Uutuuksia Versaillesilta

uutinen - 28.04.2011 10:16
lähde: CD Japan
Versailles on julkaisemassa ensimmäisen albuminsa basisti MASASHIn bändiin liittymisen jälkeen. Holy Grail saapuu kauppoihin kesäkuun puolessa välissä 15. päivänä.

Holy Grail nähdään kolmena eri painoksena. Jokaisessa painoksessa on kappaleita yhteensä kolmetoista, mutta rajoitettu painos sisältää DVD:n, jolla on musiikkivideot kappaleista MASQUERADE, Vampire, DESTINY -The Lovers- ja Philia. Sen lisäksi kauppoihin saapuu niin sanottu luksuspainos. Tähän painokseen kuuluu DVD, jolta löytyy jokaisen jäsenen oma versio MASQUERADE-musiikkivideosta. Mukaan tulee myös haastattelu yhtyeen laulajan, KAMIJOn kanssa sekä making of -materiaalia. Tämän kaiken lisäksi painokseen sisältyy 100-sivuinen kuvakirja.

Kaikki CDJapanista ensimmäisen painoksen tilanneet saavat mukaan A2-kokoisen julisteen.

Heinäkuun 6. päivänä julkaistaan DVD-versio bändin TV-minisarjasta Onegai Kanaete Versailles, jossa he esiintyivät yhdessä Rina Koike -nimisen näyttelijän kanssa.

Keräilijän rajoitettu painos DVD:stä sisältää kaikki esitetyt kymmenen jaksoa sekä 24-sivuisen vihkosen, kaksi korttia, kotelon ja bonuslevyn, jolla on kaksi julkaisematonta jaksoa, vaihtoehtoinen loppu, ohjaajan versio kaikista jaksoista Versaillesin ja Rina Koiken kommenttiraitojen kanssa, making of -materiaalia, julkaisematonta materiaalia, Philia (short ver.) -kappaleen tekstitön versio sarjasta, kahden minuutin mittainen alkumusiikkivideo, teaser ja traileri. Tavallinen painos sisältää kaikki kymmenen jaksoa, kaksi julkaisematonta jaksoa sekä ohjaajan version jaksoista 1-10, joissa on kommenttiraita bändiltä ja naispääosaan näytelleeltä Rina Koikelta.

Keikkojen osalta Versailles on juuri aloittamassa toukokuista kevätkiertuettaan Japanissa. Kesäkuussa vuorossa on Ranska, Ruotsi ja Italia.
aiheeseen liittyvät julkaisut
aiheeseen liittyvät artistit
aiheeseen liittyvät kiertueet ja festivaalit
Versailles -Philharmonic Quintet- 01/06

Versailles -Philharmonic Quintet-
Nancy - France
L'Autre Canal
Versailles -Philharmonic Quintet- 03/06

Versailles -Philharmonic Quintet-
Uppsala - Sweden
Uppsala Konsert och Kongress
Versailles -Philharmonic Quintet- 04/06

Versailles -Philharmonic Quintet-
Cava de' Tirreni - Italy
Cavacon Comics & Games
kommentit
blog comments powered by Disqus
FLOW
uutinen


mainokset
  • MAN WITH A MISSION
  • Bishi Bishi, by Ankama
  • CLJ Records
  • Neo Tokyo
  • FLOW - AWESOME Jrock concert!
  • FLOW
  • An Cafe - Nosturi 6.11.2012