fiiliksestä, minkä jo pelkästään ne fanit, joihin paikanpäällä tutustuin saivat aikaan. Keikalla kyse ei ollut enään bändin näkemisesta ja siitä pakottavasta tunteesta taistella ihmismassan läpi mahdollisimman eteen, vaan hauskanpidosta ja yhteisestä asiasta, jonka takia kaikki olivat sinne tulleet.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Varmaan jään odottelemaan the GazettEn uusimman DVD:n ilmestymistä ja saamista omiin käsiini.


Raura

Parhaat albumit?

An Cafe - amazing Blue (minialbumi)
the GazettE - DIVISION

Parhaat singlet?

GACKT - UNTIL THE LAST DAY
girugamesh - Zecchou BANG! !
MIYAVI vs YUKSEK - DAY 1

Parhaat kappaleet?

An Cafe - jibun ketsumeishi
the GazettE - [DEPTH]
the GazettE - ATTITUDE
DAZZLE VISION - SECOND
MIYAVI vs YUKSEK - FUTURISTIC LOVE 2012
Hatsune Miku - Bacterial Contamination

Parhaat DVD:t?

An Cafe - amazing Blue

Paras asia?

An Cafen paluu tauolta!

Huonoin asia?

Liian vähän j-musiikkikeikkoja Suomessa (jotka siis sopisivat omaan makuun). Toivottavasti ensi vuonna voi odottaa useampaa major-artistia vetämään maailmankiertuetta. Esim. GACKT olisi mukava ihme Suomen lavalla ja toivotaan, että pienet vihjailut the GazettEn Rukilta ovat myös alkavia lupauksia Eurooppaan tulemisesta.

Paras keikka?
An Cafe @ Nosturi, Finland 06.11.2012

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?
An Cafen seuraava keikka!


rreichu

Parhaat albumit?

ViViD - INFINITY
Acid Black Cherry - 『2012』
Signal - CHAIN
exist†trace - VIRGIN
NEGA - VANITAS

Parhaat singlet?

Versailles - ROSE
D - Dying message ja Danzai no Gunner
BLACK LINE - LEGNA

Parhaat kappaleet?

Acid Black Cherry - Yes
ViViD - explosion
DAZZLE VISION - EVOLUTION
BLACK LINE - SHOW TIME ja FOXY
Signal - Animosity
NEGA - FABLE IN THE COLD BED

Huonoin asia?

NEGAn ja Versailles'n hajoaminen! Heidän lisäkseen myös moni muu hyvä yhtye hajosi.

Paras keikka?

8.5.2012 D
14.12.2012 BLACK LINE

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

BLACK LINEn seuraava kiertue ja muiden lempibändieni Euroopan-kiertueet!


Sabotage

Parhaat albumit?

the GazettE - DIVISION
MONO - For My Parents
Fear, and Loathing In Las Vegas - All That We Have Now
exist†trace - VIRGIN
9Goats Black Out - CALLING
MUCC - Shangri-la

Parhaat singlet?

MUCC - Nirvana
-OZ- - Stigma
BUCK-TICK - Elise no tame ni
RADWIMPS - Sprechchror
Aural Vampire - Soloween

Parhaat kappaleet?

MONO - Legend
D - CANIS LUPUS
9Goats Black Out - Panta rhei
AYABIE - Rise
ANDROP - Boohoo
cocklobin - Iris
the GazettE - REQUIRED MALFUNCTION, DERANGEMENT, ATTITUDE, GABRIEL ON THE GALLOWS
MUCC - Mr. Liar, G.G., ピュアブラック
Ling Tosite Sigure - abnormalize
-OZ- - Stigma

Parhaat DVD:t?

the Gazette - TOUR11-12 VENOMOUS CELL FINALE OMEGA

Paras asia?

MONOn keikka Nosturissa sekä the GazettEn ja MUCCun albumit.

Huonoin asia?

Se, etten päässyt D:n keikalle rahapulan takia. Heidän edellinen keikkansa oli mahtava, joten minua ärsytti suunnattomasti jättää tämänvuotinen välistä. 9GOATS BLACK OUTin hajoaminen harmitti, koska pidin bändistä valtavan paljon. Myös joidenkin bändien tuotannon laadun laskeminen turhaudutti, esim. lynch, ScReW, Plastic Tree, Versailles ja SuG. Tämä on tosin vain makuasia.

Paras keikka?

MONO.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Lisää keikkoja kiitos! Vanhat suosikit ovat tervetulleita, mutta olisi erityisen hienoa nähdä myös sellaisia bändejä, joiden keikalla en ole vielä ollut.


shaikku

Parhaat albumit?

SEX-ANDROID: Koroshiya Miruku-chan

Parhaat singlet?

Perfume: Spring of Life

Parhaat kappaleet?

Micro of Def Tech - Odore
Miyavi VS. Yuksek - DAY 1
Perfume - Spring of Life, Edge, Dream Fighter...
Valshe - Afflict

Parhaat DVD:t?

Eipä ole tullut osteltua musiikkidvd:itä vähään aikaan.

Paras asia?

Japanilaisen musiikin saralla löytää joka vuosi uutta ihasteltavaa ja ihmeteltävää - ja hyvä niin, tähän ei kyllästy koskaan.

Huonoin asia?

9GOATS BLACK OUTin hajoaminen. Menetämme jälleen mahtavan bändin j-rockin maailmasta.

Paras keikka?

En ole tänä vuonna käynyt yhdelläkään j-rock-keikalla, shame on me.

Suurimmat odotukset vuodelle 2013?

Jospa sitä ensi vuonna pääsisi keikalle pitkästä aikaa.
MAINOS

2012 Parhaat

Oricon top-100 vuodelta 2012 © JaME - Oricon

Informaatio

Oricon top-100 vuodelta 2012

Mr.Childrenin kaksiosainen kokoelmajulkaisu varasi Oriconin albumilistan ensimmäiset sijat.

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2012 © JaME Suomi, Ida

Kulttuuriartikkeli

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2012

Keräsimme yhteen toimituksen huomiot vuoden parhaista uutisista, konserteista ja julkaisuista.

MAINOS