Rock-yhtye LUNA SEA julkaisee pitkäksi venyneen tauon jälkeen upouuden singlen. Bändin edellinen single, LOVE SONG, ilmestyi 11.11.2000, samana päivänä jona suosittu kokoonpano ilmoitti hajoavansa. Kyseisen singlen julkaisun jälkeen bändi on levyttänyt musiikkia vain nimikkoalbuminsa uudelleenjulkaisulle ja yhden hyväntekeväisyysbiisin verran digitaaliseen jakeluun.
Vielä nimetön single ilmestyy neljänä versiona 21.3. Singleä kuvaillaan sanoin "dramaattinen mestariteos". Se onkin varsin mittava kappale: kestoa raidalta löytyy yli 20 minuuttia, ja sitä ovat alusta asti olleet tekemässä kaikki bändin jäsenet.
Singlen versioita ovat tavallisen ja parannellulla äänenlaadulla varustellun CD-versioiden lisäksi 5.1-surround-äänellä varustettu, SACD-soittimen vaativa versio sekä rajoitettu erikoisversio, joka sisältää kaikkien kolmen CD-version lisäksi DVD:n, jolta löytyy kappale kuvamateriaalilla varustettuna.
Paluunsa jälkeen ahkerasti DVD:itä julkaissut yhtye aikoo tuoda kauppoihin myös DVD:n. Kyseessä on hyväntekeväisyyskonsertti lokakuulta 2011.
DVD ilmestyy kauppoihin blu-ray- ja DVD-formaateissa maaliskuun 28. päivä. LUNA SEA For JAPAN A Promise to The Brave sisältää 22.10. Saitama Super Arenalla kuvatun konsertin, jonka avulla bändi tuki Tohokun maanjäristyksen uhreja. Julkaisulta löytyy myös hyväntekeväisyyskappale PROMISE ja jäsenten haastatteluja.
LUNA SEA singlellä ja DVD:llä
uutinen - 24.01.2012 20:34
lähde: CDJapan, yhtyeen virallinen Facebook-tili

© LUNA SEA











