Visual kei -yhtye SUICIDE ALI julkaisee uuden maxi-singlensä, THE COLD BODYn, 11. tammikuuta. Tämä on yhtyeen ensimmäinen julkaisu sitten viime kesäkuisen Donor of lien. Singleen sisältyy nimikkokappaleen lisäksi laulu Sequential soda sekä uusi versio Ningen no Kanamesta. Julkaisu on rajoitettu 1000 kappaleeseen. Singlen voi saada itselleen jo 23. marraskuuta alkaen ostamalla sen suoraan bändin konserteista.
ALI PROJECT julkaisee singlen nimeltä Kyoumu densen 25. tammikuuta. Nimikkokappale kuullaan myös Another-nimisen animesarjan tunnusmusiikkina. Kyoumu densen on saatavilla tavallisena ja rajoitettuna painoksena. Jälkimmäisen mukana tulevalla DVD:llä on nimikappaleen musiikkivideo.
Vaihtoehtorockia esittävän OBLIVION DUSTin sinkku tulee myyntiin joulukuussa. TUNE on yhtyeen ensimmäinen julkaisu yli kolmeen vuoteen, ja sen nimikappaleen on sanoittanut laulaja Ken Lloyd, kun taas kitaristi K.A.Z vastasi sävellyksestä ja sovituksesta.
Sinkku on myynnissä vain digitaalisesti Itunesissa, Recochokussa ja Amazonissa. Kappaleen voi kuunnella OBLIVION DUSTin kotisivuilta.
Singlejä kolmelta yhtyeeltä
uutinen - 21.11.2011 17:49
lähde: Artistin Facebook-sivu, viralliset kotisivut ja CDJapan












