Miku Hatsune Los Angelesin keikkataltioinnilla

uutinen - 01.01.2012 16:41
lähde: Play-Asia
Miku Hatsune digitaalisine ystävineen esiintyi viime heinäkuussa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Los Angelesin Nokia Theaterilla järjestetty keikka videoitiin ja ilmestyi DVD- ja blu-ray-formaateissa nyt joulupyhien tienoilla. Ulkomaiden valloituksen kunniaksi kappalelistaan oli sisällytetty kaksi englanninkielistä laulua.

Lyhyt kooste kyseenomaisesta esiintymisestä on nähtävillä SEGAn YouTube-kanavalla:



Myös rytmipelien saralta on kuulunut lisää tietoja. Aiemmin uutisoimamme Nendoroid-figuurityyliin tehty Nintendo 3DS -peli on saanut viimeistellyn nimen. Alun perin peli esiteltiin Hatsune Miku Project miraiksi, mutta se saapuu kauppoihin hahmolitaniaa korostavalla nimellä Hatsune Miku and Future Stars Project mirai.

8. maaliskuuta Japanissa ilmestyvän musiikkipelin grafiikkaan, kappalelistaan ja hahmojen asuihin voi tutustua SEGAn ylläpitämillä virallisilla sivuilla. Hieman yli 1000 jeniä normaaliversiota arvokkaampi eli 7140 jenin hintainen erikoispainos sisältää pelin ohella Miku-figuurin.

Jouluaattona SEGA puolestaan kiusoitteli faneja vilauttamalla Nico Nico Douga -palvelussa materiaalia seuraavasta Project DIVA -sarjan pelistä. DIVA-sarja on perinteisesti nähty PSP-konsolilla, mutta vuoden 2012 aikana ilmestyvän uutuuden alustaa ei vielä ole vahvistettu.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
kommentit
blog comments powered by Disqus
uutinen


mainokset
  • CLJ Records
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • FLOW
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • Neo Tokyo
  • MAN WITH A MISSION